29. joulukuuta 2018

Vuosi 2018

Useampana vuonna olen kirjoittanut vuoden tapahtumista oman postauksen, mutta viime vuosi jäi jostain syystä väliin eikä näin ollen tavoitteita ole tällä menneelle vuodelle asetettu.

Tähän vuoteen on kuitenkin mahtunut sekä onnen että surun kyyneliä. Treenattu ollaan kaikkien kanssa hyvin vähän, ihan hävettää sanoa kuinka vähän.. Agilitylisenssiä en tälle vuodelle hommannut ollenkaan ja se todella näkyi agitreenien määrässä. Toki saattoi olla myös agilitykentän käytön hankaluudella jotain tekemistä treenaamattomuuteen. Olen myös itsestäni huomannut sen, että jos ei ole tavoitteita niin ei ole myöskään motivaatiota tehdä mitään. Koirat onkin saaneet viettää sellaisen rennon "loma" vuoden. Tekee ehkä välillä ihan hyvää olla vaan, tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuja.

Tämän vuoden surullisin hetki koitti kun Kyrasta jouduin luopumaan. Tiesin sen olevan edessä jossain vaiheessa mutta aivan liian aikaisin jouduin antaman hyvästit rakkaalle, ihanalle Kyralle ❤️

Ehdottomasti vuoden parhain asia oli Keetan pennut. Vihdoin haave omasta pentueesta toteutui ❤️ Kiitos siitä kuuluu Kirsille, Viljon omistajalle, että sain käyttää hänen urostaan! :)
Kaikki ei mennyt ihan niinkuin kirjoissa lukee, mutta kukaan ei kuollut ja kaikki pennut saivat parhaan mahdollisen kodin itselleen! Se on pääasia!


Keetan pennuista kotiin jäi yksi penneli. Hyvin pienen hetken mietin, että mitäs jos sijoittaisinkin sen enkä jättäisi kotiin ketään.Tämä olisi ollut ehkä järkevintä noin niinku tulevaisuutta ajatellen, mutta eihän talossa voi olla vain yhtä kelpiä!? Niinpä Koona jäi kotiin äitinsä ja chihusiskon kiusaksi. Kooniksesta on kuoriutunut sellainen ärsyttävän ihana pikkuriiviö, että välillä on käynyt mielessä voisiko sen palauttaa kasvattajalleen? :D Se on kahdestaan kun ollaan äärettömän ihana ja "minun koira". Se kuuntelee täysin mitä pyydän ja ottaa itsekseen kontaktia minuun. Mutta kun kuvioon liittyy muu lauma. (tähän kohtaan sellainen todella syvä huokaus) Koonis muuttuu täysin noiden toisten koirien koiraksi. Minä häviän sen elämästä juuri sillä sekunnilla, kun Keeta ja Mitsu tulee huoneeseen, ulos tai mihin vain missä juuri sillä hetkellä ollaan. Se kyttää toisia, erityisesti Mitsua, ja hyökkää juosten täysiä päin. Tämän pennun kanssa riittää hommaa, enkä oikeesti edes kadu vaikka sen kotiin jätinkin, on se niin rakas ❤️


Keeta kävi joulukuun alussa mittaustilaisuudessa Seinäjoella ja se mitattiin kerrasta pikkumaksiksi! Ihan huippua! Ensi vuonna kun päästään kisaamaan ei kelpin tartte enää hyppiä 20cm itseään korkeampia esteitä. Eihän ne 65 hypyt tolle koiralle mikään ongelma ole koskaan ollut, vaan lähinnä sen loukkaantumisriskin ja rasittavuuden takia on kivempi hyppiä koiran kokoon nähden sopivampia esteitä.

Mitsu treenaili lähinnnä näyttelyjuttuja ja niitä turhia temppuja. Se osaa mm. pakittaa ja seistä, pyöriä ja pomppia kahdella jalalla. Agilityä olisin halunnut sen kanssa tehdä enemmän, mutta yksin on vähän hankala opettaa esteitä. Pari kertaa ollaan käyty Tähtitekniikan treeneissä Ylöjärvella ja Hitsi on uskomattoman rohkea! Vähän alkuun jänskättää muut koirat, mutta hyvin pian keksittyy tehtävään. Tässä koirassa on kyllä välillä Minimäisiä piirteitä, mutta silti se on aivan täysin Minin vastakohta :D Siinä missä Mini meni selälleen "älä vain tapa minua" tyylisesti, on Mitsu jo kerännyt rohkeutensa ja tekee mitä pyydetään eikä anna ympäristön aiheuttamien ärsykkeiden häiritä itseään.


24. joulukuuta 2018