Mersulle en naksua käytä, koska se pelkää sitä ääntä ja en näe tarvetta ehdollistaa sitä naksun ääneen. Sille riittää sana "hyvä", siihen että se tietää tehneensä oikein. Mersu ei osaa, tai en ole siltä tarpeeksi odottanut, tarjota mitään tassu/nenäkosketusta mihinkään tiettyy asiaan, sen tapa tarjota asioita liittyy huonekalujen kiertämiseen, ali menemiseen.. jne. Se osaa kiertää jokaisen pöydänjalan ympäri erikseen, se osaa pujotella tuolin jalkojen välistä, se osaa kiertää tietokonepöydän alatason välistä televisiopöydän taakse.. ja vaikka mitä muuta mistä vain saa ruokaa. Kaiken tämän Mersu tekee ihan itse, ilman mitään apuja. Se on niin ihana kun se etsii sitä oikeaa reittiä siihen että sanon sanan "hyvä".
Kyran kanssa harjoiteltiin laatikkoon menemistä. Laitoin lattialle sellainen noin 30*15 cm laatikon ja naksuttelin siitä kun joku tassuista oli laatikossa. Sen yhden illan aika päästiin vaiheeseen missä laatikossa oli kolme tassua. Neljättä, oikeaa takajalkaa, ei vaan millään meinaa saada muiden kaveriksi laatikkoon. Se ei jostain syystä nostanut kyseistä jalkaa kertaakaan sinne laatikkoon. Syytä en tiedä, mutta pieni epäilys asiasta on. Mutta siitä lisää joskus, kun saan joltain varmistuksen asiaan.
Minin kanssa en ole pahemmin naksutellut. Sen verran vain että tietää mitä naksu tarkoittaa, mutta en muista ainakaan koskaan kokeilleeni mitä se oikeasti tarjoo kun en annakaan vinkkiä. Aluksi tarjonta listalla oli kaikkea mitä pikkumusta jo osaa: maahan, istu, kaiva (seisoo takajaloillaan etujalat venytettynä ilmaan).. Kun niistä ei naksua kuulunut Mini seisoi useamman minuutin paikoillaan vain katsoen ja pohtien miten namia saisi. Hetken päästä se otti yhden pienen askeleen toisella etusellaan taakse päin ja samantein naksaus ja palkka. Tässä vaiheessa ajattelin sen olevan puhdas vahinko ja ei se koira sitä tajunnut mistä se palkaa tuli, mutta mitä tekee chihu. Menee muutama hassu sekunti ja jälleen askel taaksepäin = naksu ja palkka. Naksutin sille yhteensä viisi (!) kertaa ja se oppi sinä aikana peruuttamaan useamman metrin mittaisen matkan. Vau! On se kyllä aika magee koira :)
Perjantaina suunnattiin Minin kanssa viimeistely treeneihin ennen lauantaisia agilitykisoja. Treeneissä tehtiin lähinnä kontakteja, keppejä ja vähän kaikkea muuta pientä. Haettiin hyvää virettä ja fiilistä lauantaita varten ja siinä melkein onnistuttiin. Kontaktit vähän mietitytti, Minin ennen niin varmat juoksukontaktit on nyt viime aikoina ruvennut leviämään käsiin ja se saattaa hypätä alas tulolta pois ennen aikojaan. Treeneissä tehtiinkin toistoja namialustalla ja huomautin sille jos loikkasi yhtään liian aikaisin kontaktilta pois. Treeneissä toimi hyvin ja saatiin myös onnistuneita toistoja loppuun ilman namialustaa.Hyvillä mielillä siis katsomaan miltä kolmosten radat Jyväskylässä näyttää.
Lauantai oli tosiaan pitkästä aikaa kisapäivä ja oli kyllä aika hassua ilmoittaa koira mini kolmosiin. Luvassa oli kaksi agilityrataa ja tuomarina oli Allan Mattsson. Kummatkin radat olivat mielestäni kolmosten radoiksi helppoja. Kieputusta, vääntämistä ja kääntämistä toki oli mutta oli myös suoraa. Ensimmäinen rata alkoi aitahässäkällä, jossa oli ensimmäisen aidan jälkeen kaksi aitaa jotka piti mennä takaakiertoina. Toisen hypyn vieressä oli putken suu ja mitä tekee ohjaaja tässä kohtaa. Minun piti sanoa "takatakataka", mutta jostain syystä sanoin "putkeenputkeen" ja sinne putkeenhan se sujahti. Ajatukset oli vissiin siinä putkessa joka oli kuin houkuttimena siinä vieressä ja siksi käskytin putkeen.. Muuten rata oli puhdas, joten vain vähän ketutti tuo väärä käsky väärässä paikassa. Toisella radalla muutamassa kohdassa vähän kaarrokset venyi turhan suuriksi myöhässä olleen ohjauksen takia, mutta yhtä viitosta ja 0,16 sekuntia yliaikaa lukuun puhdas rata.
Siinä lapussa mikä kisoista saadaan ei lue kuin 5, joten en tiedä varmaksi mistä virhe tuli mutta veikkaan joko puomin nousua tai alastuloa, muuta kummallista radalla ei mielestäni tapahtunut.
Hurha chihuahua on saanut ihan huimasti lisää itseluottamusta ihan lyhyellä aikaa. Kisapaikalla se tepsutti menemään häntä pystyssä hyvinkin itsevarmana ja rohkeana. Tosin välillä, varsinkin isot koirat, saivat hännän tippumaan koipien väliin ja pikkumustan olemuksen muuttumaan pelokkaaksi. Mutta missään vaiheessa se ei mennyt totaaliseen paniikkiin, unohti jännityksensä nopeasti ja oli kummallakin radalla heti alusta asti täysillä mukana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti