26. joulukuuta 2012

Mennyttä ja tulevaa

Joulu on saatu vietettyä ihanien ihmisten seurassa ja huomisen jälkeen on muutama päivä aikaa vain itselle. Huomenna olisi siis tiedossa vielä työpäivä ja sen jälkeen on loppu vuosi vapaata.
Tänä vuonna ei enää tapahdu mitään järisyttävää, joten on sopiva aika laittaa mennyt vuosi pakettiin ja katsoa mitä tulevaisuus tuo kenties tullessaan.

Vuoden 2012 varrelle on mahtunut sekä ilon että surun kyyneliä, onnistumisia sekä epäonnistumisia ja kaikkea siltä väliltä. Tavoitteita en tälle vuodelle julkisesti ole kirjoitellut, mutta se ei toki tarkoita etteikö niitä olisi ollut. Monet asettamistani tavoitteista ylittyi reilusti yli odotusten, mutta valitettavasti moni myös särkyi pieniin palasiin.

Tessan kuolema oli kova kolaus, se kun tuli ihan puskista. 20 tuntia ensimmäisen epilepsia tyyppisen kohtauksen jälkeen hassuaTassua ei enää ollut. Kohtaukset olivat loppuvaiheessa todella rajuja, eivätkä menneet ohi millään. Tiesin, vaikka en halunnut, että matka eläinklinikalle tulee olemaan Tessan viimeinen.
Tessa opetti minulla vaikka mitä, sen kanssa koluttiin kaikki kotikunnan polut ja metsät läpikotaisin. Vielä viikko ennen toukokuun kuudettatoista päivää Tessa juoksi ja hassutteli agikentällä, tehden juuri sitä mitä itse halusi. Silloin se oli hyvin onnellinen, onnellisena hymyillen se juosta viipotti putkeen, hyppi minimini aitoja, kiipeili puomille... Sen hymyn, juuri sen hymyn kun koira tekee sitä mitä se rakastaa, olisin halunnut taltioida kuvana, mutta olin jälleen unohtanut ottaa kameran mukaan. Ajattelin vain, että seuraavalla kerralla sitten. Sitä seuraavaa kertaa ei vaan koskaan tullut, ne kuvat ovat vain ikuisesti piirtyneet muistojen lokeroon... Viimeiset poseerauskuvat Tessasta otin edellisenä iltana, 4 tuntia ensimmäisen kohtauksen jälkeen. Kello oli jo melko paljon ja hetken ajattelin ottavani kuvat vasta huomenna, mutta jokin sisälläni käski ottamaan ne kuvat nyt.

 
Tessa 15.5.2012



Juuri kun kuvittelin kaiken olevan taas hyvin. Kyran kanssa agissa alkoi sujua paremmin, pysyttiin suurinpiirtein samalla kartalla jopa kisoissa. Viimeiset kisavirheet olivat omia mokiani, ja ne hylkäytymiset olisi helposti ollut korjattavana vain virheiksi. Yhteistyö lähti pelittämään ja tehtiin ihan oikeasti yhdessä töitä agiradalla. Mutta sitten heinäkuun alussa Kyran selän spondyloosi diaknoosi hajotti jälleen kaiken. Siinä meni kerta heitolla monet pitkäntähtäimen tavoitteista: pennut, agilityn 3-luokkaan siirtyminen... Voin kertoo ettei hetkeen kiinnostanut hirveesti tehdä yhtään mitään. Agi tuntui jotenkin pakkopullalle ja siksi omat koirat viettivätkin einiinaktiivista agilitykoiran elämää hetken aikaa.



Pohjalta on vain yksi suunta ja se on ylöspäin. Tässä tapauksessa miun pikkumusta on se loistotähti. Se joka on kurkottanut aina pilviin asti, ja alas ei olla vielä edes laskeuduttu ;) Mini on voittanut (toivottavasti) vihdoin pelkonsa ja tykittänyt agissa sellaisia tuloksia, että heikompaa voisi jopa hirvittää. Toukokuussa nousu kakkosiin ja joulukuussa, vuosi kisauran aloittamisesta, nousu kolmosiin.
Minin takia on myös useampi kerta tultu kisoista kotiin suru puserossa, olen vihannut ja syyttänyt itseäni siitä kun olen sen kisapaikalle vienyt. Mini pelkää toisinaan aivan kaikkea, se on monesti mennyt ihan toimintakyvyttömäksi kisatilanteessa ja silloin mustastasalamasta ei ole tietoakaan, jäljellä on vain matalana hiippaileva ja kyyläilevä pikkuchihu.. Nyt kaksissa viime kisoissa tätä ongelmaa ei ole ollut, syystä x, en siis tiedä mistä tai mikä laukasee Minissä sen pelkoreaktion. Mutta nyt toivon vain sitä että Mini on huomannut, että kisatilanteessakin agility on mukavaa.


Kyran kanssa agilityn jäädessä historiaan aloitimme tosissaan treenaamaan tokoa. Seuramme järjestämä tokokurssi oli oikein motivoiva ja sieltä saatiinkin huippuhyviä neuvoja. Kyra on puolessa vuodessa edistynyt todella huimasti. Jopa puukapulan noutaminen on nykyään Kyran mielestä ehkä se parhain liike. Metallinkin ottaa suuhun, mutta alkaa kalisuttamaan hampaitaan sitä vasten ja äänen takia tiputtaa helposti suustaan. Alokkaan liikkeistä kaikki muut onnistuu paitsi seisominen. Mutta ehkä se sen vielä joskus oppii, varsinkin jos joku opettaisi sen sille...



Mitähän vuosi 2013 tuo mahdollisesti tullessaan?

Kyra
Agilityä harrastellaan omaksi huviksi, jos vain selkä kestää. Tämä tosin menee nykyään vähän niin että Kyra päättää suunnan sekä vauhdin ja mie meen vaan perässä... Tosissaan treenaamattomuus siis näkyy totaalisena kuumumisena agikentällä.
Tokokokeisiin alku talvesta tai keväällä viimeistään. TK1 ennen tokon SM kisoja ja jos seuralta saadaan joukkue kasaan ja meidät siihen valitaan niin sinne avoimeen.
Ehkä sterilointi jossain vaiheessa, varmaan syksyllä. Tarkoituksena olisi kuvauttaa Kyran selkä uudestaan samalla ja katsoa onko muuttunut mihinkään.
Näytelmissä käydään muutaman kerran pyörähtään, erkkari ainakin ja mahdollisesti muutama muu lähiseudun näyttely.

Mini
Agilityssä lähdetään katsomaan miten vauhti riittää kolmosissa. Mennään tekemään hyviä suorituksia, hyvällä fiiliksellä ja katsotaan mihin se riittää. Ajatuksissa on yksi erittäin kaukainen haave Minin ja agilityn suhteen, mutta en taida uskaltaa kirjoittaa sitä tänne ;) Se vaan vaatii paljon töitä ja hyvää tuuria, en usko sen olevan mahdotonta, vain haastavaa, erittäin haastavaa.
Alku vuosi tullaan harjoittelemaan ahkerasti näyttelykäyttäytymistä ja mahdollisesti loppu vuodesta pikkumusta pyörähtää ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään. Tai siis käyttäytyähän tuo osaa, mutta se pelko puskee usein esiin vieraiden ihmisten ja koirien seurassa ja tätä täysyisi päästä harjoittelemaan kivojen koirien ja ihmisten kanssa.

Mersu
Lämmin nukkumispaikka ja täysinäinen ruokakuppi. Siinä kaikki mitä Mersu tarvitsee, omasta mielestään :) Viettää rentoa eläkelläiselämää ollen välillä äitini luona hemmoteltavana.
Mersun tehtäviin kuuluu myös pitää laumassa kuri ja järjestys yllä.

Yleisesti
Tuleva vuosi tuo toivottavasti tullessaan yhtä paljon iloa ja menestystä ja vähemmän niitä ei niin iloisia hetkiä kuin mennyt vuosi. Koirat lupasivat olla ensi vuonna terveitä ja näin ollen eläinlääkäriä ei tarvita ollenkaan. Paitsi toki rokotukset käydään Mersulle tuikkaamassa keväällä ja Kyran sterilointi mahdollisesti syksymmällä. Ja tähän jo hetken aikaa jatkuneeseen kuumeeseen on saatava hoitokeino, pikku K <3

16. joulukuuta 2012

Pikkumusta liitää jälleen

Joulukuun ensimmäisenä lauantaina oli Seinäjoen agilitykisat ja Minin kanssa lähdettiin tekemään onnistuneita ratoja hyvällä fiiliksellä. Luvassa oli yksi hyppyrata ja kaksi agirataa, tuomareina Eeva-Liisa Pohjanen (1 rata) sekä Minna Räsänen (2 rataa).
Lähdin aikaisin aamusta liikkeelle, tarkoituksena oli etsiä puuttuvat joululahjat ennen ensimmäistä rataan tutustumista. Ne löytyivätkin oletettua nopeammin ja Wallsport areenalla olin jo pari tuntia ennen ensimmäistä starttia, olipahan tarpeeksi aikaa tutustuttaa pikkumusta hallin hälinään :)

Ensimmäisen radan tuomaroi Pohjanen ja oletin että myös kakkosissa pitää kolme LUVA tulosta saada kahdelta eri tuomarilta ja siksi "paineet" tehdä tältä radalta nolla oli melko korkealla. Minillähän oli siis Räsäseltä jo yksi nolla, jonka se sai Jyväskylän kisoissa pari viikkoa aikaisemmin. Tästä syystä tosiaan oletin, että jos Pohjasen rata menee pipariksi, emme SERTiä (ja siirtoa 3-luokkaan) voi tänään saada. Ja niinhän siinä kävi, tuntemattomasta syystä Mini meni kaikista kolmesta kontakti esteistä ohi ensimmäisellä kerralla -> HYL. Mielestäni ohjasin kaikille kontakteille samalla tavalla kuin aina ennenkin, mutta tällä kertaa Mini tuli ohi. Muutenkin tämä rata oli vähän tahmea ja fiilis ei ollut koiralla paras mahdollinen = jännitti. Radan viisi viimeistä estettä meni kuitenkin loistavasti minimäiseen tyyliin täysiä ja radan jälkeen itsellä oli vähän ristiriitaiset fiilikset. Huonot fiilikset siksi kun ei onnistuttu ja saatu sitä yhtä nollaa ja hyvät kun edes loppu meni niin loistavasti ja koira oli iloinen, rento oma itsensä maalissa.

Räsäsen radoille lähdettiin rennosti ilman minkään valtakunnan paineita nollista, lähdettiin vetämään vaan täysiä hyvällä fiiliksellä. Mini oli ihan liekeissä radalle mentäessä, hyppi mua vasten ja oli ihan innoissaan. Pysyi hyvin paikoillaan, mutta oli koko ajan valmis sinkoamaan täysiä eteenpäin kuin pikkumustasalama <3 Täysiä se menikin ja juuri sinne minne piti, ei ratavirheitä eikä ihanneajan ylityksiä kummaltakaan radalta. Olin ihan varma ettei sijoitukset voi olla kovinkaan hyviä, koska nollia teki mielestäni monta meitä nopeampaakin koiraa, mm. kääpiöpinseri, russeli.. Eihän chihuahua voi olla näitä rotuja nopeampi, eihän? No kyllä voi! Ensimmäinen rata voitettiin tuloksella -4,00 ja toisella radalla sijoitus oli kakkonen tuloksella -9,74. Kävellessäni palkintopallille päin huomasin tuomarin kädessä SEN punamustan ruusukkeen, mutta ajattelin SEN ruusukkeen tulevan kolmanneksi tulleelle kun eihän me voida sitä vastaanottaa. Meille SE ruusuke kuiteskin annettiin, SE punamusta SERTi ruusuke <3 Tosin en ihan uskonut sitä, ja olin varma että mun tuurilla joku on katsonut mein kisakirjaa väärin ja SERTi otetaan meiltä vielä pois. Kotona piti heti tarkistaa agilityn säännöt ja siellähän se lukee: "Agilitytuomarin lukumäärälle ei ole asetettu vaatimuksia, vaan kaikki luokanvaihtoon oikeuttavat nollatulokset voidaan saavuttaa yhden agilitytuomarin arvostelemilta radoilta." lähde
Eli me ollaan ihan oikeesti kolmosluokkalaisia!
Kisoista jäi mahtavat fiilikset, sekä koiralle että ohjaajalle. Pikku hiljaa ollaan palailtu pilvilinnoista takaisin maan päälle ;)

Nyt on Mini pitänyt antaittua taukoa agista ja jatketaan ehkä ensi viikolla agin parissa (jos saadaan ryhmä Kana-areenalle kasaan). Tarkoituksena on loppu/alku vuosi keskittyä tekniikan hiomiseen ja vauhdin maksimoimiseen, jotta kolmosissa päästään näyttämään mistä chihuahua on tehty ;)

Kyran kanssa tokoilut näyttää erittäin hyvältä. Vain seisominen tuottaa suuria ongelmia, mä en vaan osaa opettaa sitä seisomaan paikoillaan..