12. tammikuuta 2013

Kanalassa

Mini vietti Seinäjoen kisojen jälkeen kolme viikkoa agitaukoa ja se näkyi seuraavissa treeneissä. Pikkumusta oli ihan poissa kartalta. Oli kyllä innoissaan, mutta se vauhti ja tekemisen meininki puuttui. Tauon jälkeen pari seuraavaa treeni kertaa tiputtivat vihdoin meidät alas sieltä pilvilinnoista todellisuuteen ja ajatukset pääsi hetkeksi livahtamaan sinne miksiharrastantätälajiayhäedelleen puolelle.

Meillä tosiaan on varattu perjantaisin Längelmäen Kana-areenalle 1,5 tuntia treeniaikaa. Treeneillä ei ole varsinaista ohjaajaa, vaan jokainen neuvoo ja antaa vinkkejä toisilleen (jos viittii...). Mä vaan kaipaisin kovasti niitä ohjattuja treenejä, kun ei tarttis itse suunnitella mitään vaan saisi tehdä ja toinen kertoo mikä meni metsään.
Eilen vedin ihan hatusta sellasen noin 15 esteen radan pätkän, kun alkuperäinen idea ei mahtunut kentälle niinkuin sen olisin halunnut tehdä. Tuli taas huomattua mitkä on mun ja Minin heikkoudet: välistävedot. Ei vaan onnistu, en osaa ohjata. No onneksi ohjauspuolen muutoksella välistävedot on helppo vaihtaa mein vahvuuksiin eli takaakiertoihin :) Takaakierrot onnistuu aina ja vaikka ohjaus olisi kuin myöhässä riittää kun sanon " takatakataka". Pitäis vaan ottaa ja tehdä myös niitä välistävetoja, mutta se on niin paljon helpompaa pysyä siellä mukavuusalueellaan ja näin ollen saa aina onnistuneen fiiliksen...
Jos välistävetojen tuomaa fiiliksen laskua ei huomoida, oli eiliset treenit oikein mukavat. Minillä oli vauhtia ja intoa tehdä yhdessä töitä ja vaikka hinkattiinkin melko paljon tätä edellä mainittua ongelma kohtaa into säilyi koko ajan. Kisakalenteria tuossa jo selailin ja muutamat kisat on jo merkattu kalenteriin :)

Kyra on päässyt myös kanalaan, ei tosin agittaan vaan tokoileen. Se on niin ihana kun kierrokset heittelee ihan katossa toisten tehdessä agia. Hyvin se keskittyy, erittäin isosta häiriöstä huolimatta. Tosin välillä keepiä täytyy vähän muistuttaa että mitäs sitä nyt oltiinkaan tekemässä, katsomassa toisten liitämistä vai tokoilemassa.. Paikkamakuussa pysyy hyvin jos olen lähellä ja kukaan toinen koira ei mene putkeen juuri sillä hetkellä ;) Putkihullulle keepielle se on _vähän_ haastavaa olla paikoillaan siinä tilanteessa.
Tokon koekalenteri olen myös katsellut ja tavoitteeksi olen laittanut yhden kokeen, joka jääjöön vielä tässä vaiheessa salaisuudeksi ;) Katsotaan sitten kokeen jälkeen kerrotaanko jotain vai paetaanko omaan pikkukoloon piiloon ja tullaan sieltä pois vasta kun osataan oikeesti jotain..

Ei kommentteja: