24. marraskuuta 2014

22. marraskuuta 2014

Yksin kotona

Minä olen ensimmäistä kertaa ihan omassa kodissani yksin kahdeksaan vuoteen. Erittäin outoa, tämä on jo toinen yö ilman karvaisia kavereita. Tänä aamuna ihmettelin hetken sängyssä herätyskellon soidessa että missäs koirat (Keeta erityisesti) ovat kun eivät tule varmistamaan heräämistäni. Aamukin oli hyvin outo ja erilainen ilman koiriin liittyviä rutiineja.
Olemme viikonlopun töistä Tampereella joulumarkkinoilla ja päivät ovat sillä reissulla pitkiä, joten koirien kannalta parhain ratkaisu on hoitopaikka. Kelpiet ovat ilostuttamassa Sarin ja kelpiepoikien arkea ja chihut ovat äitini luona.

Hieman treenikuulumisia..
Meidän omat agilitytreenit alkoivat marraskuun alussa Längelmäellä Kana-areenalla. Minin ollessa saikulla on Keeta päässyt tekemään agiliitoa. Kepan kanssa ollaan tähän asti lähinnä keskitytty tekniikkaan ihan vaan muutamalla esteellä ja matalilla hypyillä. Mutta nyt ollaan tehty jo hieman pidempiä rata pätkiä ja voi että tuo koira on juuri sitä mitä minä olen halunnut <3 Keeta on treenatessa ihanan rauhallinen, se vapaana metsässä kaahottava turboeläin on jossain hukassa ja tilalla on tosiaan, miten sen nyt parhaiten sanoisi, hmm... harkitseva ja kuuliainen koira. Se toki syttyy lelulla treenatessa ihan omiin sfääreihin, mutta namilla mielentila pysyy matalalla ja oppiminen menee näin ollen ehkä hitusen paremmin perille ;)

Näin talvella treenimahdollisuudet täällä tuppukylässä ovat lähes olemattomat, ellei halua tuolla tuulessa ja tuiskussa treenata ulkona.. Nämä ulkotreenit vain tarkoittavat sitä että suunnittelen ja toteutan ihan itse omat treenini. Olenkin suurinpiirtein kerran viikossa käynyt Ylöjärvellä Koirakoutsilla ohjatuissa toko/rally-toko/agitreeneissä kelpieiden kanssa. Ihan huippuhienoo sanon minä! Matkaa on kuiteskin sen verran että olen pyrkinyt saamaan kummatkin kelpiet treenaamaan samana päivänä eri lajeja, Kyran kanssa rally-tokoa ja Keetan kanssa tokoa tai agilityä. Nää treenit kuuluvat siihen elämän valinta kysymyksiä -kategoriaan, kun tunnin ajomatkan päähän lähtee arki-iltana treenaamaan kaksi koiraa, niin kotiintuloaika on useimmiten siinä klo 21-23 välisenä aikana. Ja toki seuraavana aamuna töihin.