Tämä uusikaan mikää parhain oo, mutta omasta mielestä ainakin hitusen paremman näköinen kuin vanha. Hieman on jäänyt bannerista muokattua alempi teksti ylemmän kanssa saman väriseksi, mutta menkööt nyt näin.
"Minäkö muka kiusaan tätä spanielia?! Ehei.. mä vaan kuiskaan sen korvaan salaisuuksia ;) |
Muuten pisteitä tuli kaikkea 7-10 välistä. Tarkalleen en muista mitä mistäkin (paperitkin on autossa), mutta yhteensä kuiteskin 150,5pistettä, kakkospalkinto ja 2.sija :)
Kysyin aina ennen jokaista liikettä Kyralta "Mennäänkö?" ja se vastaa haukkumalla. Tämä saa Kyran vireen pysymään yllä ja mielentilan kivassa tekemisessä. Toki virallisessa kokeessa haukkumista ei katsota hyvällä, mutta mulle riittää se että meillä on kivaa tokoilla.
Tarvittiin melkein 3kk aikaa, jotta nämä kaksi koiraa voivat olla näin lähellä toisiaan <3 |
Keeta on opiskellut peruskäskyjen lisäksi hieman toko juttuja sekä tutustunut muutaman kerran agilityn putki esteeseen. Se osaa:
- pyytää ulos tarpeilleen
- olla yön pissimättä, mutta työpäivän aikana tulee yhdet pissit sisälle
- olla yksin hiljaa jos on väsynyt (haukkuu muutaman minuutin jos ei ole väsynyt yksin jäädessään)
- tulla vierelle (avustettuna) ja seurata namikättä suht oikealla paikalla
- istua paikoillaan hetken aikaa
- tietää mitä naksaus tarkoittaa
- tulla käskystä luokse (jos korvat ovat päällä = ei ole mitään mielenkiintoisempaa tiedossa)
- peruuttaa (tarjosi tätä kerran itsenäisesti ja naksautin oikealla hetkellä niin siitä tuli temppu)
- mennä putkeen ilman apuohjaajaa
- rauhoittua jos meno käy turhan villiksi (toivon tämän taidon säilyvän tulevaisuutta ajatellen..)
- seisoa näyttelyasennossa
- kävellä yksin remmissä vetämättä
- toisten seurassa yrittää vetää (kiellettyä) --> pysähdyn aina kun vetää --> pentu tulee luokse ja saa namin