Tässä välissä ollaan Minin kanssa käyty kaksissa kisoissa: Riihimäellä ja Jyväskylässä.
Riihimäen kisat olivat marraskuun alussa ja ne menivat niin penkin alle kun vaan voi olla. Kaikki meni pieleen, siis ihan kaikki. Halli missä kisat pidettiin oli todella ahdas, siellä oli paljon koiria ja ihmisiä, joten pikkumusta oli koko ajan jännittynyt ja pelokas. Tiesin jo ensihetkistä asti ettei näistä kisoista tule nollia. Mini ei muka ollut koskaan ennen nähnyt keppejä, rengasta saati sitten pussia, se oli ihan pihalla kummallakin radalla. Lisäksi ratatyöntekijät olivat erittäin pelottavia, nehän olisivat voineet vaikka syödä pikkuisen chihuahuan välipalakseen..
Heidi Viitaniemi oli suunnitellut kaksi oikein kivaa rataa (hyppäri ja agi), me vain vähän sovellettiin ja tehtiin hyvänmielen radat ja vauhdilla tultiin kyllä maaliin, mutta fiilikset olivat silti täysi nolla. Miten koira voi mennä noin paniikkiin ja toimintakyvyttömäksi kun treeneissä se on ihan täysin toisenlainen? Ei edes superkehut ja superpalkka auttanut mitään..
Tuloksena kaksi hylkyä ja ajatuksissa lopettaa koko agility.
Ilmoittauduin kuiteskin kaverin ansiosta Jyväskylän kisoihin. Matkalla sinne sanoinkin kaverille että me ei ehkä kisata enää ensi vuonna ollenkaan, kun koira ei kerta tykkää kisatilanteista niin miksi kiusata sitä (ja "nolata" itsensä siksi kun koira ei muka osaa mitään muuta kuin pelätä..). Mini ilmeisesti kuuli ja tajusi sanani ja näytti mistä pienimustasalama on tehty.
Veimme häkit hallin perälle missä ei ollut juurikaan muita vieraita koiria saati ihmisiä. Pidin muutenkin Mini kaukana kaikesta mikä sitä voisi jänskättää ja saada sen fiilikset laskemaan. Radalle mentiin ilman hihnaa, koira sylissä ja viime hetken hetsaukset juuri ennen kun starttiviivalle astuttiin.
Minna Räsänen oli suunnitellut kaksi agirataa ja yhden hyppyradan. Radoilla sai välillä juosta täysiä ja välillä piti koiruus ottaa haltuun.
Ensimmäinen agirata meni erittäin hyvin, Mini kulki täysiä juuri niin kuin treeneissä. Toiseksi viimein este oli rengas, nolla alla siihen asti joten arvaa kuinka paljon jännitti hyppääkö sivusta vai keskeltä?! Keskeltä rengasta se pomppas ja viimeinen aita vielä puhtaasi ja saatiin nolla! Pessimisti kun olen en uskonut sen oikeuttavan LUVAan, en edes vielä siinä vaiheessa kun epäviralliset tulokset tulivat seinälle. Palkintojen jaossa se oli kait jo pakko uskoa: me voitettiin, me tultiin voittajana maaliin! Mini on <3
Toinen rata oli hyppäri ja jälleen koira kulki täysiä ja täydellisesti. Nollalla maaliin ja kolmannelle sijalle. Vain kaksi ensimmäistä saivat LUVAn, mutta se ei haitannut yhtään, meillä oli Minin kanssa erittäin kivaa näyttää kaikille kuinka upea mustasalama miulla on <3
Viimeinen rata oli agirata ja vain ohjaaja mokasi tällä kertaa, koira oli täydellinen. Ohjaaja ei ilmeisesti osannut sanoa kiipee, kiipee, kiipee... Koira tuli puomista ohi, kun ei sillä ollut lupaa mennä sinne. Viitosella ja yliajalla maaliin, sijoitus muistaakseni neljäs.
Tätä mä juuri tarttin, onnistumisen iloa. Taas jaksaa mennä kohti uusia pettymyksiä ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti