18. toukokuuta 2010

Lampaita ja 660 kilometriä

Lauantaina 15.5 päivä alkoi kellon soidessa 04.15. Koirien ulkoilun ja auton pakkauksen jälkeen lähdimme Kyran kanssa matkaan suuntana Rymättylä. Matkalla maisemat olivat kerrassaan upeat, auringon nousu värjäsi kaiken aivan ihanan oranssiksi.

Perillä olimme jo hieman ennen kahdeksaa, kun yhdeksältä vasta päivän piti alkaa. Aika meni kuiteskin nopeasti kuvaillen ja kävellen Kyran kanssa. Pian alkoikin tulemaan lisää porukkaa ja lisää kelpieitä :) Paikalle saapui yhdeksän kelpietä, joista Yacatis kennelin kasvatteja oli seitsemän. Kysessä oli siis Yacatis koirien kennelpäivä. Mukana oli A-pentueen kaikki pennelit Aapo, Jade & Kyra ja lisäksi B-pentueen Hali, Luna, Brixi & Aatu. Ja Uni-äiti ja Kengurukololainen Binka. Tarkoituksena oli kokeilla lampaiden paimennusta Hilskan Kaisan ohjauksessa.


Kyra kävi kaksi kertaa lampailla, kerran pyöröaitauksessa ja kerran isommassa aitauksessa. Pyörössä oli tarkoituksena saada koira kiertämään ympyrää ja siinä onnistuttiin aikas hyvin. Kyra ymmärsi hyvin sen, että sen pitää olla mun ja lampujen välissä ja se piti sopivasti etäisyyttä lampaisiin. Eikä se oikeastaan ollenkaan ollut kiinnostunut lampaiden kakasta, vaan lampaista.
Isommassa aitauksessa Kyra oli myös lupaava paimenenalku. Ei taaskaan syönyt kakkoja, vaan keksitty hyvin lampaisiin ja piti niihin jälleen hyvän etäisyyden ja kuunteli mun käskyjä (odota - aja vaan). Ihana koira <3 Paimennuskärpänen iski ainakin omistajaan ja varmasti myös koiraan, vaikkei se tokikaan vielä syttynyt mutta hoksas ottaa paimennusvaistonsa käyttöön :) Olis vaan vähän lähempänä, niin varmasti paimennuksesta tulisi meille yksi harrastus.



Päivä oli hurjan kuuma ja aurinkovoiteella olisi ollut tarvetta, mutta enhän minä sellaista muistanut ottaa mukaan.. Kyra jaksoi yllättävän hyvin, vaikka lämpötila lähenteli ja melko varmasti jopa ylitti hellelukemat. Toisin on nyt tätä kirjoittaessani: vettä tulee taivaan täydeltä ja on ihanan viileetä. Oli kyllä oikein kiva päivä kaiken kaikkiaan! Oli upeeta katsella kun kouluttaja Kaisa siirsi lampaita koiriensa kanssa. On se vaan upean näköistä kun kelpie tekee oikeasti töitä!


Päivän päätteksi otettiinkin suunnaksi Riihimäki ja kävästiin pikavisiitillä siskoni luona. Siellä oli ihanan suloinen 9 kk ikäinen Aada-tyttönen. Tästä pikku mutkasta johtuen auton mittariin tuli lisää kilometrejä yhden viikonlopun aikana 660. Tosin osa kilometreistä oli ihan turhaa ajamista, kun en meinannut löytää Forssasta kunnon ruokakauppaa en sitten millään.



Tässä kaikki Yacatis A-pennelit Jade, Aapo & Kyra.

2. toukokuuta 2010

Päivityksiä...

Jälleen on aika mennyt oikein hurahtamalla ohitse ja näin blogin päivitykset ovat aina vaan venyneet. Pikkupennelin kotiuduttua ei ole ollut juurikaan tuota vapaa-ajan ongelmia :) Päivät menevät koirien kanssa touhuillessa yllättävän nopeasti.

Riiviö vietti nimiäisiään monen viikon pohdinnan ja monien erilaisten nimiehdotusten jälkeen päätin jatkaa tätä autolinjaa chihujen nimissä eli se tottelee nimeä Mini. Tai ainakin yrittää. Minin kanssa elämä on lähtenyt oikein hyvin käyntiin. Se on jo sisäsiisti! Chihujen pitäisi olla melko vaikea sisäsiistiksi opetettavia, mutta tuolle on mennyt perille jo 4,5kk. Toisin kuin Kyra-kelpie, joka vielä 7kk pissi sisälle...
Mersu on vasta nyt viime viikon aikana alkanut leikkimään Minin kanssa, omalla ärrinmörrin tyylillään, mutta leikkii kuiteskin :) Eikä se enää niin paljoa murise pennulle, kuin alussa.
Kyra ja Mini tulevat niin hyvin toimeen keskenään, että Kyra joutui antibioottikuurille, kun Mini pureskeli sen huulen auki ja sehän sitten tulehtui. Kyra kun antaa pennun tehdä ihan mitä vain eikä sano koskaan mitään.

Hieman näyttelykuulumisia monen kuukauden takaa.. Tammikuun 30.päivä oltiin Kyran kanssa Alavuden ryhmänäyttelyssä ja siellä oli tuomarina Jaana Hartus. Arvostelu on jossain hyvässä tallessa, enkä siitä muista enää mitään. Jaana antoi Kyralle EH:n ja sijoitti junnujen ensimmäiseksi, junnuja oli muistaakseni 3.

22.3 Kyra kävi kyynär/lonkkakuvissa. Ell sanoi lonkkien olevan B, mutta tulivat kennelliitosta A:na takaisin. Kyynärät myös terveet 0/0. :) Tästä on hyvä jatkaa ja tavoitteena olisi aloittaa agilityn kisaura Nokialla toukokuun lopulla. Tässä on ollut vähän huolta ja murhetta matkassa, ettei oikein ole ollut fiiliksiä treenailla kovinkaan suuret tavoitteet mieleessä, mutta ei niistä nyt sen enempää.

27-28.3 suoritin hyväksytysti kasvattajan peruskurssi. Kennelnimihakemus on melkolailla valmis, vielä pitäisi vaan päättää kumman nimen laitan ensimmäiseksi. Kasvatusroduiksi tulevat ainakin lk ja pk chihuahuat ja ehkä myös kelpiet.