Kuukausi on taas vierähtänyt ilman päivityksiä.. No, eipä oikein ole ollut mitään bloggaamisen arvoista tapahtumaakaan tässä kuukauden aikana...

Perjantaisin on ollut Minin agilitytreenit Kana-areenalla. Keinu on ollut tehotreenissä ja se alkaa pikku hiljaa tuottamaan tulosta. Viime kuussa seuramme järjesti kouluttajien koulutus luennon ja sieltä sain hyvän vinkin keinun opettamiseen ja aloitinkin Minin kanssa keinun opetuksen näillä opeilla periaatteessa ihan alusta.
Minihän siis pelkää keinua ihan hirveesti, hiippailee päähän ja toisinaan hyppää pois keskenkaiken koska pelottaa. Nyt aloitettiin opettelemaan keinua tarjoamalla sillain että koira saa itse paukuttaa keinun päätä maahan. Ideana on, että koira toteuttaa itse äänen ja ei siten pelkää sitä. Ollaan Minin kanssa vähän sovellettu tätä ja tehty erilaisia "höntsäily" treeniä keinulla ja tällä hetkellä tosiaan vaikuttaa lupaavalta.

Kyra on tokoillut/ralleillut ahkerasti ja vitsit kun tämän menon saisi vietyä sinne koekentälle... Se on niiiin loistava ja ihanan reipas tekemään töitä. Kilpailuhenkisenä ihmisenä haluaisin mennä kokeeseen, mutta jotenkin tiedän/pelkään sen jälleen päättyvän samoihin fiiliksiin kuin ennen...

Tällaiset pikakuulumiset tähän väliin. Ja loppuun voin vain todeta: haaveet voi toteutuu, kun kakkuun puhaltaa täysii ♥♥♥♥

Kymmenen vuotta

(C) Pähkinä - Mersu kuvassa oikean puoleinen

♥ Hyvää kymmenvuotis syntymäpäivää Mersu ♥

Pitkät minuutit

Tämä aamu alkoi samalla tavalla kuin mikä tahansa päivä. Tultiin lenkiltä kotiin ja tuttuun tapaan päästin Kyran ja Minin vapaaksi tuossa meidän takapihalla olevalla hyvin pienellä metsäkaistaleella. Tultiin rivitalon nurkille missä asutaan, Kyra juoksi jo edellä kotiovelle ja Mini oli lähellä puskassa nuuhkimassa jotain. Oli tarkoitus mennä sisälle, kun kuulin Minin kiljaisun jostain vähän kauempaa. Mini oli noin 10m päässä ihan kävelytien reunassa (metsäkaistaleen toisella puolella), kiljui ja pyöri hetken ympyrää ja lähti juoksemaan kävelytietä pitkin kohti keskustaa. Se vain juoksi häntä koipien välissä ja kiljui sellaista paniikki kiljuntaa samalla, eikä kuullut kun sitä kutsuin.

Siitä alkoi elämäni pisin kakskyt minuuttinen.

Laitoin äkkiä Kyralle pannan ja lähdettiin perään, mutta kun päästiin kävelytielle ei chihusta näkynyt enää jälkeäkään. Huutelin ja etsin hetken aikaa, samalla miettien kaiken maailman kauhuskenaarioita mm. auton alle jäämisestä... Mietin myös millaisen katoamisilmoituksen siitä teen, jos en sitä löydä.
Ei näkynyt eikä kuulunut Ministä yhtään mitään, joten päätin mennä kotiin ja miettiä siellä mitä tehdään. Päästiin läheisen kaupan nurkille kun Kyra alkoi nuuhkia maata. Ihan hassusta kohtaa, keskeltä kävelytietä. Kysyin siltä "missä Mini on? Etsi Mini!" Ja mitä tekee kelpie: aivan kuin suoraan jäljestyksen käsikirjasta nenä maahan ja menoksi! Kyra meni nenä maassa koko ajan kaupan nurkilta meidän rivitalon etupihan kautta oman kodin ovelle ja mikä siellä olikaan portailla odottamassa? Musta pieni otus, joka tärisi aivan kauttaaltaan ja tuli vastaan juuri sen näköisenä että olisi tehnyt jotain toooodella pahaa. Minä palkkasin sekä etsijän että etsittävän (sekä myös mummelin joka oli juossut urheasti mein perässä koko matkan) oikein kunnon herkuilla <3
En tiedä vahvistinko Minin osalta sen käytöstä vai mitä tein, mutta siinä tilanteessa en oikein muutakaan osannut tehdä. Aina tähän asti pysyin itse yllättävän rauhallisena, mutta samantein kun sain pikkumustan takaisin syliini alkoi kädet täristä ja iski pieni paniikinpoikanen siitä mitä olisi voinut tapahtua.

En tiedä mitä tapahtui tai mitä Mini säikähti kun sillain lähti karkuun. Enkä edes tajua sitä missä vaiheessa Mini sinne kävelytien reunaan asti oli ehtinyt, koska muutama sekunti sitten se oli ihan minun takanani nuuhkimassa jotain. En löytänyt koirasta mitään jälkiä tai aristavaa kohtaa, mikä viittaisi siihen että olisi satuttanut itsensä. Oletan vain sen säikähtäneen jotain, koska se on ollut koko päivän hyvin pelokas ja säpsynyt jokaista rasahdusta. Jos olisi kesä voisin veikata käärmettä, mutta tähän aikaan vuodesta ei onneksi käärmeitä ole.
Ja koira, joka ei ole koskaan jäljestänyt yhtään mitään osaa tosta noin vain lähteä jäljen perään, jäljestää noin vajaa 200m ja löytää vielä kohteen. Vai oliko kyseessä sittenkin vahinko? Mielestäni se on kuiteskin melko huima suoritus näin aloittelijalta, vai mitä sanoo jäljestyksestä enemmän tietävät? Itse en lajista mitään tiedä, mutta Kyran työskentelyä oli kyllä ilo katsella ja vielä iloisempaa oli päästä kotiin.

Se tunne kun katsoo omaa koiraansa juoksemassa tuhatta ja sataa karkuun ilman vastausta luoksetulo huutoihin, on jotain aivan käsittämättömän kamalaa. En ikinä, ikinä olisi kuvitellut itse joutuvani tilanteeseen, jossa minun koirani karkaa niin etten saa sitä kutsumalla takaisin. Toivottavasti näitä tilanteita ei enää koskaan tule omalle kohdalle.

Tavoitteet vuodelle 2014

Kyra
- Tokoillaan pääsääntöisesti, ehkä myös ralleillaan. Katsotaan jos päästäisiin mahdollisimman monisssa virallisissa kokeissa käymään ja selätettäisiin ohjaajan tokokoe jännitys.
- Näyttelykehissä pyörähdetään ainakin erkkari ja ehkä myös maailman voittaja.
- Josko tänä vuonna se sterilointi, mikä on pitänyt tehdä jo useampana vuonna
- Agilitykentille Kyra pääsee höntsäämään aina silloin tällöin.

Mini
- Agiliidetään omaksi iloksi tavoitteellisesti, muttei kuiteskaan ihan verenmaku suussa.
- Pyritään nostamaan nollaprosentti yli 50.
- Osallistuminen agilityn SM-kisoihin, puuttuu vielä 4 nollaa.
- Rally-tokoa olisi kiva reenata myös Minin kanssa.

Mersu
- Viettää eläkepäiviään tehden sitä mitä huvittaa :)

Yleisesti
- Toivotaan ettei eläinlääkärin palveluita tarvita tulevana vuonna kertaakaan.
- Jos vaikka tänä vuonna toteutuisi yksi pieni haave <3

Pohdintaa vuodesta 2013

Viime yönä vaihtui vuosi ja raketit paukkuivat koko illan, mutta meillä oli suht rauhallista sisällä! Luulin, että varsinkin Mini menee paniikkiin (kuten aikaisemmin viikolla jos kuuli jostain rakettien ääniä), mutta ei. Kaikki koirat nukkuivat hyvin tyytyväisinä. Käytiin ilta (yö)pissillä hieman ennen yhtä yöllä eikä silloinkaan kukaan välittänyt juuri mitään paukkeesta, kuulivat kyllä ja katsoivat äänen suuntaan, mutta ei pienintäkään paniikin poikasta. Erittäin hyvä juttu!

Pajunkissat toivottaa kaikille oikein hyvää uutta vuotta 2014!

Vuoteen 2013 mahtui vaikka ja mitä tapahtumaa. Tässä pientä pohdintaa viime vuodesta:

KYRA
Kyran tavoitteina vuodelle 2013 oli TK1, strelilointi, selän uudelleen kuvaus, agilityä omaksi huviksi ja muutama näytelmä.
Näistä toteutui vain kaksi viimeistä. Agilityä tehtiin juurikin omaksi huviksi, päättömästi kaahaillen mihin nenä sillä hetkellä näytti. Hypyt joko minimini korkeudella tai ei rimoja ollenkaan, niin kelpie on pystynyt tekemään ihan kelpo hyvin agia.

Vuoden aikana käytiin tasan kahdessa näyttelyssä: erkkari ja Jämsän kaikkien rotujen näyttely. Tuloksina EH ja ERI1. Virallisten näyttelyiden lisäksi käytiin pyörähtämässä yhdessä mätsärissä Virroilla toukokuussa, tuloksena PUN-.

Steriloinnin siirsin ensi syksyyn, syystä että halutaan mennä edes kerran maailman voittaja näyttelyyn ja ensi vuonna tuo näyttely on Suomessa. Ja haluan mennä sinne hyvä karvaisen koiran kanssa, enkä ottaa riskiä jos sterilointi vaikka vaikuttaisi karvan laatuun jotenkin. Samalla myös selän uudelleen kuvauttaminen on jäänyt, kun en halua turhaan rauhoittaa koiraa (ja kelpietä on aivan turha edes yrittää kuvata ilman rauhoitusta..). Selän tilanne on pysynyt silmä määräisesti samalla tasolla mikä se on koko ajan ollut. Kyra järsii mm. tassujaan ja lanteen aluettaan ja on vähän levoton kovan hyppivän rasituksen jälkeen. Normaalit lenkitykset, kelkan vetäminen.. ei oireita aiheuta, mutta täysiä juokseminen, riehuminen ja hyppinen esim. metsikössä aiheuttaa jälkikäteen järsimistä ja levottomuutta. Kyra onneksi unohtaa kivun saadessaan jotain luvallista järsittävää, eli särkylääkkeitä ei käytetä. Että jotain siellä selässä on, mutta ei onneksi ole muuttunut mitenkään dramaattisesti pahempaan suuntaan.

TK1 jäi todellakin suorittamatta. Huhtikuussa korkattiin meidän tokoura epävirallisella kokeella Nokialla. Tuloksena hieno 1-tulos ja mahtava fiilis. Kesäkuussa oli oman seuran virallinen koe ja odotukset toki korkealla koska mehän ollaan ihan parhaita. Oltaisiinhan me hyviä, jos ohjaaja ei menisi ja pilaisi kaikkea omalla jännityksellään. Miten voi oikeasti ihminen jännittää niiin paljon, ettei koirakaan osaa/halua toimia kuten treeneissä?? Kokeen jälkeen vietettiin sellainen reilu kuukausi tokomasennusta tekemättä yhtään mitään tokoon liittyvää. Tauon jälkeen aloitettiin uudella innolla, uudella palkkaustyylillä opettelemaan tokoa lähes kokonaan uudestaan. Kaukopalkkaus toimi erittäin hyvin ahneelle kelpille ja palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Tehtiin hienoja alo luokan kokonaisuuksia omissa treeneissä ja paikkamakuu kaverit (=chihut) olivat oikein mukavia häiriötekijöitä. Tuntui että nyt me mennään näyttämään mitä me oikeasti osataan ja syyskuun lopulla otettiin revanssi eli toinen virallinen koe. Jälleen itseäni alkoi jännittää, mutta yritin olla ajattelematta koko koetta. Mutta ei autanut vaan jälleen koira paineistui ja teki vain puoli teholla normaaliin tekemiseensä verrattuna. Tuloksena tismalleen sama tulos mikä ensimmäisestä virallisesta kokeesta ja jälleen tokomasennus joka ei oikein vieläkään ole hävinnyt.

Vuoden alusta meillä aloitettiin Operaatio hihnakäytös. Kyran kohdalla se tarkoitti ehdotonta vetämiskieltoa lenkillä. Alkuun tuntui olevan ihan turhauttavaa koko juttu, mutta pikku hiljaa (noin puolen vuoden jälkeen) kelpin päässä syttyi lamppu ja se hoksasi miten siinä hihnassa tuleekaan kävellä. Muisti niin kauan kunnes sai ensimmäisen kerran vetää kelkkaa tänä talvena... Kyra unohti totaalisesti miten siinä normipannassa pitikään kävellä ja aloitettiin vähän niinkuin alusta kiskomatta hihnassa -projekti....

Toukokuussa muutettiin ruokavalio kokonaan raa'alle. Piti kokeilla vain muutama kuukaisi, mutta sillä tiellä ollaan edelleen ja varmasti pysytään jos ei ole pakko siirtyä takaisin nappulalle.

Heinäkuussa Kyralle tuli jonkinlainen mahatauti. Ehdin jo hetken pelätä jotain pahempaa, esim. myrsytystä, mutta onneksi selvittiin vain ab kuurilla.

MERSU
Mummeli on viettänyt laiskottelijan elämää nukkuen, syöden ja taas nukkuen. Se on ollut erittäin tyytyväinen elämäänsä kun saa itse valita lähteekö mukaan lenkille vai ei.

Vuoden aikana Mersu kävi kahdessa mätsärissä: Virroilla ja Mäntässä. Tuloksena PUN- ja BIS1!

Operaatio hihnakäytös tarkoitti Mersun kohdalla haukkumisen lopettamista muita koiria kohdatessa. On se hiljaa jos on namia saatavilla ;)

Mersu on myös syönyt raakaa toukokuusta lähtien ja se on muuttunut paljon iloisemmaksi ja leikkisämmäksi, kuin aikoinaan nappularuualla.

MINI
Agilitystartteja 35 kpl, joista puhtaita nollia 3kpl, yliaikanollia 4kpl, yliaika viitonen 3kpl, yliaika kymppi 1kpl, yliaika 20 1kpl ja 23kpl hylkäystä.
Vuoteen 2013 mahtuu jälleen sekä ilon että surun kyyneliä. On ollut hetkiä joilloin olen ajatellut heittää hyvästi agilitylle kunnes saan sen oikean agilitykoiran, mutta näiden päivien jälkeen on taas tullut hetkiä jolloin muistan omistavani maailman hienoimman chihuahuan <3 Vasta loppu vuodesta alettiin olemaan iskussa ja viimeiset kolme kisaa olivat ihan huippu hyvät ja niistä jäi huippufiilikset sekä koiralle että ohjaajalle.
Mini on niin tuulella käyvä koira, jolla on monta eri persoonaa ettei sen kanssa kisaaminen (ja muutenkin elämä) ole koskaan tylsää.

Näyttelykäyttäytymistä ollaan yritetty aina välillä harjoitella ja ollaankin käyty kolmessa mätsärissä (Juupajoella, Virroilla ja Mäntässä) harjoittelemassa. Tuloksena punainen nauha kaikista, mutta ei sijoitusta. Kovin jännää esiintyminen on ja varsinkin silloin kun tuomari tulee lääppimään. Virallisiin näyttelyihin ei siis vuoden aikana päästy.

Raaka ruokinta ei sopinut chihuahuan imagolle, joten Mini on syönyt nappulaa. Reilun puolen vuoden aikana se on oppinut jo vähän syömään raakaa lihaa nappuloiden seassa, mutta ei missään tapauksessa mitään missä on jotain kovaa pureskelua vaativaa juttua mukana.

YLEISESTI
Vuosi 2013 oli yleisesti ottaen oikein onnistunut vuosi, vaikka en saanutkaan tähän kauan jatkuneeseen kuumeeseen parannus keinoa...

Joulu oli ja meni

Joulu tuli jotenkin ihan puskista tänä vuonna. En osannut yhtään varautua ja teinkin viime hetken lahja ostokset netistä viikko ennen aattoa, ja jännitin ehtivätkö perille ajoissa.. Ehtiväthän ne, ja paketointi onnistui juuri viime hetkillä ennen joulun viettopaikkaan lähtöä.

