13. lokakuuta 2018

Kaksi vähemmän

Kaksi tyhjää pentupantaa pöydälle ja enää kolme pentua pyörii jaloissa. Tänään siis kaksi pennuista muutti uuteen kotiinsa :'( Niin haikeeta, mutta silti olen onnellinen uusien omistajien puolesta ja toivon heidän nauttivan uusista perheenjäsenistään. Koti tuntuu vain todella tyhjältä jo nyt vaikka pentuja on vielä kolme jäljellä.
Vinku ja Kina saivat uudet omistajat tänään. Kina, joka tästä eteenpäin tunnetaan nimellä Kaja, lähti Kauhajoelle Hennan koiraksi ja Vinku Mikkeliin Emilian koiraksi. Vinkun lähtö sattui ehkä eniten koska en ollut vieläkään ihan varma oliko oikea päätös jättää juuri Justiina kotiin :D Nyt ei onneksi voi enää vaihtaa mielipidettään. Vinku sai kyllä juuri oikean kodin Emilian luota ja uskon näin olevan tämän tarkoitettukin.

Kotiin jääneet pennut eivät ainakaan vielä näytä kaipaavan jo lähteneitä penneleitä. Hyvin näytti leikit sujuvan vähän pienemmälläkin porukalla. Siro ja Vinku olivat pennuista ehkä kaikkeista lähimmät, ne oli lähes aina leikkimässä keskenään ja nukkuivat vieretysten. Katsotaan tuleeko Sirolle missään vaiheessa ikävä siskoaan. Ja toivottavasti Vinkulla menee hyvin siellä melkein toisella puolella Suomea :)

4 kommenttia:

Emilia kirjoitti...

Vinku on ollut yllättävän reipas ❤️ Paljon kaikkea uutta ja jännää, vähän pitää mietiskellä! Kuitenkin sisällä on kerinnyt yrittää repiä lakanoita, löytänyt kaiken syötäväksi kelpaavan ja kiusannut vanhempaa koiraa. Katsotaan mitä yö tuo tullessaan... :D

Kirsi kirjoitti...

Ihana kuulla, että Vinku on alkanut jo kotiutua :D ❤️ Mites kotimatka ja yö meni?

Emilia kirjoitti...

Kertaakaan ei vikissyt kotimatkalla! Vähän läähätteli ja vaikutti ahdistuneelta alkumatkasta mutta helpotti pian ja loppumatka meni nukkuessa. Yöllä olisi kovin tahtonut sänkyyn viereen ja piti vähän kitistä asiasta, onneksi rauhoittui pian nukkumaan. :)

Kirsi kirjoitti...

Hienoa :) Autoilua kannattaa pennun kanssa harrastaa, jottei ala jännittää autossa :)