22. maaliskuuta 2013

Mini tulee taloon

Tässä viikkojen aikana on jälleen tapahtunut vaikka mitä. Sekä Minin agilitytreenit että Kyran tokotreenit ovat menneet ihan älyloistavasti viime aikoina. Minin kanssa ollaan keskitetty lähinnä keppeihin ja kontakteihin. Kepeillä ollaan reenattu aloitus kulmia ja huomasin että Mini hakee aloituksen parhaiten mistä kulmasta tahansa siltä ns. oikealta puolelta. "Väärällä puolella" tarvitsee vielä apua aloitukseen. Hyvin se siellä kepeillä pysyy ja tekee yleensä kepit loppuun asti vaikka menisin itse kunnolla karkuun.
Kontakteille otin avuksi pituuden kulmakepit ja laitoin ne puomin alastulon/nousun reunaan. Minin on siis tarkoitus oppia niiden avulla nousta oikeassa kulmassa puomille ja tulla oikein puomilta alas. En sitten tiedä onko niistä mitään hyötyä, mutta ainakin niiden avulla tekee oikein hienoja kontakteja :)


Kyra, miun hieno ja loistava tokokeepie, on oikeasti nyt tehnyt niin hienoo työtä treeneissä. Toki mikään ei ole koskaan täydellistä, mutta tällä hetkellä kaikki alokas luoka liikkeet onnistuvat. Kovasti tekisi mieli ilmoittautua johonkin kokeeseen, mutta en tiedä silti uskaltaako. Pitää varmaan vielä hetki jaksaa treenata ja opetella myös se palkkaamattomuus sekä pitää enemmän koeomaisia treenejä. Kyllä me sinne kokeisiin vielä päästään, turhaa sinne on mennä toteamaan ettei olla vielä kisavalmiita...

Otsikkoon viitaten Mini tuli tänään viiden päivän kyläily reissulta kotiin. Se oli Heidillä, toisella omistajallaan, käymässä, kun lähdettiin lauantaina Nokialle kummipoikaani katsomaan. Tänään hain sen takaisin tänne kotiin ja kivaa oli kuulemma ollut. Nyt Mini nukkuu ja kerää voimia huomisiin agilitytreeneihin.
Sen on kyllä huomannut että yksi on ollut laumasta pois. Täällä on ollut viisi päivää niin (ihanan) rauhallista, tai on täällä vieläkin kun Mini nukkuu rankan reissun jälkeen ;) Enää viikonloppuna rauhallisuudesta ei ole tietoakaan vaan ihana aktiivinen pikkuchihu on täällä taas <3 Mini on se meidän laumasta joka aloittaa leikin, riehumisen, rälläämisen, häsläämisen... Ei mielestäni mikään tyypillinen chihuahua, mutta minä tykkään.



Mitähän te lukijat teette Pääsiäisenä? Me mennään koko lauman kanssa Lietoon. Luvassa kaksi päivää ja seitsemän starttia agilityä ja hotelliyö. Huippua!

Ei kommentteja: