27. elokuuta 2015

Kuulumisia

Opiskelijaelämä on todella rankaa ja aikaa vievää, ettei oikein tahdo aika riittää blogin kirjoittamiseen ;)
Ensimmäisen viikon Keeta oli muin kanssa koululla ja se meni oikeesti todella hyvin! Ei tuhonnut mitään, eikä ainakaan silloin kun oltiin lähdössä tai tulossa pitänyt edes mitään ääntä yksin jäädessään ja muutenkin on käyttäytynyt todella fiksusti. Paitsi jos kämppiksiltä kysytään, niin saattavat toki olla hieman toista mieltä, kun Kee osaa välillä olla vähän, miten sen nyt sanoisi, läheisyyttä kaipaava ;)
Saamme ottaa oppitunneille koiria mukaan, jos toki siitä sopii etukäteen, ja Keeta olikin heti ekalla viikolla yhden 90minuutin pituisen tunnin meidän luokassa. Vitsi Kepa oli hieman hämillään alkuun, mutta hyvin pian hoksasi saavansa rapsutuksia monelta ihmiseltä.

Keetalla alkoi tietysti juoksut ensimmäisenä viikonloppuna kun päästiin kotiin. Ja koska koululle ei saa viedä juoksuisia narttuja, on Keeta nyt ollut kasvattajallaan hoidossa. Ensimmäiset päivät meni ihan ok, eikä edes oikein ajatellut asiaa, mutta nyt on jo ollut hieman ikävä pientä ruskeaa touhottajaa.

Harrastusrintamalla ei oikein ole viime aikoina tapahtunut mitään, vaikka koululla on oma agilitykenttä ei tosiaan siellä ole tullut käytyä. Keeta jos täällä olisi niin sitten varmasti olisi kentälle tullut mentyä. Ehkäpä ensi viikolla tai sitä seuraavalla viikolla vihdoin päästäisiin tutkailemaan Kepan kanssa millaisia esteitä täällä on. Kyran kanssa ollaan hieman "tokoiltu" lenkkien lomassa sekä sisällä ruuan annon yhteydessä. Lainausmerkeissä siksi, koska ei me niin tosissaan tehdä, kunhan hieman höntsätään. Tässä yksi ilta muistin siinä touhutessa, mitä kaikkea tuo koira oikein osaakaan! Olen vaan niin tottunut tekemään Keetan kanssa että unehtanut samalla mitä sitä onkaan tullut opetettua vanhemmalle koiralleen... Hups!

Parin viikon päästä olisi tiedossa Emma Riihon agilitykoulutus ja sinne ollaan Keetan kanssa menossa. Kiva mennä sinne reilun kuukauden agilitytauon jälkeen näyttämään mitä me osataan... Toivotaan, että juoksut olisivat ohi jo ensi viikolla ja Kepan kanssa pääsisi hieman muitelemaan mitä tämä agility oikein olisi.



Ei kommentteja: