2. heinäkuuta 2015

Kisaikäinen

Keeta täytti eilen 18 kuukautta ja näin miun pieni pentu koirani on tarpeeksi vanha kisaamaan virallisissa agilitykilpailuissa. Mihin tämä aika oikein katoaa, kun vastahan sain tuon otuksen kotiin??!

Kisaikä on täynnä, mutta taidot eivät ole vielä kisaamisen tasolla. Keeta osaa agilityssä oikeastaan juuri niitä asioita mitä halusinkin sen tässä vaiheessa osaavan. En ole koskaan ajatellut kisaavani sillä heti nyt välittömästi kun 18kk on mittarissa. Meidän kisatavoitteet on asetettu ensi vuoden alkuun, mutta tämän hetkisellä motivaatiolla ei välttämättä vielä silloinkaan.. Tällä hetkellä agility tuntuu hieman pakkopullalle ja kentälle ollaankin menty lähinnä silloin kun joku kaveri on kysynyt mukaan, yksin ei ole jaksanut vaivautua.
Nyt pidetään hieman rauhallisempi jakso agista ja syksyllä toivottavasti jatketaan uudella innolla ja hinkataan kepit ja kaikki kontakti esteet kuntoon. Niin ja nostetaan rimat sinne oikeisiin korkeuksiin, tosin en nyt tietä nostetaanko makseihin vai riittääkö medit. Toi otus on aikalailla siinä rajoilla, kun mitä sitä olen kotona mitannut niin olen saanut kaikkea 41-44cm väliltä, että on kyllä aika arpapeliä viedä se mitattavaksi joskus..

Me ollaan keskitytty jäljestykseen, tokoiluun ja
paimennukseen! Huomasin keväällä tässä meidän lähellä, tai siis melko lähellä, Hakapaimenen joka pitää paimennuskoulutuksia Kangasalalla. Siellä ollaan nyt käyty kuusi kertaa ja vitsi miten upee paimenkoiran alku miulla oikein on! Vielä on paljon opittavaa, varsinkin hallintaa pitäisi saada hieman lisää. Tahtoo vauhtia olla välillä vähän liikaa, eikä pikkukelpie aina muista mitä odota tai maahan käskyt tarkoittikaan :) Viime kerralla oltiin ensimmäistä kertaa isolla pellolla ja odotuksiin nähden meni todella hyvin. Vasen kierros on Keetalle ollut aina tosi helppo, kiertää lampaat hienosti eikä juurikaan tarvitse mitään kummempaa rohkaisemista. Mutta oikeeseen kierrokseen vaatii paljon rohkasua ja käskytystä, jotta pysyy oikeella eikä vaihda suuntaa.
Nyt vaan tulee hieman ongelmaksi paimentamaan pääseminen, kun elokuun alusta muutetaan Kokemäelle. Tämän takia:
Kaksi vuotta olisi opiskelija elämää tiedossa ja juuri siltä alalta mitä oon aina haaveillut. Asuntolaan saa ottaa vain yhden koiran mukaan, mikä tuottaa hieman hankaluuksia mutta eiköhän asiat tästä järjesty. Vuokra-asuntoja olen sieltä katsellut mutta ei ole enää niitä oikein saatavilla. Koululla on kuulemma todella hyvät mahdollisuudet, mm. agilityn, tokon ja jäljestyksen harrastamiseen. Ei siellä varmastikkaan tylsää tule olemaan ;)

Ei kommentteja: