16. marraskuuta 2015

Nose work viikonloppu

Suurinpiirtein kuukausi sitten näin ilmoituksen Nose Work -koulutusviikonlopusta Längelmäellä. Hetken mielijohteesta ilmoitin itseni Keetan kanssa sinne ja nyt viikonloppuna oli tuo kyseinen koulutus.

Koulutus oli kaksipäiväinen, ensimmäisenä päivänä lähinnä ehdollistettiin koiraa eukalyptuksen hajuun. Aloitettiin suoraan vaan tekemään koirakko kerrallaan, vaikka ainakin itse olisin kaivannut jotain edes pientä teoriapläjäystä lajista ensiksi. Täytyy todeta, ettei ensimmäisen päivän aikana oikein mitään uutta saanut irti, ei edes lajista. Kouluttaja tuntui olevan vähän pihalla itsekin välillä eikä vissiin ollut oikein valmistellut millaisia harjoituksia koulutuksen aikana tullaan tekemään.
Keeta suoriutui tehtävistä loistavasti -->löysi kaikki namit laatikoista :)

Toisena päivänä saatiin lukea säännöt paperilta ja jatkettiin "hajutestin" kautta huonekalu etsintään. Eli ei enää nameja hajun vieressä vaan namit sai kun ensiksi löysi hajun lähteen.  Aluksi Keeta meinasi hieman turhautua, mutta hoksasi hyvinkin nopeasti mitä pitää etsiä. Se kävi tosin aina ensiksi vanhat piilot ja vasta sitten alkoi haistelemaan muualta, kun oli sata varma ettei haju olekaan enää samassa paikassa. Keetalle laitettiin haju jo viimeisillä kerroille melko hankaliin paikkoihin, se kun oli oikeesti niin loistava etsimään hajun :)
Vaikka Keeta hoksasi idean nopeasti, oli mukana muutama koira joille olisi voinut ainakin aluksi mielestäni tehdä hieman helpompia juttuja. Meni tosi pitkään, että jotkut löysivät hajun ja saivat palkan. Ainakin yksi koira alkoi ihan selkeesti keksimään sijaistoimintoja (mm. lattian haistelu yms..) kun ei oikein tajunnut mitä pitäisi tehdä.

Olen tainnut joskus todetakin, ettei kaikista ihmisistä vaan ole kouluttamaan. Varsinkaan jos ei osaa lukea koiraa..

Hyvät fiilikset jäi kuiteskin koulutuksesta, tai ehkä tarkemmin lajista, ja varmasti tullaan jatkamaan harjoittelua. Jos laji joskus virallistuu Suomessa voisin hyvinkin kuvitella meneväni kisaamaan. Keetakin tykkää ihan hirveesti. Tänään tehtiin kotona ensimmäinen hajuetsintä ja vitsi toi koira on upee!! Ihan oikeesti, se löysi hajut tosi nopeesti ja käytti hienosti nenäänsä :)