Agility, lintuja, alpakoita, lintuja, liskoja, jyrsijöitä, hämähäkkejä, käärmeitä... Niistä oli tämä viikko tehty ja paljon uutta oppineena ja upeita eläimiä hoitaneena voin todeta että oli aivan älyttömän kiva viikko!
Koulussa mulla siis oli ensimmäinen pieneläinten hoitovuoroviikko, joka tarkoitti siis sitä että minä ja kolme muuta hoidettiin koulun pikkueläimet maanantaiaamusta sunnuntai-iltaan. Vielä olisi siis yksi päivä jäljellä ja sitten menee monta kuukautta, että pääsee takaisin.. Tylsää.. :(
Keetan kanssa ollaan käyty kolmena iltana tällä viikolla treenaamassa, pari kertaa agilityä ja kerran tokoa! Yllätyin itsekin kun päätin mennä kentälle ihan vaan tokoilemaan. Tehtiin aluksi kontaktitreeniä ja jatkettiin liikkeestä maahan menon harjoittelemista peruuttamalla. Ensimmäiset kerrat autoin viemällä käden alas, mutta loppuun teki ihan loistavia maahan menoja vaikka jatkoinkin matkaa. Loppuun vielä paikalla oloa sekä istuen että maaten ja hömppäiltiin sheipaten vähän temppuja. Ehkä siitä vielä tokokoira saadaan, tai ainakin jonkinlainen temppukoira jos ei muuta :)
Agilityssä ensimmäisellä kerralla teemana oli vähän niin kuin ohjaavan käden seuraaminen/putken jälkeen kääntyminen. Ratana oli tämä (hienoa paint-laatua :)):
Eli ideana oli harjoitella putken (nro 2) jälkeen tiukkaa kääntymistä ja tulemista toisen ohjaavan käden mukaan. Vaikea selittää, mutta mä ymmärrän kyllä mitä tarkoitan :) Keeta oli (miten musta tuntuu että toista itseäni koko ajan) upea ja taitava kelpie. Ensimmäisellä kierroksella hieman kaarre putken jälkeen venyi, mutta seuraavilla kerroille meni juuri niinkuin pitikin.
Samalla kerralla yritettiin ottaa kujakeppejä, mitkä koululla on mutta en oikein ymmärtänyt niiden sielunelämää.. Sain kepit leveäksi kujaksi ja sen Kepa meni heti ekasta kerrasta oikein. Mutta kun yritin pienentää kujaa, meni kepit ihan mutkalle ja sitten meni hermot enkä jaksanut enää tapella niiden kanssa :)
Toisella kerralla oli aita ja siinä suoraan edessä poikittainen aita. Ajatuksena oli hypätä aita ja vaihdella poikittaisen aidan suoritus puolta, eli hypätä se joko takaa kiertona tai ohjaajan puolelta. Aloitettiin takaakierrolla ja se onnistui loistavasti kummaltakin puolelta. Tarkkana saa olla siinä että koira hyppää poikittaisen aidan, Kepalla ei ole vielä ihan täydellistä estefokusta eikä se näin ollen osaa katsoa mitä siellä edessä olisi. Mutta kun vaihdettiin aidan suoritettavaa puolta, tuli vaikeuksia. Koira lähti aina vaan takaakiertoon tein sitten mitä tahansa. Väkisin sain sen palkattua oikealle puolelle, kun oikein yliohjasin. Laitoin koiran häkkiin hetkeksi ja mietin mitä tekisin toisin. Miettiessäni tajusin että olin koko ajan kääntänyt koiraa ns. väärin päin aidalle, eli lähes kaikki ohjaussignaalit olivat juuri sinne aidan toiselle puolelle. No, hain koiran ja testasin ohjaamista "toisin päin" ja kaskummaa sehän toimi. Tämän takia on niin ärsyttävää treenata yksin, kun ei ole sitä kaveria vieressä sanomassa, että viitsisitkö ohjata sitä sun koiraasi hieman toisin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti