Olen monta kertaa huomannut nähneeni unessa jonkin asian toteutuvan ja myöhemmin tuo uni on tapahtunut ihan oikeassa elämässä. Ja niin tapahtui tänään. Näin perjantai-lauantai välisenä yönä unta tästä tilanteesta:
Oli aika huikee fiilis saada kummallekin koiralle ROP tulos Nokian ryhmänäyttelystä. Tuomarina oli Marjo Järventölä ja kun katselin kelpoja ennen olleita rotikoita ja karjiksia, ajattelin ettei tuomari tule Kyrasta tykkäämään. Mutta toisin kuiteskin kävi.
Keeta penneli oli jälleen ensimmäisenä kehässä. Esiintyi hyvin ja antoi tuomarin tutkia hyvin itsensä, eikä yrittänyt hirveästi pusutella jne. :)
"Tasapainoisesti kehittynyt, hyvä rakenteinen. Hyvin feminiininen. Hyvä pään malli, kookkaat hyvä asentoiset korvat. Hyvä pennun ylälinja ja rintakehä. Hyvä asentoiset riittävästi kulmautuneet raajat, sujuvat ja kevyet liikkeet. Erinomainen karva ja väri. Miellyttävä käytös." PEN1 KP ROP-pentu
Kyra esiintyi erittäin hyvin, se jopa seisoi sen näköisenä että tykkää tästä hommasta. Yleensä Kyra on näyttelyssä vähän EVVK fiiliksillä. Tuomari kehui sitä kokeneeksi kehäketuksi joka esiintyy patsasmaisesti. Kyra kun liikkui arvostelun aikana ainoastaan kerran, muuten pönötti sievästi paikoillaan.
"Hyvin kaunisrakenteinen, feminiininen kokonaisuus. Oikean mallinen pää, jossa ihastuttava ilme. Kaunis ylälinja ja hyvä rungon vahvuus, tasapainoiset kulmaukset. Liikkuu hyvällä askelpituudella, etuliikkeet saisivat olla yhdensuuntaisemmat. Erinomainen karva ja väri. Miellyttävä käytös, esiintyy tyylikkäästi." VAL ERI1 SA PN1 ROP
Yllätyin todella, kun Kyra sai ERIn ja vielä SAn. Ja ROP kehässä yllätyin toistamiseen, kun puna-keltainen ruusuke annettiin meille, vastassa kun oli hieno, tai pitää vissiin sanoa komea, veteraaniuros.
Ryhmässä käytiin pyörähtämässä, mutta odotetusti ei sijoituksia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti