Eilen käytiin kelpieiden kanssa kolmistaan kanalassa treenaamassa ja vitsi kun tuli hyvä mieli! Mulla on ihan sika hienot koirat!
Kyran kanssa oli tarkoitus tehdä tokojuttuja, mutta sillä oli kierrokset hieman kaakossa ja, no tokoo me tehtiin silti :) Joku protokoilija olisi varmasti pyörtynyt kauhusta siitä poikittamisesta, keulimisesta, tassuilla steppaamisesta...jne mutta meillä oli ihan älykivaa.
Ensimmäisessä setissä aloitettiin seuraamisella vasemmalla puolella ja tehtiin käännöksiä vasemmalle ja oikealle. Pääpaino oli takapään käytössä ja siinä Kii on kyllä taitava: takapää lentää usein, varsinkin vasemmalle käännöksissä ihan mun taakse, hieman liikaa siis. Seuraamispaikka oli lähinnä poikittain mun edessä ja vain käännöksissä paikka oli suht ok.
Pienen tauon jälkeen jatkettiin seuraamisella oikealla puolella. Sitä ollaan tehty tosi vähän ja aloitettiinkin treeni tekemällä suoraa ja loivia kaarroksia. Oikeella puolella Kyraa pitää palkata useasta, koska se "korjaa" seuraamispaikan hyvin näppärästi heittämällä takapään mun edessä ympyrän muodossa vasemmalle puolelle.
Keeta teki jälleen välissä ja Kyran kanssa jatkettiin se jälkeen paikoillaan seisomisella, josta ei meinannut tulla yhtään mitään. Räjähdystä odottava raketti on melko hankalaa saada seisomaan paikoillaan ;) Etujalat steppasi paikoillaan ja taisi siinä samalla muutaman millimetrin aina liikkua eteenpäinkin, omasta mielestään Kii oli vissiin juoksemassa agiradalla.. No, erittäin lyhyissä pätkissä sain muutama ihan jopa kokonaan paikoillaan olevan seisomisen palkattua.
Loppuun tehtiin pätkä rataa: aita, rengas, putki, aita, aita, aa, putki, puomi ja aita. Esteet olivat toisiinsa nähden melkein kaikki loivassa kaarteessa oikeelle ja vasemmalle. Ekassa pätkässä jäin kuin nallikalliolle katselemaan, kun kelpie vetää omaa rataa ja tulee hetken päästä mun luo ilmeellä "Missä palkka!? Missä palkka!? Mä menin tosi hienosti noi esteet!". Toinen ja kolmaskin pätkä päättyi holtittomaan kaahailuun radalla, mutta neljännellä kerralla mentiin suht samaa tahtia ja kelpie jopa kysyi kerran mihin nyt mennään. Tähän oli hyvä lopettaa tämä treenikerta ja Kii oli niin onnellisen näköinen kun pääsi "kunnolla" agilitaamaan ♥
Keetan kanssa keskityttiin ihan vaan agilityyn, tokoilla voidaan kotonakin. Keelle rakensin putkesta ja kahdesta aidasta sellaisen soikean ympyrän muotoisen pienen radan. Ensimmäisessä setissä tehtiin putki ja aidat siihen perään. Tehtävän tarkoitus oli vahvistaa estehakuisuutta, siis sitä kun ohjaus on päällä niin silloin koiralla on lupa suorittaa este vaikken olisi siinä ihan vieressä. Pari toistoa per puoli ja pidettiin tauko. Tämän Kee osaa jo hyvin, hakee hienosti esteitä, mutta katsoo mihin sen ohjaan eikä säntäile sinne mihin haluaisi.
Toisessa setissä tehtiin samalla tehtävällä putki, aita, aita ja aita eli toisen aidan jälkeen käännös ja ensimmäinen aita uudestaan. Ollaan tehty tätä (käännöstä) yhdellä hypyllä, nyt ensimmäistä kertaa vauhdin kanssa. Lupa suorittaa putki ja eka aita, toiselle aidalle merkkaus, karkuun ja koira jää suorittamaan kakkoshyppyä itsekseen ja loppuun vielä viimeinen aita. Aivan huippu hieno koira! Teki täydellisesti kummatkin suunnat heti kerrasta, eikä jääty sitä jankkaamaan enempää vaan kunnon leikkipalkat ja tauolle.
Loppuun tehtiin kahdessa setissä kontaktien 2on2offia puomilla ja aalla, keinun paukuttelua ja keppejä. Keeta hakee hienosti 2on2offiin, tällä kertaa treenattiin pysymistä siinä kontaktilla vaikka mitä tapahtuisi eli häiriätreeniä. Muutaman kerran vähän lipsahti toinen takanen pois kontaktilta, mutta pikkukelpie korjasi hienosti jalkansa paikoilleen. Keinun paukuttelussa tuli hieman takapakkia tässä joku aika sitten ja nyt tehdään periaatteessa ihan alusta tarjoomisen kautta. Tällä kertaa tehtiin vain viisi toistoa, joista kaksi ensimmäistä palkkasin jo pelkästä kuonolla kosketuksesta (en siis vaatinut vielä jalalla kosketusta jolloin keinu olisi liikkunut). Kolmannella kerralla odotin tassu kosketusta ja kaksi viimeistä kertaa odotin ihan kunnon "pamahdusta" eli Kee laski tassunsa keinulle jolloin keinun pää osui maahan. Tähän väliin kunnon riehumisleikit ja kelpie sai hepulit ja juoksi pitkin hallia lelu suussa naama onnellisessa virneessä. Ihana eläin ♥
Kepit olen ajatellut opettaa Keetalle "tarjoomisen" kautta, samalla systeemillä opetin aikoinaan Minille kepit ja niistä tuli oikein loistavat. Lainausmerkeissä syystä, etten odota koiralta toimintaa vaan kävelen keppejä kohti koiran kanssa ja samalla varovasti ohjaan sitä oikeaan väliin ->palkka oikeasta toiminnasta. Lopulta pienennän omaa vartaloapuani ja koira tarjoo itsenäisesti oikeaa kepittelyä. Tämä oli nyt toinen kerta kun keppejä harjoiteltiin ja päästiin siihen pisteeseen missä Kee itse tarjoo neljänteen väliin asti itse. Luonnonlahjakkuus?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti