Pitkät minuutit

Tämä aamu alkoi samalla tavalla kuin mikä tahansa päivä. Tultiin lenkiltä kotiin ja tuttuun tapaan päästin Kyran ja Minin vapaaksi tuossa meidän takapihalla olevalla hyvin pienellä metsäkaistaleella. Tultiin rivitalon nurkille missä asutaan, Kyra juoksi jo edellä kotiovelle ja Mini oli lähellä puskassa nuuhkimassa jotain. Oli tarkoitus mennä sisälle, kun kuulin Minin kiljaisun jostain vähän kauempaa. Mini oli noin 10m päässä ihan kävelytien reunassa (metsäkaistaleen toisella puolella), kiljui ja pyöri hetken ympyrää ja lähti juoksemaan kävelytietä pitkin kohti keskustaa. Se vain juoksi häntä koipien välissä ja kiljui sellaista paniikki kiljuntaa samalla, eikä kuullut kun sitä kutsuin.

Siitä alkoi elämäni pisin kakskyt minuuttinen.

Laitoin äkkiä Kyralle pannan ja lähdettiin perään, mutta kun päästiin kävelytielle ei chihusta näkynyt enää jälkeäkään. Huutelin ja etsin hetken aikaa, samalla miettien kaiken maailman kauhuskenaarioita mm. auton alle jäämisestä... Mietin myös millaisen katoamisilmoituksen siitä teen, jos en sitä löydä.
Ei näkynyt eikä kuulunut Ministä yhtään mitään, joten päätin mennä kotiin ja miettiä siellä mitä tehdään. Päästiin läheisen kaupan nurkille kun Kyra alkoi nuuhkia maata. Ihan hassusta kohtaa, keskeltä kävelytietä. Kysyin siltä "missä Mini on? Etsi Mini!" Ja mitä tekee kelpie: aivan kuin suoraan jäljestyksen käsikirjasta nenä maahan ja menoksi! Kyra meni nenä maassa koko ajan kaupan nurkilta meidän rivitalon etupihan kautta oman kodin ovelle ja mikä siellä olikaan portailla odottamassa? Musta pieni otus, joka tärisi aivan kauttaaltaan ja tuli vastaan juuri sen näköisenä että olisi tehnyt jotain toooodella pahaa. Minä palkkasin sekä etsijän että etsittävän (sekä myös mummelin joka oli juossut urheasti mein perässä koko matkan) oikein kunnon herkuilla <3
En tiedä vahvistinko Minin osalta sen käytöstä vai mitä tein, mutta siinä tilanteessa en oikein muutakaan osannut tehdä. Aina tähän asti pysyin itse yllättävän rauhallisena, mutta samantein kun sain pikkumustan takaisin syliini alkoi kädet täristä ja iski pieni paniikinpoikanen siitä mitä olisi voinut tapahtua.

En tiedä mitä tapahtui tai mitä Mini säikähti kun sillain lähti karkuun. Enkä edes tajua sitä missä vaiheessa Mini sinne kävelytien reunaan asti oli ehtinyt, koska muutama sekunti sitten se oli ihan minun takanani nuuhkimassa jotain. En löytänyt koirasta mitään jälkiä tai aristavaa kohtaa, mikä viittaisi siihen että olisi satuttanut itsensä. Oletan vain sen säikähtäneen jotain, koska se on ollut koko päivän hyvin pelokas ja säpsynyt jokaista rasahdusta. Jos olisi kesä voisin veikata käärmettä, mutta tähän aikaan vuodesta ei onneksi käärmeitä ole.
Ja koira, joka ei ole koskaan jäljestänyt yhtään mitään osaa tosta noin vain lähteä jäljen perään, jäljestää noin vajaa 200m ja löytää vielä kohteen. Vai oliko kyseessä sittenkin vahinko? Mielestäni se on kuiteskin melko huima suoritus näin aloittelijalta, vai mitä sanoo jäljestyksestä enemmän tietävät? Itse en lajista mitään tiedä, mutta Kyran työskentelyä oli kyllä ilo katsella ja vielä iloisempaa oli päästä kotiin.

Se tunne kun katsoo omaa koiraansa juoksemassa tuhatta ja sataa karkuun ilman vastausta luoksetulo huutoihin, on jotain aivan käsittämättömän kamalaa. En ikinä, ikinä olisi kuvitellut itse joutuvani tilanteeseen, jossa minun koirani karkaa niin etten saa sitä kutsumalla takaisin. Toivottavasti näitä tilanteita ei enää koskaan tule omalle kohdalle.