7. kesäkuuta 2013

Julia Kärnän agikoulutus

Eilen oltiin Minin kanssa Julia Kärnän agilitykoulutuksessa Mäntässä. Koulutus oli illalla, onneksi, sillä silloin ei ollut enää kuuma. Tai kyllä siinä radalla kuuma tuli, muttei läkähdyttävän kuuma. Ukkonenkin sopivasti väisti meidän ryhmän aloitettua treenit, Mini meinaan pelkää ukkosta..
Tehtiin 30 esteen rataa, ratapiirustus yllä. Aluksi näytti hurjalta, mutta hetken tutustuttua sai rataan jotain tolkkua. Tehtiin ensiksi pätkissä ja Minin kanssa tuli jälleen huomattua kuinka vahvat takaakierrot sillä on... Halusin aikoinaan koiran jolla on vahvat takaakierrot ja sellainen Mini on, ei se helposti suoraan hyppää. Pienikin väärä liike, tai ei aina edes väärää liikettä tarvitse olla, niin chihu on kiertänyt aidan takaa. Sain hyviä vinkkejä siihen miten opetan sen katsomaan ohjauksestani kumpaa tarkoitan, takaa kiertoa vai suoraan hyppyä. Koulutuksessa keskityttiin paljon ennakoivaan ohjaukseen ja radan lukutaitoon. Mitä ja miten kannattaa missäkin kohdassa ohjata, jotta ehtii johonkin toiseen kohtaan ajoissa jne..
Koulutus oli oikein hyvä ja sain siitä paljon vinkkejä tuleviin treeneihin. Kouluttajan tyyli kouluttaa oli myös loistava, kertoi hyvin mitä, miten ja miksi tehdään juuri näin.

Kokeiltiin lopuksi koko rataa kilpailunomaisesti ja se meni yllättävän hyvin, jos niitä paria ylimääräistä hyppyä/takaakiertoa ei lasketa. Olen erittäin tyytyväinen pikkumustaan, se jaksoi hyvin vetää täysiä vaikka hinkattiin muutamaa kohtaa monta kertaa. Sekä jaksoi lopuksi vetää täysiä vielä kaikki 30 estettä.

Minulla on ollut motivaatio agilityn suhteen jo hetken aikaa aika lähellä nollaa, mutta nyt se kipinä syttyi jälleen. Oli ihana päästä pitkästä aikaa kunnon ohjattuihin treeneihin. Innolla odotan, että päästään seuraavan kerran omalle kentälle.

Huomenna, lauantaina, meillä on Kyran kanssa joko ihan loistava päivä tai aivan katastrofaalinen päivä.. Siitä lisää myöhemmin, ehkä...

Ei kommentteja: