15. lokakuuta 2014

Aina sattuu ja tapahtuu osa 2

Jos edellinen postaus aloitettiin positiivisesti ja hyvällä fiiliksellä, niin tähän voisi nyt kirjoittaa kaikki maailman kirosanat vaikka ihan kymmeneen kertaan. Ärsyttää, suututtaa, itkettää.

Eilen illalla käytiin kelpieiden ja Minin kanssa metsälenkillä. Koirat olivat vapaana ja fiilis oli oikein loistava, oltiinhan me hetkeä aikaisemmin todennäköisesti pelastettu yhden metsästyskoiran henki. Oltiin juuri kääntymässä kantatie 66:lta metsätielle mistä päästään meidän lenkkipaikkaan, kun samaiselta tieltä tuli koira tutkapanta kaulassa. Koira tuli 66:lle, onneksi myös vastaan tuleva auto oli kääntymässä ja takaani tuleva auto huomasi koiran ennenkuin lähti ohittamaan autoani. Omat koirani huomasi vieraan koiran ja siitähän se haukkushow lähti. Koira meni mun auton taakse, jatkoin matkaa metsätielle, jolloin koira lähti onneksi seuraamaan autoani eikä jäänyt isolle tielle hengailemaan. Pian koiran omistaja tuli hakemaan koiraansa ja me päästiin jatkamaan matkaa ilman ylimääräistä kaveria.

Palataan aiheeseen.. Keetalla on usein tapana ensiksi vaania ja sitten hyökätä Miniä päin (tekee samaa Kyralle, mutta Kyra lähtee leikkiin mukaan ja homma on sillä selvä). Tämän takia pyrin pitämään Minin lähelläni, jotta saan estettyä/kiellettyä Keetaa tekemästä tätä. Keeta ei oikein usko ja minä en osaa/saa sitä lopettamaan tuota inhottavaa tapaa. Se osaa kotona jätä käskyn, mutta sitä pitäisi vielä vahvistaa muuallakin ja varsinkin tuossa kyyläily vaiheessa Kepa ei kuule/näe mitään.
Eilen Mini oli hieman kauempana haistelemassa jotain, kun Keeta säntäsi sitä päin. Huudoistani/kielloista ei ollut mitään hyötyä, vaan kelpie törmäsi chihun takapäähän. Mini vinkasi ja piti vasenta takastaan ylhäällä, en reagoinut mitään siihen vaan ajattelin sen menevän ohi kun ei saa huomioo. Eipä mennyt, vaan hyppi kolmijalkaisena. Ei reagoinut kääntelyyn/paineluun mitenkään, mutta ei laittanut jalkaa maahan ollenkaan.
Kotona kylmäsin jalan ja jälleen kääntelin ja painelin hieman jalkaa, mutta edelleenkään ei reagoi mitenkään. Tosin Mini on vähän sellainen ressukka ettei välttämättä uskalla näyttää sattuuko vai ei. Vielä tänä aamuna Mini oli kolmijalkainen, joten soitin Reviiriin.

Lääkärissä Mini varasi hyvin kevyesti jalalle, mutta jalan asento oli suora ja askel lyhyempi. Jalassa ei ollut turvotusta, eikä epänormaalia vetolaatikkoliikettä ja polvilumpio pysyi paikoillaan. Tunnusteltaessa kun ei havaittu mitään, niin koira laitettiin nukkumaan ja röntgeniin. Kuvat otettiin lonkista ja polvista sekä edestä että sivulta. Kuvissa ei näkynyt mitään mikä voisi ontumisen aiheuttaa, mutta lonkat olivat epämuodostuneet; reisiluun pää ei istu täydellisesti lonkkamaljaan (pää on neliön muotoinen) ja pää on melko ulkona maljasta. Nivelrikkoa ei näkynyt missään, mutta lonkkiin hyvin todennäköisesti sellaista voi jossain vaiheessa kehittyä.
Ontumisen syy jäi tällä kertaa arvoitukseksi. Kyseessä voi olla pehmytkudosvamma (revähdys tai venähdys). Kuten esimerkiksi vaikka osittainen ristisiteen repeämä, joka voi jossain vaiheessa revetä kokonaan.

Nyt koira on kipulääkekuurilla ja sairaslomalla ainaki muutaman viikon. Jos ei sillä parane niin sitten ollaan uudestaan yhteydessä Reviiriin..
Onkohan seuraavaksi Kyran vuoro saada jonkinlainen jalkavamma? Kun ensiksi oli Mersu, sitten Keeta ja nyt Mini.

Ei kommentteja: