8. lokakuuta 2012

Hylly tavaraa

Lauantaina oltiin Minin kanssa Jyväskylässä agikisoissa. Kisoissa oli poikkauksellinen luokkajärjestys, ja tietysti mini kakkoset olivat päivän viimeisimpänä (yleensä mini2:set kisaa iltapäivästä, nyt illalla). Jotenkaan en saanut kunnon kisafiilistä päälle ollenkaan, kiitos erään henkilön joka pilasi viikonloppuni..
Luvassa oli kaksi agirataa ja radat olivat profiililtaan mukavia ja suht helppoja. Ensimmäisellä radalla Mini hyppäsi renkaan sivusta ja huomautin neidille vähän turhan "painokkaasti" asiasta ja siitäkös meidän herkkis otti itseensä ja loppu rata meni ihan pipariksi. Tuloksena hyl. Tässä kohtaa täytynee todeta että Minille riittää hyvin hyvin pieni huomautus ja se jo siitä kuvittelee maailmalopun iskeneen.
Toisella radalla ohjaaja sai kolmannen aidan jälkeen ahaa elämyksen "Hei, tässähän kohtaa voi tehdä persjätön!" vaikka rataantutustumisessa olin suunnitellut ohjaavani koiran aalle aan oikeaa puolta ja vaihtavani puolta vasta aan jälkeen. Persjätöt ei todellakaan kuulu meidän vahvuuksiin, emme niitä ole juurikaan harjoitelleet ja niinhän siinä kävi että koira karkasi selkäni takaa keinulle mikä oli suoraan kolmannen aidan edessä.. Tuloksena tältäkin radalta hyl. Muuten tämä rata oli edellistä paljon parempi.

Ensimmäisellä radalla koira heräsi eloon vasta loppusuoralla, näin on käynyt useissa kisoissa ja sitä olen pitkään pohtinut mistä johtuu. Treeneissä Mini mennä viipottaa kuin mikäkin mustasalama usein jo heti ensi metreistä lähtien, kisoissa vaan vauhti katoaa tai sitä ei ole ollenkaan. Näissä kisoissa sen lopulta hoksasin mistä moinen johtuu. Treeneissä koira on aina vapaana. Otan sen autosta se on vapaana. Mennään kentälle se on vapaana. Kentälle mennään kuitenkin yhdessä, hallitusti, Mini hyppii ja pomppii, on innoissaan tekemässä yhdessä jotain. Kisoissa se on aina remmissä, pannan pois ottamisen jälkeen motivaatio, into ja halu tehdä jotain laskee sadasta nollaan nanosekunnissa ja syttyy jälleen täyteen loistoon vasta siellä loppusuoralla.
Toisella radalla testasin tätä vapaana kentälle menemistä ja se toimi! Leikittiin ja temppuiltiin omia hauskoja pöyritys leikkejämme hallin hiljaisimmassa kulmassa ja mentiin radalle vasta edellisen koirakon tullessa loppusuoralle (tiedän kyllä että pitäisi olla valmiina jo aikaisemmin odottamassa omaa vuoroaan) ja pikkumusta oli ihan liekeissä. Ohjaaja ei vaan osaa..
Pitääkin nyt ottaa se remmi ihan reeneihinkin mukaan ja tehdä muutenkin reeneistä enemmän kisaomaiset. Rutiinia, rutiinia.

Kyran kanssa tokoiltiin ratojen välissä ja se sujui yllättävän hyvin vaikka häiriötekijöitä oli ihan hirveesti. Intoa oli vaikka muille jakaa. Hallissa tehtiin vain pientä seuruu pätkää ja kontakti pysyi yllättävän hyvin vaikka vieressä aksattiin!  Ulkona parit maahamenot, ihan ok vaikka maa märkä.
Sunnuntaina jatkettiin tokoilua ohjattujen agitreenien aikana omalla kentällä. Seuruuta, maahanmenoa,  paikalla oloa sekä kapulan pitämistä. Kentällä oli yksi koira mikä on meinannut käydä pari kertaa Kyran päälle, ei onneksi ole päässyt kummallakaan kerralla puremaan. Yritin katsoa niin että oltaisiin mahdollisimman kaukana tästä kyseisestä koirasta, Kyralle kun on vissiin jäänyt peini pelko päälle kyseistä koiraa kohtaan. Mutta kerran en huomannut että tämä koira oli ohjaajineen tullut lähemmäs ja Kyran nähtyään tämä koira alkoi vetää ja haukkua meitä kohti. Kyralla oli tietysti tässä vaiheessa kapula suussa ja arvata vain saattaa että oliko kapula tämän episodin jälkeen mieleinen? No ei ollut, kuukausien työ valui hetkessä hukkaan.. Ihan sillain vähän vaan otti päähän.
Ohjattujen treenien loputtua tehtiin vielä vähän Kyran kanssa seuraamista ja koira oli koko ajan vähän varuillaan. Superpalkalla ja iloisella mielellä sain kuiteskin myös Kyran vähän vapautuneeksi ja tekemän lyhyen onnistuneen pätkän.

Ei kommentteja: