16. tammikuuta 2010

Laumamme on kasvanut

Laumaamme liittyi viime tiistaina pitkäkarvainen chihuahua tyttönen Merihelmen Tehotyttö. Tyttö on yhteisomistuksessa yhden kaverini kanssa, mutta asustaa siis meillä. Tarkoituksenamme oli mennä vain katsomaan, mutta pennun luonne, ulkonäkö ja kaikki muukin tekivät tehtävänsä ja penneli saapui ilostuttamaan elämäämme.
Pennun kutsumanimi on vielä vähän hakusessa.. Olisi kyllä monia kivoja nimiä, mutta jokin niissä tökkää ja pahasti. Ehkä se nimi sieltä jossain vaiheessa löytyy (:

Toiset koirat ottivat hyvin vastaan uuden tulokkaan. Kyra varsinkin on ottanut isosiskon roolin oikein hyvin vastaan ja huolehtii pennusta kuin omastaan <3 Penneli saa kiipeillä Kyran päällä ja nukkua jalkojen välissä ja päällä.

29. joulukuuta 2009

Vuoden viimeinen päivitys

Joulu tuli ja meni yhtä nopeasti kuin aina ennenkin. Tänä vuonna koirat vain saivat extra joululahja kuusesta; nenäpunkki. Tai voihan olla että Kyra on tuonut sen jo messarista tuliaisina, mutta alkoi nyt vasta oireileen.. Nyt on lääkitykset päällä kaikilla ja kolmen viikon ajan pitää välttää koirakontakteja. Tosi kiva lahja, täytyy vaan toivoo että menee ohi tällä lääkityksellä..

Vuonna 2009 oli Mersun kanssa tavoitteena nousta kakkosiin ja sehän me tehtiin (: Alkuvuoden, tai oikeastaan alkuvuoden ja koko kesän vaikeuksista ja takkuamisista huolimatta saavutimme jotain minkä luulin jo olevan täysin mahdotonta. Tulosten puolesta ei kyllä saisi olla tyytymätön ollenkaan, 15 startista vain kaksi hylättyä, mutta sitten yliaika vitosia ja kymppejä onkin sitten ihan liikaa..... Syyskuussa tapahtui jotain mitä en osaa selittää, chihuahuastani tuli tykki <3

Kyran kanssa ei sen suurempia tavotteita ollut. Agilityssä saatiin ohjaustekniikat kuntoon ja tästä on hyvä aloittaa ratatreenit. Tokopuolella ohjaajalla on ollut motivaatio ongelma, luoksetulo on oikeastaan ainoa kunnolla hanskassa oleva liike.. Näyttelyissä käytiin ja ollaankin menestytty jopa paremmin kuin ikinä osasin kuvitella. Kai se on pakko pikkuhiljaa todeta sama mitä monet ovat sanoneet: Kyra on upea kelpie (:


Tessan kanssa ei ollut sitten yhden yhtäkään tavoitetta tälle vuodelle (: Koiraetsintää olis ollut kiva harrastaa sen kanssa, mutta ei täälläpäin päässyt sellaista tekemään.. Ehkä tämä on myös omaa laiskuutta, kun en tehnyt asian eteen mitään. Tessa on kyllä erittäin tyytyväinen kun saa vaan nukkua kotosalla ja välillä kävästä metsässä riehumassa Kyran kanssa. Tavoitteet vuodelle 2010

Mersu:
- agilityssä kisataan jonkin verran, joskin vähemmän kuin edellisinä
- saataisiin edes yksi nousunolla
- kontaktit voisi tehdä varmemmiksi

Kyra:
- lonkka- ja kyynär kuvaus, ja jos nämä ovat ok niin sitten myös polvi- ja silmätarkastus
- agility kisakuntoo
- toko puolella edistymistä, kisoihinkin olis kiva päästä
- näyttelyissä pyörähdetään silloin tällöin
- Kyralle pitäis saada sopivasti lisää massaa

Tessa:
ei tavoitteita.

Kyran näyttely tauko taitaa jäädä oletettua lyhyemmäksi, Alavudella on 30. tammikuuta rymänäyttely ja sinne olisimme niinikään menossa.. (: Tämän jälkeen suuntaamme sinne kuvauksiin ja pidämme ainakin Tampere KVn asti näyttelytaukoa.

Kirsi ja koiruudet toivottavat kaikille menestystä vuodelle 2010!

14. joulukuuta 2009

V-09 ja PMV-09

Tarkoituksena oli, että olisin mennyt messariin omalla autolla mutta päädyin kuitenkin TamSKin linja-auto kyytiin, mikä oli kyllä ihan hyvä ratkaisu miettien niitä ruuhkia jne..
Lauantai aamuna lähtö oli klo 5.45 Tampereelta, olin yön Kyran kanssa siskoni luona Nokialla, niin ei tarttenut ihan hirvittävän aikasin lähteä matkaan. Kyra oli oikein mukava bussimatkaaja; nukkui lähes koko matkan, eikä vahdannut vastaan tulevia autoja koko aikaa mitä se yleensä tekee, ei vissiin tiennyt olevansa autossa ;)

Näyttelypaikalla oltiin perillä jo kahdeksan aikoihin ja kelpie kehä alkoi klo 12 jälkeen. Olipahan aikaa käydä lenkillä ja ihan pikkasen shoppailla ;) Kelpejä oli ilmoitettu 32, mutta muutama oli vissiin poissa. Junnunarttuja oli peräti 9, mukana oli myös Kyran sisko Jade ja veli Aapo. Tuomarina oli tanskalainen Jörgen Hindse, ja hän arvosteli Kyran näin: "Nice type. Good size. Excellent head. Good topline. Well angulated. Good body. Moves well, but a bit loose in front. Good temperament." JUN ERI4
Juniorivoittajaa ei Kyrasta tullut, mutta olen silti erittäin tyytyväinen.
Kotimatka alkoi vasta yhdeksän aikoihin, kun saatiin kaikki bussikyytiläiset matkaan, ja yöpymis paikassa oltiin pikkasta yli klo 23.

Reilun kolmen tunnin yöunien jälkeen soi jälleen kello ja matka jatkui jälleen klo 5.45 TamSKin bussi kyydillä kohti Pohjoimaiden voittajanäyttelyä. Perillä oltiin taasen kahdeksan maissa, ja kelpi kehä alkoi yhdeltätoista. Koiria oli ilmoitettu 33, mutta jälleen muutama oli poissa. Tuomarina oli sveitsiläinen Barbara Muller, joka arvosteli Kyran näin: "Nice outline. Pleasing head & expression. Front a bit turning out. Well angulated in rear. Very straight topline. Moves well, but jokusanajostaeisaaselvää loose in wrist. Nice topline. Good tail carridge." JUN ERI ja sijoittui kahdeksasta junnunartusta viidenneksi. Tuomari kyllä kehui paljon Kyraa, ja olisi sijoittanut sen jos etujalkojen asento olisi parempi.
Sunnuntaina päästiinkin onneksi Sarin kyydillä Tampereelle, niin ei tarttenu jäädä viideksi-kuudeksi tunniksi vartoomaan bussin lähtöä.

Kokonaisuudessaan viikonlopun saldoon olen hyvin tyytyväinen, tuomarit huomauttivat juurikin niistä mitkä ovat Kyran huonoja puolia. Sunnuntain tuomari jakeli vähän turhankin paljon ERIä, mutta ei siitä sitten sen enempää..

Nyt alkoi Kyran näyttelytauko ja kestää x kuukautta. Tammi/helmikuun vaihteessa kävästään kuvauttaan lonkat ja kyynärät ja siitä saadaa vastaus yhteen kysymykseen, siitä sitten lisää myöhemmin ;)

Agility on tällä hetkellä tauolla kummankin koiruuden kanssa, jatkunee tammikuun puolella. Vedän itse jatkavien/kisaavien treenejä tulevana talvikautena, joten katsotaan nyt kuinka paljon kerkiää omia koiria treenata. Tarkoituksena olisi ollut korkata Kyran agilitykisaura Tampereella 28.3, mutta ei tuo ole vielä silloin kisavalmis, ehkä.

6. joulukuuta 2009

Aina ei voi voittaa..

Lauantaina 5.12. mentiin Mersun kanssa Seinäjoelle kolmen startin agilitykisoihin. Edessä oli ensimmäiset kakkosluokan kisat, hitusen jänskättä mutta vain sillain sopivasti (:
Ensimmäinen rata oli vaikeahko jopa kakkosluokanradaksi, ihanneaikakin oli tiukka. Mersu kyllä oli vireessä, ei ehkä parasta Mersua mutta kuitenkin vauhti oli ihan hyvä. Kepeillä tuli pikkuinen virhe ja siitä viitonen, sekä myös reilu kolme sekunttia yliaikaa.
Toinen rata oli myös vaikeahko kakkosluokanradaksi, niinikään tiukka ihanneaika. Rata oli kuitenkin meille kiva ja tehtiin nolla ja myös aikakin riitti. JES (: Sijoituttiin muistaakseni seitsemänneksi.
Kolmas rata olis ihan hyvin voinut olla kolmannenluokan rata, se oli oikeesti ihan sikavaikee. Esteitä lähekkäin toisiaan, takaakiertoja... Ihan pimee rata. Rata alkoi näin: aita, aita, putki. Mutta mepä teimme näin: aita, aita, aita, putki ja poistuimme samantein radalta. Olisi ollut kiva tehdä rata loppuun asti hylystä huolimatta, mutta Mersu vaikutti pikkuisen väsähtäneeltä niin katsoin parhaaksi keskeyttää.
Päivä oli kuitenkin aivan loistava ja mukavaa seuraa.

Koirien kerrossänky:

Tässä muutama kuva erkkarista:

Kyran serkku Bestseller Kunnon Kemut

Kyran iskä Bestseller Da Capo

24. marraskuuta 2009

SBCAK erikoisnäyttely

Sunnuntaina 22.11 matkattiin ilman sen suurempia odotuksia erkkariin Jyväskylään. Olin jo muutamaan kertaan katunut, kun Kyran sinne ilmoitin, siellä kun on paljon hyviä koiria niin eihän tuo siellä voi pärjätä.