Kyran, ja ehkä myös kaikkien meillä käyvien ihmisten, mielestä paras joululahja ikinä oli Hear Doggy ultraääni vinkulelu. Kelpie kun tykkää juosta lelu suussa ympäri taloa ja vinkuttaa samalla niin lujaa kuin lelu vaan vinkuu. Meillä on ollut aikaisemminkin samallainen lelu, mutta eräs nimeltä mainitsematon pikkupiraija on sen suolistanut käyttökelvottomaksi. Tosin se vanha ei varmaan edes kunnolla enää vingu, niin kovassa käytössä kyseinen lelu on ollut.
Jos koira osaisi hymyillä, olisi Kyra varmasti hymyillyt kun paketista paljastui tuo uusi lelu. Se paketti tosin oli M&M:n paketti, jonka olin hetki sitten hakenut postista.. Älkää kertoko koiralle ettei lelua tuonutkaan joulupukki ;) Edes lappuja en kerennyt ottaa pois kun jo mentiin ympäriinsä vinguttaen.
Aikoinaan kun ensimmäisen ultraäänilelun ostin, en meinannut uskoa sen tehoon. Ajattelin sen vain olevan rahastusta muka vinkuvalla lelulla, mutta nyt se on kait jo pakko uskoa että se todella vinkuu koiran mielestä! Kyra ei oikein välitä vinkumattomista leluista, leikkii niillä kyllä, mutta ei samalla tavalla kuin vinkuvilla.

Pikkuipanat saivat yhteiseksi lahjaksi uuden pedin. Saavat ihan keskenään kinastella kumpi siinä saa nukkua ;) Mahtuvat siihen kyllä kummatkin yhtäaikaa, mutta se pääseekö siihen kummatkin riippuu ihan siitä kumpi pedille on mennyt ensiksi. Mini antaa Mersun tulla viereensä, mutta Mersu ei halua kenenkään tulevan hänen viereensä...

Oma joululahjani minulta minulle kotiutuu toivottavasti jossain vaiheessa ensi vuotta <3

Hukattu joulufiilis?

Jouluaattoon on enää muutama hassu päivä, mutta oma joulufiilis on hukkunut jonnekin. En tiedä johtuuko lumen puutteesta vai mistä, mutta ei kuiteskaan tunnu yhtään joululta. Tosin en ole muutenkaan mikään jouluihminen, kaiken sen turhan hössöttämisen ja kodin joka nurkan puunaamisen ehtii tehdä kyllä muulloinkin.

Joulussa parasta on viettää aikaa ihanien ihmisten kanssa. Ärsyttävintä, mutta silti ihan hauskaa on keksiä mitä antaa lahjaksi kenellekin. Tänä vuonna olin laiska ja tilasin suurimman osan lahjoista netin kautta. Ja ne pitäisi jonkun käydä vielä paketoimassa ennen huomista aamua..

Hieman on erilainen keli ulkona kuin viime vuonna samaan aikaan. Viime vuonna otin koirista ulkona
joulukorttikuvia ja pakkasta oli reipas 20 astetta ja lunta paaaaljon enemmän. Tänä päivänä oli tarkoitus ottaa koirista hieno ryhmäkuva ulkona, mutta vesisateeseen en viitsinyt mennä. Eikä kuvista olisi tullut mitenkään nättejä, kun koirat olisivat olleet juuri sen näköisiä että ne melkein rakastaa vesisadetta... Tyydyttiin sitten sisäkuviin, kuvaustaustaksi punainen fleecepeitto, koirat nätisti istumaan tonttupipo päässä ja kuvaamaan. Helppoa eikä totta? Not, otin noin 200 kuvaa ja vain pari oli ihan siedettäviä. Ajatus oli ottaa ensi vain Ministä yksin söpö kuva tonttupipo päässä, mutta tulos oli lähinnä tälläinen:

Tai tämä:

Mersu odotti hienosti korvat pystyssä ja häntä vipattaen kädessäni olevaa namia (millä siis yritin Miniä rohkaista näyttämään korvansa tai istumaan edes jotenkin siedettävästi paikoillaan). Mutta mitä tapahtuu kun pyysin Mersun Minin paikalle:

 

 Ei korvia, ei korvia... Ja ilme just sellanen että voitko painua johonkin muualle sen kamerasi kanssa. No, pipo pois ja houkuttelin kummatkin chihut namin avulla hyville paikoille ja tämän ainoan hyvän  kuvan myötä toivotamme: