19. syyskuuta 2016

Vahvistusta vaille FI MVA!

Sunnuntaina koitti vihdoin Keetan luonnetesti päivä. Testi aika oli vasta iltapäivän puolella, joten aamusta ehti hyvin jännittää :D
(C) Mia Satamo
Testi alkoi yleisellä rupattelulla koirasta, jonka aikana koira sai tehdä remmin pituudella mitä halusi. Positiivista, Keeta ei keksinyt mitään ylimääräistä tekemistä, kuten vähän pelkäsin :D Olin jo sielujeni silmin nähnyt kuinka se alkaa leikkimään risuilla ja kävyillä sekä kaivamaan kuoppaa siinä tylsyydessään. Mutta se vain haisteli maisemia ja yritti päästä tuomarin syliin.
Siitä testi jatkui leikkimiseen. Keeta syttyi melko pian ja oli oikein hurja pieni kelpie. Leikkikaluna toimi keppi ja sepä oli Keetan mielestä parasta! Keppiä olisi ollut kiva pureskella ja myös vahtia, kun tuomari sitä tuli ottamaan takaisin mutta leikki tosiaan hienosti vieraan ihmisen kanssa.
(C) Mia Satamo
Toisena osuutena oli kelkka, joka vedettiin koiraa kohti. Keeta haukkui kelkkaa lähinnä minun takana, mutta kävi välillä edessäkin haukkumassa. Kelkan pysähtyessä Keeta meni ilman apuja itse haistelemaan kelkkaa. Siinä hetki ihmeteltiin paikoillaan olevaa kelkkaa ja tuomarin näyttäessä kelkan päässä ollutta hattua Keetalle, alkoi se hieman leikkimään sillä. Muutaman kerran ravisteli ja jätti siihen. Kun lähdettiin katsomaan Keetan kanssa paikkaa mistä kelkka lähti liikkeelle, näytti kelpie ihan siltä kuin se nappaisi hatun mukaansa, vilkaisi sitä jo hieman siihen malliin että nyt sen käyn nappaamassa, mutta sain sen huomion siirrettyä hiljaisella "kissa" käskyllä toisaalle ;) Ei ehkä olisi antanut hirveän hyvää kuvaa jos sen hatun olisi matkaansa ottanut.. Tai mistä sitä tietää mitä tuomarit olisivat siitä ajatelleet. Keeta väisti hieman kelkkaa takaisin tullessaan, joten muisti sillä on kohtalainen.

Kolmantena oli vastassa hyökkääjä. Toinen tuomareista oli puskassa piilossa ja me Kepan kanssa lähestyttiin sitä, kun oltiin tarpeeksi lähellä "hyökkäsi" tuomari meitä kohti. Keeta haukkui ja näytteli hampaitaan tuomarille vaihdellen paikkaa minun taakse ja eteen. Tuomari sanoikin loppupuhelussa, että jos tämä koira osaisi ja tietäisi että ihmistä voi purra, olisi se varmasti niin tehnyt.

Neljäntenä oli haalari, joka nostettiin koiran eteen yhtäkkiä sekä rämisevä peltitynnyri, joka laskettiin alamäkeen koiran takana. Kumpaakin Keeta väisti ja säikähti, mutta varsinkin tynnyriä tuli katsomaan.

Seuraavana oli vuorossa pimeä huone, joka tuomareiden mukaan oli nopein suoritus sitten vähään aikaan... Kaikki jotka Keetan tuntevat, tietävät kuinka lujaa se osaa mennä, eiks niin? Se vauhti + pimeä huone täynnä erilaisi esteitä ei ehkä ole maailman paras yhdistelmä. Huoneessa oli pressu ja sellaisia metallisia (vähän niinkuin kattopelti, muttei kuiteskaan ihan) laattoja mitkä rämisi sekä pahvilaatikoita, astioiden kuivausteline sekä vaahtomuovinen(?) pötkylä lattialla. Kuuntelin kuinka Keeta jo keräsi vauhtia itseensä sillä aikaa, kun tuomari irrotti narun pannasta. Irti päästyään Keeta juoksi täysiä huoneen toiseen päähän kauheen ryminän kera, kääntyi ja jälleen törmäsi johonkin ja juoksi suoraan minun syliini. Idea olisi kuulemma ollut, että huoneen ovi olisi saatu kiinni ennenkuin koira löytää perille, mutta se ei nyt oikein onnitunut :D
(C) Mia Satamo
Toiseks viimeisenä oli seinä, johon koira kiinnitetään ja ohjaaja poistuu paikalta näköesteen taakse. En ihan tarkkaan tiedä mitä siinä tapahtui, mutta hieman Kepa haukkahteli hyökkäävälle tuomarille, mutta oli hypännyt tuomarin syliin samantein kun tämä oli lopettanut uhkaamisen.

Viimeisenä ehkä se pelottavin ja jännittävin asia: ampuminen. Tiesin, että jollain tasolla tulee laukauksiin regoimaan mutta kuinka paljon paine edellisiltä tehtäviltä on vaikuttanut sitä en osannut veikata. Kotona kuulee kovat äänet, lähinnä juuri laukaukset/raketit, muihin (esim. auton oven kiinni paiskaaminen jne..) koviin ääniin ei reagoi mitenkään. Ammuttiin kaksi kertaa ja Keeta kyllä kuuli ja säpsähti laukauksia, mutta ei mennyt mitenkään niin paniikkiin että olisi halunnut poistua paikalta.
(C) Mia Satamo
Yleisesti voisi sanoa testin menneen hyvin ja juuri niin kuin ajattelin, mikään osa-alue ole miinuksella, joten ei voi olla muuta kuin tyytyväinen. Keeta reagoi asioihin hyvin keetamaiseen tapaan täysiä ja pirun nopeasti, sillä ei ole hidasta vaihdetta elämässään vaan kaikki pitää nähdä, kuula ja kokea ensimmäisenä

Tässä vielä pisteet:
Toimintakyky +1a kohtuullinen
Terävyys +3 kohtuullinen ilman jäljelle jäävää hyökkäyshalua
Puolustushalu +3 kohtuullinen, hillitty
Taisteluhalu +2 kohtuullinen
Hermorakenne +1b hermostunein pyrkimyksin
Temperamentti + 1 erittäin vilkas
Kovuus +1 hieman pehmeä
Luoksepäästävyys +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus ++ laukauskokematon
Eli yhteensä 144 pistettä.

2 kommenttia:

Hanna kirjoitti...

Erittäin vilkas. Miten niin? :D Ai että mä nauroin pimeä huone jutulle. Voin niin kuvitella! Harmittaa tosi paljon kun ei päästykään Herkun kanssa mukaan. :/ Mutta joku päivä mä sen vielä vien ja se jos joku tulee olemaan hauskaa. Heh...

Kirsi kirjoitti...

Kieltämättä pisti vähän hymyilyttämään siellä pimeässä huoneessa, kun kuuntelin millasella vauhdilla tää yks sieltä sinkoaa :D Kyllä te vielä Herkun kanssa pääsette testaileen luonnetta, siitä tulee varmasti hauskaa :)