26. helmikuuta 2015

Veli kylässä

Mersun veli Merlin tuli meille hoitoon muutamaksi päiväksi ja voi kuinka sisko on onnellinen! Se on muutenkin reipastunut todella paljon. Lenkillä mennä viipotti jopa minun edellä reippaalla askeleella eikä kertaakaan vetänyt jarruja päälle saati sitten hidastellut.
Siskon asenne on yleensä ollut veljeä kohtaa hyvin negatiivinen ja Mersu on Merlinille ilmoittanut hyvinkin topakasti kuinka lähelle sopii tulla. Mutta tälläkin hetkelle ne nukkuvat vierekkäin samalla pedillä, eikä yhtään murinaa ole kuulunut koko aikana ♥
Olen kuvitellut Mersulla olevan jotain terveydellisiä ongelmia, se kun on ollut kovin haluton liikkumaan ja muutenkin ollut vähän outo.. Mutta pienellä chihumummelilla on ollutkin ihan selkeesti ikävä pientä kaveria ♥

23. helmikuuta 2015

Aktivointipallo


Noin kuukausi sitten ostin tuollaisen aktivointipallon. Valittavana oli kaksi kokoa ja ajattelin pienemmän olevan kelpieille sopiva, mutta se oli ehkä vika arvaus ;) Kyra leikkii pallolla todella hyvin ilman hampaita juuri niinkuin pitääkin eli tassut ja kuono käytössä, mutta nuoremmalla koolla menee hetkessä hermot kun laitteesta ei tulekaan nameja tarpeeksi usein. Se ensiksi yrittää pyörittää tassullaan ja kuonolla pökkiä palloa, mutta jos muutamaan kertaan ei mitään tule iskee kelpie hampaansa siihen kuin raivopäinen härkä ja tuhoaisi sen jos ei siihen mene väliin. Pallo on juuri kelpien suuhun sopiva ja varmasti saisi tuollaisen kovan muovisen jutun helposti hampaillaan rikki. Isompaan tuskin olisi mennyt leuat ympäri, mutta tuhottu se olisi jotenkin muuten kuiteskin :)
 Kongi meillä on ollut jo muutaman vuoden mutta tuo pallo on huomattavasti parempi tavisnappuloiden kanssa. Kongista nappulat tippuu pian pois ja varsinkin Keeta hoksasi hyvinkin nopeasti, kun kongin kapeammasta päästä ottaa kiinni hampailla ja nostaa ilmaan niin namit tippuu kaikki syötäväksi, pääsee huomattavasti helpommalla.
Kyra tykkää todella paljon pallosta ja pyörittelee sitä ihan innoissaan. Kauhea ryminä ja kolina vaan kuuluu kun Kyra heittelee tassuillaan palloa pitkin lattioita. Se onkin sellainen ahne pikkupossu, joka varmasti tekee kaikkensa jotta saa ruokaa.

Pikku koo tosiaan ei oikein malta vielä hirveästi pyöritellä palloa vaan kelpien mielestä namit pitäisi saada tännehetimullevälittömästi! Pienen koiran rääkkäystä, kun joutuu tekemään töitä ruokansa eteen, sanoisi Keeta jos osaisi puhua ;) Ollaankin yhdessä opeteltu oikeaa tekniikkaa ja pikku hiljaa alkaa Keen päähän iskostumaan se millä tavalla namit pallosta saa. Vahtia tosin täytyy, ettei pallo koe väkivaltaa..
Tuohon violettiin palloon olen tosiaan laittanut ihan nappuloita. Toinen saa syödä nappulat tuosta pallosta sillä välin, kun toinen tokoilee/temppuilee. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla :) Ei vaan helpompi se näin on, varsinkin Kyra on niiin paljon ruuan perään, että sille on hyvä olla jotain tekemistä sillä välin, kun tokoilen/temppuilen Keen kanssa. Silloin Kyra keskittyy palloon, eikä Keen kyyläämiseen/hyppiseen porttia vasten, koska se haluaisi myös tehdä jotain jotta saa ruokaaaa! Ai miksikö en opeta sitä olemaan hyppimättä? Olen tässä vuosien varrella todennut senkin olevan Kyran kanssa mahdotonta ;) Ei riitä kärsivällisyys...