Paikalla oli huimat 50 kelpietä, oli kivaa nähdä niin paljon kelpieitä kerralla (: Tuomarina oli Australialainen Joe Daidone ja hän arvosteli Kyran näin: "16 month old. Exc type. Very good proportions. Exc head + expression. Good topline. Exc tail + set. Front should be tighter. Moves well from behind. ERI2 PN3 varasert"

Paras narttu sijoitus tuli ihan yllätyksenä, taakse kun jäi monta (enemmän tai vähemmän) hyvää koiraa. Oli kyllä mukava päivä (:

Seuraavat näyttelyt on messari joulukuussa. Sen jälkeen pidetään näyttely taukoa ja tammikuussa suuntaamme eläinlääkärin luokse tutkimaan ainakin lonkat ja kyynärät, mahdollisesti myös polvet ja silmät.

Mersun kanssa mennään seuraavan kerran agilityilemään Seinäjoelle 5.12. Ensimmäiset kakkosluokan radat odottavat (: Mennään katsomaan miten onnistuu noin kahden kuukauden tauon jälkeen agility..

1. marraskuuta 2009

Seinäjoki KV

Lauantaina 24.10 lähdettiin varhain aamulla kohti Seinäjokea. Perillä oltiin hyvissä ajoin, kerkesi hyvin ulkoilluttamaan Kyran.

Tuomarina oli Pirjo Aaltonen, ja hän arvosteli Kyran näin: Sopusuhtainen. Hyvin Rakentunut mittasuhteiltaan. Kaunis narttu. Hyvät pään mittasuhteet. Hyvät pään vahvuus ja tyypillinen ilme. Runko saa vahvistua. Hyvin kulmautuneet raajat. Hieman kapea-asentoiset ja hieman ulkokierteiset eturaajat. Liikkuu hyvällä askelpituudella, mutta löysästi edestä. JUN ERI1 PN2 SERT

Upea päivä, upea koira <3

Seuraavat näyttelyt:

22.11. erkkari
12-13.12 v & pmv-09

19. syyskuuta 2009

Agiliitoa ja näytelmiä

12.9.2009

On kyllä hullunhommaa herätä viiden aikaan aamuyöstä ja lähtee ajeleen kohti Nokiaa ja agilitykisoja.. Näin hulluja oli tällä kertaa minä, Hanna ja kolme koiraa: Aada, Kyra ja Mersu. Asenteen ja fiiliksen olin jo edellisenä iltana saanut jotenkin kohdilleen ja näin olin myös päättänyt että nämä ovat meidän viimeiset kisat ykkösluokassa. Toisaalta jossain tuolla syvällä aivojen sisällä mylläsi ajatus siitä, ettei me koskaan kakkosiin nousta. Pessimistihän ei pety..

Tein kaiken aivan erilailla, kuin yleensä ennen starttia. Aamulla annoin Mersulle melko reipaan annoksen turvotettuja nappuloita, kun yleensä olen vähentänyt ruoka määrää jotta sillä olisi nälkä. Tämä tuntui auttavan, koska kun Mersulla ei ollut nälkä se jaksoi keskittyä siihen mitä minä halusin. Enkä myöskään katsonut toisten suorituksia ennen medän suoritusta, tosin tämän tarkoitus oli se etten tiedä onko nollia tullut, mutta eihän tämä oikein toiminut kun kuulutuksissa sanottiin kyllä nollat..
Kummatkin radat olivat tosi kivoja, ei ihan suoraalinjaa mutta kuiteskin vauhdikasta. Ensimmäisellä radalla Mersulla oli niin kova vauhti(!), ettei puomin alakontakti osunut tassujen alle ja keinusta tehtii lentsikkakeinu, eli siis tuloksena kymppi. Aikaa käytettiin 47,75 sekunttia, ihanne oli 55 sekunttia.
Toinen rata oli melkein edellisen radan peilikuva. Taas siis tosi kiva rata, koiran ja ohjaajan fiilikset olivat ihan maksimissaan. Tehtiin NOLLA (: Tuloksella -6,15 sekunttia. Se oli ihan huippu rata, se tunne kun ylitti viimeisen esteen nolla rada takana, oli aiva yliupea ja sitä ei voi sanoin kuvata. Tämä oli siis meidän kolmas nolla ja nousimme kakkosiin. JES (: Kiitos Mersu <3


19.9.2009

Tampereen ryhmänäyttely Kyran kanssa. Tuomarina oli Zoran Brankovic ja hän piti Kyrasta EH:n verran. Arvostelussa luki jotain tämän suuntaista (kysymysmerkkien kohdalla on joku sana josta en saa selvää..): "Good size. Medium strong. Typical head. Good eyes ? ears. Elegant neck. Good profile lines. Good set tail. Enough doveloped chest. Free action. Typical coat, colour and temperament. Promising."