1. toukokuuta 2019

Ruoveden ryhmänäyttelyt

Viime viikonloppuna oli melkein kotinäyttely, kun suunnattiin Ruoveden ryhmänäyttelyyn sekä Mitsun että kelpieitten kanssa. Lauantaina oli ysiryhmä ja sunnuntaina ykkösryhmä.
Lauantaina suunnattiin Mitsun kanssa heti aamusta näyttelypaikalle. Tuomarina chihuilla oli Marjatta Pylvänäinen-Suorsa ja siinä edeltäviä rotuja katsoessa tuli selväksi ettei ERIä ja SAta saanut hirvittävän helpolla. Chihuissa kahdeksasta uroksesta vain kaksi sai SAn. Narttuja oli 18 ja niistä sai SAn seitsemän koiraa. Olin tyhmänä ilmottanut Mitsun avoimeen luokkaan vaikka olisi ikänsä puolesta päässyt vielä nuoriin, mutta ei se hirveäsi haitannut. Mitsu esiintyi laatuarvostelussa hienosti, mutta väsähti paras narttu kehässä eikä oikein kantanut häntäänsä enää hyvin. Siitä huolimatta olen erittäin tyytyväinen koska arvostelu kuului näin: "Hyvä mittasuhteet. Sopiva luusto. Hyvä kallon muoto. Hyvät silmät, korvat ja kuono. Tasapainoinen ylälinja. Hyvä häntä. Riittävä runko. Liikkuu hyvin edestä, takaa ja sivulta." Tuloksena AVO ERI1 SA.

Kelpiet olivat tosiaan sunnuntaina ja aikataulun mukaan kelpojen olisi pitänyt olla 11-12 aikoihin, mutta tuomari Antti Nieminen oli vähän hidas ja kehään päästiinkin vasta reippaasti yhden jälkeen. Melkolailla viisi tuntia oltiin kehän reunalla ja ihmeteltiin maailman menoja. Koonan veli ja Keetan lapsonen Jare poika tuli meitä katsomaan ja sisarukset leikkivätkin siinä ennen kehää oikein urakalla. Koonalle teki ihan hyvää päästellä enimmät höyryt pois ja se oli kehässä ihan huippu hyvä (ja ihan harmaa :D)! Penneli sai hyvän kokemuksen kehästä ja liikkui ravilla ilman ylimääräisiä laukka-askelia ja keulimisia. Antoi tuomarin koskettaa ja katsoa hampaat hienosti. Arvostelu kuului näin: "8kk, ilmava, hyvin kulmautunut narttu. Hyvä selkälinja ja riittävän syvä vielä pennun kapea rintakehä. Kevyet, yhdensuuntaiset liikkeet. Oikea karvanlaatu ja väri. Rodunomaiset päänmittasuhteet. Hieman kookkaat korvat. Koira kaipaa vielä hieman massaa ja kehittyyä vielä. Avoin ja luoksepäästävä." Tuloksena ROP-pentu KP
Aikuisia kelpieitä oli seitsemän, 2 urosta ja viisi narttua, eli kilpailua oli ihan sopivasti. Keeta esiintyi totuttuun tapaan hienosti, vähän sillä oli kiire kehässä ja meinasi alkaa vetämään liikkeessä. Arvostelu kuului näin: "5-vuotias hyvä tyyppinen keskikokoinen narttu. Riittävä luustovahvuus. Tasapainoisesti kulmautunut. Hyvä selkä. Erinomaiset liikkeet. Riittävän syvä hieman lyhyt rintakehä. Oikeat päänmittasuhteet. Hieman kookkaat korvat. Hyvä turkki ja väri." VAL ERI1 PN1 VSP
Ei onneksi tarvinnut jäädä ryhmäkehiin vaan päästiin Jaren, Koonan ja Keetan kanssa vietättämään pentutapaamista. Olin unohtanut kameran kotiin joten piti tyytyä kännykän kameraan, joten ei hirveän hyviä kuvia ole saatavilla. Tosin mallit olivat hieman vauhdikkaita eikä tuo paikoillaan poseeraaminen ollut hirveän suuressa suosiossa :) Oli ajatuksissa tehdä tokoa tai jotain muuta mutta ainakin Koona oli aivan väsy ettei olisi pystynyt keskittymään mihinkään, joten annettiin pentujen painia keskenään. Oli todella kiva nähdä Jarea, siitä on kasvanut hieno poika!




Ei kommentteja: