30. maaliskuuta 2011

Ei sitten mennä

Kyra käväisi lauantaina 19.3 Nina Oikarisen hierottavana Koirapajalla. Oikea puoli on edelleen eniten jumissa (ollut viime vuoden kesäkuusta asti, jolloin käytiin siis ensimmäisen kerran hieronnassa), syytä tähän ei oikeastaan tiedetä. Nina suositteli osteopaatilla käyntiä ja sinne ollaan myös menossa aikaisintaan muutaman viikon päästä.

Hieronnan jälkeen jäätiinkin sitten odottamaan seuraavan viikon sunnuntaita ja kisoja! Liedossa ATT:n hallissa olisi ollut kisat, kolme agirataa Kyralle ja kaksi agirataa Mersulle. Ainakin ohjaaja oli ihan innoissaan, kunnes tiistai aamu valkeni ja lattialla oli veripisara. Tässä vaiheessa olin ihan satavarma, että Mersun juoksu on siis vihdoin alkanut. Sen juoksu oli tässä vaiheessa reilu kaksi kuukautta myöhässä. Mersun juoksun aloitus ei olis haitannut millään, se olis ollut vaan hyvä juttu, mutta se ei ollut Mellu vaan Kyra. Kyran juoksu alkoi reilu kuukausi odotettua liian aikaisin. Mersunkin oli pakko aloittaa juoksut perjantaina, kun kaverikin juoksee. Että eipä siinä muu auttanut kun perua kisat, juosta juoksut ohi ja katsella sitten joskus lisää kisoja..
Mitä tästä voimme päätellä? Pikku kelpie ei ilmeisesti halua mennä ATT:n halliin. Hyppyseminaari viikonloppu silloin joskus helmikuussa olis ollut samaisessa paikassa, silloin tuli se kennelyskä ja nyt juoksut.

Luonnetestiin on enää reilu kaksi viikkoa, hieman jo jännittää. Toukokuussa on Tampere kv ja Yacatis kennelpäivä samana viikonloppuna. Agikisojakin on ohjelmassa juoksujen jälkeen vaikka ja missä.

Ei kommentteja: