Perjantaina lämpömittari huiteli -25 asteessa ja tietenkin muin piti mennä autolla töihin. Normaalista menen kävellen, mutta nyt tarvin autoa töissä joten ei ollut vaihtoehtoa. Hieman pelkäsin auton akun puolesta, se kun on muutamia kertoja ollut sitä mieltä ettei välttämättä tahtoisi käynnistyä. Aamulla lähti ihan hyvin käyntiin ja kävin heittään pienen lenkin, jotta se lämpiäisi vähän ennenkuin jälleen sammutan sen. No eipä noin reilun vartin ajelu tällä pakkasella juuri mitään auta, joten sinne työmaan pihaanhan se jäi. Käyntiin se toki saatiin kaapeleilla, mutta eniten ärsytti illan agitreenien mahdollinen peruuntuminen.. Omalla autolla en sinne uskaltanut lähteä, joten kysyin kaverilta jos päästäisiin Mini kanssa kyydillä ja sehän onnistui. Ei onneksi jäänyt agitreenit välistä!
Treeneihin olin katsonut 31 esteen radan meille joka myös kokonaisuudessaan rakennettiin. Tehtiin ensiksi 10 esteen pätkissä ja lopuksi koko rata. Radassa oli takaa kiertoja, välitä vetoja, käännöksiä... ja kaikkea muuta kivaa ;) Alussa vauhti oli jossain kadoksissa, mutta kunhan pikku chihu lämpeni kunnolla niin vauhtikin alkoi löytymään. Luulin ongelman olevan yksi aita pyörityshässäkkä, mutta se olikin ihan helppo homma ja se oikea ongelma kohta oli A:n alla oleva putki... Kontaktihullu koira ampaisi aina kun vain mahdollista Aalle. Ja se tosiaan tapahtui noin 95% kaikista kerroista kun siinä kohtaa oltiin. Viimeinen pätkä oli ehkä se parhain ja siihen oli hyvä lopettaa tällä kertaa. Pitää nyt alkaa joka treeneissä tehdä muutamia puomi/A/putki erottelu harjoituksia. Yksittäisenä esteenä Mini tykittää putkeen hyvinkin kaukaa, mutta ne kontaktit on vaan niiiiiin paljon kivempia...
Kyralla alkoi lauantaina juoksu. Pääsimme silti tämän päiväisiin tokotreeneihin ja oli muuten aika jees treenit. Käännökset alkaa sujumaan kumpaankin suuntaan suht samalla onnistumisprosentilla. Kapulan kanssa yritettiin tehdä jotain, mutta maneesin hiekka ei ollut keepien mielestä ihan parasta ja siksi treeni jäi lyhyeksi. Haki kyllä innoissaan, mutta lääppi kapulaa lähinnä tassuillaan ja suuhun otti hyvin varoivaisesti. Ulkona otettiin muutama toisto ja siellä tassuilla lääppiminen jatkui, mutta kantoi suussaan vähän paremmin kuin maneesissa.
Otettiin lisäksi maahan menoa ja luoksetuloa. Luoksarissa tulee täysiä suoraan sivulle, ei ongelmaa. Paisti jos vire on liian suuri, saattaa keepie ensiksi hypätä minua vasten ja siitä nätisti sivulle.. Maahan menossa annan sille aluksi vielä melko voimakkaan vartaloavun, syystä ettei Kyra hiipailisi perään vaan jää oikeasti paikoilleen makaamaan.
Treenien loppuun otettiin paikkamakuut ryhmässä. Yksi koira lähti keskenkaiken liikkeelle ja silloin Kyrakin nousi ylös. Kyra nousi myös silloin kun palattiin takaisin koirien luo. Ei olla pitkään aikaa otettu paikkalla oloa, mikä varmasti vaikutti jonkin verran paikoillaan pysymiseen.
Katselin Minille agilitykisoja tässä joku päivä ja oli muuten aika siistii katsella niitä kolmosluokan kisoja ;)
20. tammikuuta 2013
17. tammikuuta 2013
Operaatio hihnakäytös, osa 1
Olen useampana vuonna tehnyt uuden vuoden lupauksen koskien koirien hihnakäytöstä, mutta valitettavan usein en ole lupausta vienyt loppuun asti ja omat hermot ovat loppuneet jo muutaman päivän jälkeen kun tulosta ei ole syntynyt. Mutta tänä vuonna tämä ei ole vain lupaus, jonka voi rikkoa vaan tänä vuonna erityisesti Kyran hihnakäytös tulee muuttumaan.
Kyrahan vetää ja sinkoilee hihnassa sinne tänne. Varsinkin lenkin ensimmäiset kilometrit ovat ihan hirveitä, vauhtia ja energiaa on enemmän kuin laki sallii. Loppu matkasta Kyra yleensä kävelee suht nätisti, hihna kireällä, mutta ei vedä täyttä höyryä eteenpäin, paitsi poikkeustapauksissa.. Toisten koirien ohitukset onnistuu vetämällä mutta haukkumatta jos toinen koira ei provosoi haukkumalla. Jos toinen haukkuu, haukkuu Kyrakin.
Mersu ei juurikaan vedä hihnassa, mutta se haukkuminen. Mellu haukkuu kaikki yksittäiset koirat ja tietyt ihmiset mitkä tulee lenkillä vastaan. Paikoissa missä on paljon koiria, Mersu ei hauku. Nämä tietyt ihmiset mitkä se haukkuu, saisivat tuntea myös chihun hampaat nilkassaan jos saisi siihen mahdollisuuden...
Mini vetää myös lähes aina, mutta en siihen nyt puutu kun ei tuo juurikaan haittaa. Muuten Minni käyttäytyy hihnassa mielestäni nätisti. Vieraat koirat vähän pelottaa ja Mini tuleekin usein minun taakse kun sellaisia vastaan tulee. Jos nämä vieraat koirat tulevat liian lähelle aloittaa Mini haukkumisen, pelosta. Miniä kun jännittää vieraat koirat erittäin paljon.
Nyt ollaan jo pari viikkoa eletty elämää jossa on vetämis ja haukkumis kielto. Pientä edistymistä on havaittavissa, painotaen siis erittäin pientä, mutta ongelman ratkaisemiseen johtava tapa on varmasti löydetty. Päätin niin että en anna Kyran vetää askeltakaan enää koskaan. Pysähdyn aina kun Kyra alkaa vetämään ja odotan niin kauan kunnes löysää itse hihnaa ja ottaa kontaktia = palkka ja/tai kehu.
Lenkin alussa etenemisnopeus on tyyliin jotain metri tunnissa ja meidän normaalisti tunnin kestävään lenkkiin menee noin kaksi-kolme tuntia aikaa. Viime päivinä ollaan päästy useita kymmeniä metrejä vetämättä! Jos joskus ei ole aikaa pysähdellä koko aikaa, laitan Kyralle kuonopannan jolloin se kävelee nätisti koko matkan.
Vieraat koirat pyritään kiertämään mahdollisimman kaukaa tai kulkemaan niiden perässä. Kyran otan aina "tähän näin", eli vasemmalle sivulle, kun tulee toisia koiria näkyviin. Ja liikuta ei senttiäkään jos paikka ei pysy oikeana. On muuten toiminut, kyllä huomaa että keepien päässä jotain tapahtuu :) Palkkana käytän ihan joka päiväistä nappulaa, nämä omat koirat ovat kaikki sen verran ahneita että normisapuskakin kelpaa. Varsinkin ryhmänä ovat sen verran kilpailuhenkisiä, että jos yksi saa niin muutkin haluavat. Eivät kuitenkaan ala tappelemaan ruuasta, eikä muutenkaan näiden välillä ole mitään erimielisyyksiä.
Vieraista koirista kaukana pysyminen on vaan toisinaan vähän hankalaa, kun jotkut omistajat ovat sitä mieltä että kyllä meidän mustin täytyy päästä katsomaan toisia koiria, vaikka sitten ilman lupaa.. Vähän ärsyttää kun jonkun koira jää esim. kyttäämään johonkin ja sitä koiraa ei saada liikkumaan mihinkään ennenkuin se vastaan tullut koira on kohdalla ja silloinkin se koira päästetään ihan siihen lähelle. Vaikka kuinka sanoo ettei omat koirat tutustu toisiin koiriin lenkillä, niin sitä ei tunnuta ymmärtävän.
Kerran tein niin, että jäin parin kymmenen metrin päähän yhdestä koirasta jonka tiedän ettei kovin helposti liiku mihinkään kun toinen koira on näkyvissä. Oli muuten hyvä treeni omille koirille! Ei menty ohi, vaan tehtiin kontaktitreeniä siinä sopivan matkan päässä ja hetken päästä jatkettiin tulosuuntaan hyvällä fiiliksellä. Sillä toisella koiran omistajalla ei välttämättä ollut sama fiilis, mutta meillä meni loistavasti :) Ja sehän on pääasia?
Kyrahan vetää ja sinkoilee hihnassa sinne tänne. Varsinkin lenkin ensimmäiset kilometrit ovat ihan hirveitä, vauhtia ja energiaa on enemmän kuin laki sallii. Loppu matkasta Kyra yleensä kävelee suht nätisti, hihna kireällä, mutta ei vedä täyttä höyryä eteenpäin, paitsi poikkeustapauksissa.. Toisten koirien ohitukset onnistuu vetämällä mutta haukkumatta jos toinen koira ei provosoi haukkumalla. Jos toinen haukkuu, haukkuu Kyrakin.
Mersu ei juurikaan vedä hihnassa, mutta se haukkuminen. Mellu haukkuu kaikki yksittäiset koirat ja tietyt ihmiset mitkä tulee lenkillä vastaan. Paikoissa missä on paljon koiria, Mersu ei hauku. Nämä tietyt ihmiset mitkä se haukkuu, saisivat tuntea myös chihun hampaat nilkassaan jos saisi siihen mahdollisuuden...
Mini vetää myös lähes aina, mutta en siihen nyt puutu kun ei tuo juurikaan haittaa. Muuten Minni käyttäytyy hihnassa mielestäni nätisti. Vieraat koirat vähän pelottaa ja Mini tuleekin usein minun taakse kun sellaisia vastaan tulee. Jos nämä vieraat koirat tulevat liian lähelle aloittaa Mini haukkumisen, pelosta. Miniä kun jännittää vieraat koirat erittäin paljon.
Nyt ollaan jo pari viikkoa eletty elämää jossa on vetämis ja haukkumis kielto. Pientä edistymistä on havaittavissa, painotaen siis erittäin pientä, mutta ongelman ratkaisemiseen johtava tapa on varmasti löydetty. Päätin niin että en anna Kyran vetää askeltakaan enää koskaan. Pysähdyn aina kun Kyra alkaa vetämään ja odotan niin kauan kunnes löysää itse hihnaa ja ottaa kontaktia = palkka ja/tai kehu.
Lenkin alussa etenemisnopeus on tyyliin jotain metri tunnissa ja meidän normaalisti tunnin kestävään lenkkiin menee noin kaksi-kolme tuntia aikaa. Viime päivinä ollaan päästy useita kymmeniä metrejä vetämättä! Jos joskus ei ole aikaa pysähdellä koko aikaa, laitan Kyralle kuonopannan jolloin se kävelee nätisti koko matkan.
Vieraat koirat pyritään kiertämään mahdollisimman kaukaa tai kulkemaan niiden perässä. Kyran otan aina "tähän näin", eli vasemmalle sivulle, kun tulee toisia koiria näkyviin. Ja liikuta ei senttiäkään jos paikka ei pysy oikeana. On muuten toiminut, kyllä huomaa että keepien päässä jotain tapahtuu :) Palkkana käytän ihan joka päiväistä nappulaa, nämä omat koirat ovat kaikki sen verran ahneita että normisapuskakin kelpaa. Varsinkin ryhmänä ovat sen verran kilpailuhenkisiä, että jos yksi saa niin muutkin haluavat. Eivät kuitenkaan ala tappelemaan ruuasta, eikä muutenkaan näiden välillä ole mitään erimielisyyksiä.
Vieraista koirista kaukana pysyminen on vaan toisinaan vähän hankalaa, kun jotkut omistajat ovat sitä mieltä että kyllä meidän mustin täytyy päästä katsomaan toisia koiria, vaikka sitten ilman lupaa.. Vähän ärsyttää kun jonkun koira jää esim. kyttäämään johonkin ja sitä koiraa ei saada liikkumaan mihinkään ennenkuin se vastaan tullut koira on kohdalla ja silloinkin se koira päästetään ihan siihen lähelle. Vaikka kuinka sanoo ettei omat koirat tutustu toisiin koiriin lenkillä, niin sitä ei tunnuta ymmärtävän.
Kerran tein niin, että jäin parin kymmenen metrin päähän yhdestä koirasta jonka tiedän ettei kovin helposti liiku mihinkään kun toinen koira on näkyvissä. Oli muuten hyvä treeni omille koirille! Ei menty ohi, vaan tehtiin kontaktitreeniä siinä sopivan matkan päässä ja hetken päästä jatkettiin tulosuuntaan hyvällä fiiliksellä. Sillä toisella koiran omistajalla ei välttämättä ollut sama fiilis, mutta meillä meni loistavasti :) Ja sehän on pääasia?
 |
| Onkohan sillä tarpeeksi suuri peti? ;) |
12. tammikuuta 2013
Kanalassa
Mini vietti Seinäjoen kisojen jälkeen kolme viikkoa agitaukoa ja se näkyi seuraavissa treeneissä. Pikkumusta oli ihan poissa kartalta. Oli kyllä innoissaan, mutta se vauhti ja tekemisen meininki puuttui. Tauon jälkeen pari seuraavaa treeni kertaa tiputtivat vihdoin meidät alas sieltä pilvilinnoista todellisuuteen ja ajatukset pääsi hetkeksi livahtamaan sinne miksiharrastantätälajiayhäedelleen puolelle.
Meillä tosiaan on varattu perjantaisin Längelmäen Kana-areenalle 1,5 tuntia treeniaikaa. Treeneillä ei ole varsinaista ohjaajaa, vaan jokainen neuvoo ja antaa vinkkejä toisilleen (jos viittii...). Mä vaan kaipaisin kovasti niitä ohjattuja treenejä, kun ei tarttis itse suunnitella mitään vaan saisi tehdä ja toinen kertoo mikä meni metsään.
Eilen vedin ihan hatusta sellasen noin 15 esteen radan pätkän, kun alkuperäinen idea ei mahtunut kentälle niinkuin sen olisin halunnut tehdä. Tuli taas huomattua mitkä on mun ja Minin heikkoudet: välistävedot. Ei vaan onnistu, en osaa ohjata. No onneksi ohjauspuolen muutoksella välistävedot on helppo vaihtaa mein vahvuuksiin eli takaakiertoihin :) Takaakierrot onnistuu aina ja vaikka ohjaus olisi kuin myöhässä riittää kun sanon " takatakataka". Pitäis vaan ottaa ja tehdä myös niitä välistävetoja, mutta se on niin paljon helpompaa pysyä siellä mukavuusalueellaan ja näin ollen saa aina onnistuneen fiiliksen...
Jos välistävetojen tuomaa fiiliksen laskua ei huomoida, oli eiliset treenit oikein mukavat. Minillä oli vauhtia ja intoa tehdä yhdessä töitä ja vaikka hinkattiinkin melko paljon tätä edellä mainittua ongelma kohtaa into säilyi koko ajan. Kisakalenteria tuossa jo selailin ja muutamat kisat on jo merkattu kalenteriin :)
Kyra on päässyt myös kanalaan, ei tosin agittaan vaan tokoileen. Se on niin ihana kun kierrokset heittelee ihan katossa toisten tehdessä agia. Hyvin se keskittyy, erittäin isosta häiriöstä huolimatta. Tosin välillä keepiä täytyy vähän muistuttaa että mitäs sitä nyt oltiinkaan tekemässä, katsomassa toisten liitämistä vai tokoilemassa.. Paikkamakuussa pysyy hyvin jos olen lähellä ja kukaan toinen koira ei mene putkeen juuri sillä hetkellä ;) Putkihullulle keepielle se on _vähän_ haastavaa olla paikoillaan siinä tilanteessa.
Tokon koekalenteri olen myös katsellut ja tavoitteeksi olen laittanut yhden kokeen, joka jääjöön vielä tässä vaiheessa salaisuudeksi ;) Katsotaan sitten kokeen jälkeen kerrotaanko jotain vai paetaanko omaan pikkukoloon piiloon ja tullaan sieltä pois vasta kun osataan oikeesti jotain..
Meillä tosiaan on varattu perjantaisin Längelmäen Kana-areenalle 1,5 tuntia treeniaikaa. Treeneillä ei ole varsinaista ohjaajaa, vaan jokainen neuvoo ja antaa vinkkejä toisilleen (jos viittii...). Mä vaan kaipaisin kovasti niitä ohjattuja treenejä, kun ei tarttis itse suunnitella mitään vaan saisi tehdä ja toinen kertoo mikä meni metsään.
Eilen vedin ihan hatusta sellasen noin 15 esteen radan pätkän, kun alkuperäinen idea ei mahtunut kentälle niinkuin sen olisin halunnut tehdä. Tuli taas huomattua mitkä on mun ja Minin heikkoudet: välistävedot. Ei vaan onnistu, en osaa ohjata. No onneksi ohjauspuolen muutoksella välistävedot on helppo vaihtaa mein vahvuuksiin eli takaakiertoihin :) Takaakierrot onnistuu aina ja vaikka ohjaus olisi kuin myöhässä riittää kun sanon " takatakataka". Pitäis vaan ottaa ja tehdä myös niitä välistävetoja, mutta se on niin paljon helpompaa pysyä siellä mukavuusalueellaan ja näin ollen saa aina onnistuneen fiiliksen...
Jos välistävetojen tuomaa fiiliksen laskua ei huomoida, oli eiliset treenit oikein mukavat. Minillä oli vauhtia ja intoa tehdä yhdessä töitä ja vaikka hinkattiinkin melko paljon tätä edellä mainittua ongelma kohtaa into säilyi koko ajan. Kisakalenteria tuossa jo selailin ja muutamat kisat on jo merkattu kalenteriin :)
Kyra on päässyt myös kanalaan, ei tosin agittaan vaan tokoileen. Se on niin ihana kun kierrokset heittelee ihan katossa toisten tehdessä agia. Hyvin se keskittyy, erittäin isosta häiriöstä huolimatta. Tosin välillä keepiä täytyy vähän muistuttaa että mitäs sitä nyt oltiinkaan tekemässä, katsomassa toisten liitämistä vai tokoilemassa.. Paikkamakuussa pysyy hyvin jos olen lähellä ja kukaan toinen koira ei mene putkeen juuri sillä hetkellä ;) Putkihullulle keepielle se on _vähän_ haastavaa olla paikoillaan siinä tilanteessa.
Tokon koekalenteri olen myös katsellut ja tavoitteeksi olen laittanut yhden kokeen, joka jääjöön vielä tässä vaiheessa salaisuudeksi ;) Katsotaan sitten kokeen jälkeen kerrotaanko jotain vai paetaanko omaan pikkukoloon piiloon ja tullaan sieltä pois vasta kun osataan oikeesti jotain..
26. joulukuuta 2012
Mennyttä ja tulevaa
Joulu on saatu vietettyä ihanien ihmisten seurassa ja huomisen jälkeen on muutama päivä aikaa vain itselle. Huomenna olisi siis tiedossa vielä työpäivä ja sen jälkeen on loppu vuosi vapaata.
Tänä vuonna ei enää tapahdu mitään järisyttävää, joten on sopiva aika laittaa mennyt vuosi pakettiin ja katsoa mitä tulevaisuus tuo kenties tullessaan.
Vuoden 2012 varrelle on mahtunut sekä ilon että surun kyyneliä, onnistumisia sekä epäonnistumisia ja kaikkea siltä väliltä. Tavoitteita en tälle vuodelle julkisesti ole kirjoitellut, mutta se ei toki tarkoita etteikö niitä olisi ollut. Monet asettamistani tavoitteista ylittyi reilusti yli odotusten, mutta valitettavasti moni myös särkyi pieniin palasiin.
Tessan kuolema oli kova kolaus, se kun tuli ihan puskista. 20 tuntia ensimmäisen epilepsia tyyppisen kohtauksen jälkeen hassuaTassua ei enää ollut. Kohtaukset olivat loppuvaiheessa todella rajuja, eivätkä menneet ohi millään. Tiesin, vaikka en halunnut, että matka eläinklinikalle tulee olemaan Tessan viimeinen.
Tessa opetti minulla vaikka mitä, sen kanssa koluttiin kaikki kotikunnan polut ja metsät läpikotaisin. Vielä viikko ennen toukokuun kuudettatoista päivää Tessa juoksi ja hassutteli agikentällä, tehden juuri sitä mitä itse halusi. Silloin se oli hyvin onnellinen, onnellisena hymyillen se juosta viipotti putkeen, hyppi minimini aitoja, kiipeili puomille... Sen hymyn, juuri sen hymyn kun koira tekee sitä mitä se rakastaa, olisin halunnut taltioida kuvana, mutta olin jälleen unohtanut ottaa kameran mukaan. Ajattelin vain, että seuraavalla kerralla sitten. Sitä seuraavaa kertaa ei vaan koskaan tullut, ne kuvat ovat vain ikuisesti piirtyneet muistojen lokeroon... Viimeiset poseerauskuvat Tessasta otin edellisenä iltana, 4 tuntia ensimmäisen kohtauksen jälkeen. Kello oli jo melko paljon ja hetken ajattelin ottavani kuvat vasta huomenna, mutta jokin sisälläni käski ottamaan ne kuvat nyt.
Juuri kun kuvittelin kaiken olevan taas hyvin. Kyran kanssa agissa alkoi sujua paremmin, pysyttiin suurinpiirtein samalla kartalla jopa kisoissa. Viimeiset kisavirheet olivat omia mokiani, ja ne hylkäytymiset olisi helposti ollut korjattavana vain virheiksi. Yhteistyö lähti pelittämään ja tehtiin ihan oikeasti yhdessä töitä agiradalla. Mutta sitten heinäkuun alussa Kyran selän spondyloosi diaknoosi hajotti jälleen kaiken. Siinä meni kerta heitolla monet pitkäntähtäimen tavoitteista: pennut, agilityn 3-luokkaan siirtyminen... Voin kertoo ettei hetkeen kiinnostanut hirveesti tehdä yhtään mitään. Agi tuntui jotenkin pakkopullalle ja siksi omat koirat viettivätkin einiinaktiivista agilitykoiran elämää hetken aikaa.
Pohjalta on vain yksi suunta ja se on ylöspäin. Tässä tapauksessa miun pikkumusta on se loistotähti. Se joka on kurkottanut aina pilviin asti, ja alas ei olla vielä edes laskeuduttu ;) Mini on voittanut (toivottavasti) vihdoin pelkonsa ja tykittänyt agissa sellaisia tuloksia, että heikompaa voisi jopa hirvittää. Toukokuussa nousu kakkosiin ja joulukuussa, vuosi kisauran aloittamisesta, nousu kolmosiin.
Minin takia on myös useampi kerta tultu kisoista kotiin suru puserossa, olen vihannut ja syyttänyt itseäni siitä kun olen sen kisapaikalle vienyt. Mini pelkää toisinaan aivan kaikkea, se on monesti mennyt ihan toimintakyvyttömäksi kisatilanteessa ja silloin mustastasalamasta ei ole tietoakaan, jäljellä on vain matalana hiippaileva ja kyyläilevä pikkuchihu.. Nyt kaksissa viime kisoissa tätä ongelmaa ei ole ollut, syystä x, en siis tiedä mistä tai mikä laukasee Minissä sen pelkoreaktion. Mutta nyt toivon vain sitä että Mini on huomannut, että kisatilanteessakin agility on mukavaa.
Kyran kanssa agilityn jäädessä historiaan aloitimme tosissaan treenaamaan tokoa. Seuramme järjestämä tokokurssi oli oikein motivoiva ja sieltä saatiinkin huippuhyviä neuvoja. Kyra on puolessa vuodessa edistynyt todella huimasti. Jopa puukapulan noutaminen on nykyään Kyran mielestä ehkä se parhain liike. Metallinkin ottaa suuhun, mutta alkaa kalisuttamaan hampaitaan sitä vasten ja äänen takia tiputtaa helposti suustaan. Alokkaan liikkeistä kaikki muut onnistuu paitsi seisominen. Mutta ehkä se sen vielä joskus oppii, varsinkin jos joku opettaisi sen sille...
Mitähän vuosi 2013 tuo mahdollisesti tullessaan?
Kyra
Agilityä harrastellaan omaksi huviksi, jos vain selkä kestää. Tämä tosin menee nykyään vähän niin että Kyra päättää suunnan sekä vauhdin ja mie meen vaan perässä... Tosissaan treenaamattomuus siis näkyy totaalisena kuumumisena agikentällä.
Tokokokeisiin alku talvesta tai keväällä viimeistään. TK1 ennen tokon SM kisoja ja jos seuralta saadaan joukkue kasaan ja meidät siihen valitaan niin sinne avoimeen.
Ehkä sterilointi jossain vaiheessa, varmaan syksyllä. Tarkoituksena olisi kuvauttaa Kyran selkä uudestaan samalla ja katsoa onko muuttunut mihinkään.
Näytelmissä käydään muutaman kerran pyörähtään, erkkari ainakin ja mahdollisesti muutama muu lähiseudun näyttely.
Mini
Agilityssä lähdetään katsomaan miten vauhti riittää kolmosissa. Mennään tekemään hyviä suorituksia, hyvällä fiiliksellä ja katsotaan mihin se riittää. Ajatuksissa on yksi erittäin kaukainen haave Minin ja agilityn suhteen, mutta en taida uskaltaa kirjoittaa sitä tänne ;) Se vaan vaatii paljon töitä ja hyvää tuuria, en usko sen olevan mahdotonta, vain haastavaa, erittäin haastavaa.
Alku vuosi tullaan harjoittelemaan ahkerasti näyttelykäyttäytymistä ja mahdollisesti loppu vuodesta pikkumusta pyörähtää ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään. Tai siis käyttäytyähän tuo osaa, mutta se pelko puskee usein esiin vieraiden ihmisten ja koirien seurassa ja tätä täysyisi päästä harjoittelemaan kivojen koirien ja ihmisten kanssa.
Mersu
Lämmin nukkumispaikka ja täysinäinen ruokakuppi. Siinä kaikki mitä Mersu tarvitsee, omasta mielestään :) Viettää rentoa eläkelläiselämää ollen välillä äitini luona hemmoteltavana.
Mersun tehtäviin kuuluu myös pitää laumassa kuri ja järjestys yllä.
Yleisesti
Tuleva vuosi tuo toivottavasti tullessaan yhtä paljon iloa ja menestystä ja vähemmän niitä ei niin iloisia hetkiä kuin mennyt vuosi. Koirat lupasivat olla ensi vuonna terveitä ja näin ollen eläinlääkäriä ei tarvita ollenkaan. Paitsi toki rokotukset käydään Mersulle tuikkaamassa keväällä ja Kyran sterilointi mahdollisesti syksymmällä. Ja tähän jo hetken aikaa jatkuneeseen kuumeeseen on saatava hoitokeino, pikku K <3
Tänä vuonna ei enää tapahdu mitään järisyttävää, joten on sopiva aika laittaa mennyt vuosi pakettiin ja katsoa mitä tulevaisuus tuo kenties tullessaan.
Vuoden 2012 varrelle on mahtunut sekä ilon että surun kyyneliä, onnistumisia sekä epäonnistumisia ja kaikkea siltä väliltä. Tavoitteita en tälle vuodelle julkisesti ole kirjoitellut, mutta se ei toki tarkoita etteikö niitä olisi ollut. Monet asettamistani tavoitteista ylittyi reilusti yli odotusten, mutta valitettavasti moni myös särkyi pieniin palasiin.
Tessan kuolema oli kova kolaus, se kun tuli ihan puskista. 20 tuntia ensimmäisen epilepsia tyyppisen kohtauksen jälkeen hassuaTassua ei enää ollut. Kohtaukset olivat loppuvaiheessa todella rajuja, eivätkä menneet ohi millään. Tiesin, vaikka en halunnut, että matka eläinklinikalle tulee olemaan Tessan viimeinen.
Tessa opetti minulla vaikka mitä, sen kanssa koluttiin kaikki kotikunnan polut ja metsät läpikotaisin. Vielä viikko ennen toukokuun kuudettatoista päivää Tessa juoksi ja hassutteli agikentällä, tehden juuri sitä mitä itse halusi. Silloin se oli hyvin onnellinen, onnellisena hymyillen se juosta viipotti putkeen, hyppi minimini aitoja, kiipeili puomille... Sen hymyn, juuri sen hymyn kun koira tekee sitä mitä se rakastaa, olisin halunnut taltioida kuvana, mutta olin jälleen unohtanut ottaa kameran mukaan. Ajattelin vain, että seuraavalla kerralla sitten. Sitä seuraavaa kertaa ei vaan koskaan tullut, ne kuvat ovat vain ikuisesti piirtyneet muistojen lokeroon... Viimeiset poseerauskuvat Tessasta otin edellisenä iltana, 4 tuntia ensimmäisen kohtauksen jälkeen. Kello oli jo melko paljon ja hetken ajattelin ottavani kuvat vasta huomenna, mutta jokin sisälläni käski ottamaan ne kuvat nyt.
 | ||||
| Tessa 15.5.2012 |
Pohjalta on vain yksi suunta ja se on ylöspäin. Tässä tapauksessa miun pikkumusta on se loistotähti. Se joka on kurkottanut aina pilviin asti, ja alas ei olla vielä edes laskeuduttu ;) Mini on voittanut (toivottavasti) vihdoin pelkonsa ja tykittänyt agissa sellaisia tuloksia, että heikompaa voisi jopa hirvittää. Toukokuussa nousu kakkosiin ja joulukuussa, vuosi kisauran aloittamisesta, nousu kolmosiin.
Minin takia on myös useampi kerta tultu kisoista kotiin suru puserossa, olen vihannut ja syyttänyt itseäni siitä kun olen sen kisapaikalle vienyt. Mini pelkää toisinaan aivan kaikkea, se on monesti mennyt ihan toimintakyvyttömäksi kisatilanteessa ja silloin mustastasalamasta ei ole tietoakaan, jäljellä on vain matalana hiippaileva ja kyyläilevä pikkuchihu.. Nyt kaksissa viime kisoissa tätä ongelmaa ei ole ollut, syystä x, en siis tiedä mistä tai mikä laukasee Minissä sen pelkoreaktion. Mutta nyt toivon vain sitä että Mini on huomannut, että kisatilanteessakin agility on mukavaa.
Kyran kanssa agilityn jäädessä historiaan aloitimme tosissaan treenaamaan tokoa. Seuramme järjestämä tokokurssi oli oikein motivoiva ja sieltä saatiinkin huippuhyviä neuvoja. Kyra on puolessa vuodessa edistynyt todella huimasti. Jopa puukapulan noutaminen on nykyään Kyran mielestä ehkä se parhain liike. Metallinkin ottaa suuhun, mutta alkaa kalisuttamaan hampaitaan sitä vasten ja äänen takia tiputtaa helposti suustaan. Alokkaan liikkeistä kaikki muut onnistuu paitsi seisominen. Mutta ehkä se sen vielä joskus oppii, varsinkin jos joku opettaisi sen sille...
Mitähän vuosi 2013 tuo mahdollisesti tullessaan?
Kyra
Agilityä harrastellaan omaksi huviksi, jos vain selkä kestää. Tämä tosin menee nykyään vähän niin että Kyra päättää suunnan sekä vauhdin ja mie meen vaan perässä... Tosissaan treenaamattomuus siis näkyy totaalisena kuumumisena agikentällä.
Tokokokeisiin alku talvesta tai keväällä viimeistään. TK1 ennen tokon SM kisoja ja jos seuralta saadaan joukkue kasaan ja meidät siihen valitaan niin sinne avoimeen.
Ehkä sterilointi jossain vaiheessa, varmaan syksyllä. Tarkoituksena olisi kuvauttaa Kyran selkä uudestaan samalla ja katsoa onko muuttunut mihinkään.
Näytelmissä käydään muutaman kerran pyörähtään, erkkari ainakin ja mahdollisesti muutama muu lähiseudun näyttely.
Mini
Agilityssä lähdetään katsomaan miten vauhti riittää kolmosissa. Mennään tekemään hyviä suorituksia, hyvällä fiiliksellä ja katsotaan mihin se riittää. Ajatuksissa on yksi erittäin kaukainen haave Minin ja agilityn suhteen, mutta en taida uskaltaa kirjoittaa sitä tänne ;) Se vaan vaatii paljon töitä ja hyvää tuuria, en usko sen olevan mahdotonta, vain haastavaa, erittäin haastavaa.
Alku vuosi tullaan harjoittelemaan ahkerasti näyttelykäyttäytymistä ja mahdollisesti loppu vuodesta pikkumusta pyörähtää ensimmäisessä virallisessa näyttelyssään. Tai siis käyttäytyähän tuo osaa, mutta se pelko puskee usein esiin vieraiden ihmisten ja koirien seurassa ja tätä täysyisi päästä harjoittelemaan kivojen koirien ja ihmisten kanssa.
Mersu
Lämmin nukkumispaikka ja täysinäinen ruokakuppi. Siinä kaikki mitä Mersu tarvitsee, omasta mielestään :) Viettää rentoa eläkelläiselämää ollen välillä äitini luona hemmoteltavana.
Mersun tehtäviin kuuluu myös pitää laumassa kuri ja järjestys yllä.
Yleisesti
Tuleva vuosi tuo toivottavasti tullessaan yhtä paljon iloa ja menestystä ja vähemmän niitä ei niin iloisia hetkiä kuin mennyt vuosi. Koirat lupasivat olla ensi vuonna terveitä ja näin ollen eläinlääkäriä ei tarvita ollenkaan. Paitsi toki rokotukset käydään Mersulle tuikkaamassa keväällä ja Kyran sterilointi mahdollisesti syksymmällä. Ja tähän jo hetken aikaa jatkuneeseen kuumeeseen on saatava hoitokeino, pikku K <3
22. joulukuuta 2012
16. joulukuuta 2012
Pikkumusta liitää jälleen
Joulukuun ensimmäisenä lauantaina oli Seinäjoen agilitykisat ja Minin kanssa lähdettiin tekemään onnistuneita ratoja hyvällä fiiliksellä. Luvassa oli yksi hyppyrata ja kaksi agirataa, tuomareina Eeva-Liisa Pohjanen (1 rata) sekä Minna Räsänen (2 rataa).
Lähdin aikaisin aamusta liikkeelle, tarkoituksena oli etsiä puuttuvat joululahjat ennen ensimmäistä rataan tutustumista. Ne löytyivätkin oletettua nopeammin ja Wallsport areenalla olin jo pari tuntia ennen ensimmäistä starttia, olipahan tarpeeksi aikaa tutustuttaa pikkumusta hallin hälinään :)
Ensimmäisen radan tuomaroi Pohjanen ja oletin että myös kakkosissa pitää kolme LUVA tulosta saada kahdelta eri tuomarilta ja siksi "paineet" tehdä tältä radalta nolla oli melko korkealla. Minillähän oli siis Räsäseltä jo yksi nolla, jonka se sai Jyväskylän kisoissa pari viikkoa aikaisemmin. Tästä syystä tosiaan oletin, että jos Pohjasen rata menee pipariksi, emme SERTiä (ja siirtoa 3-luokkaan) voi tänään saada. Ja niinhän siinä kävi, tuntemattomasta syystä Mini meni kaikista kolmesta kontakti esteistä ohi ensimmäisellä kerralla -> HYL. Mielestäni ohjasin kaikille kontakteille samalla tavalla kuin aina ennenkin, mutta tällä kertaa Mini tuli ohi. Muutenkin tämä rata oli vähän tahmea ja fiilis ei ollut koiralla paras mahdollinen = jännitti. Radan viisi viimeistä estettä meni kuitenkin loistavasti minimäiseen tyyliin täysiä ja radan jälkeen itsellä oli vähän ristiriitaiset fiilikset. Huonot fiilikset siksi kun ei onnistuttu ja saatu sitä yhtä nollaa ja hyvät kun edes loppu meni niin loistavasti ja koira oli iloinen, rento oma itsensä maalissa.
Räsäsen radoille lähdettiin rennosti ilman minkään valtakunnan paineita nollista, lähdettiin vetämään vaan täysiä hyvällä fiiliksellä. Mini oli ihan liekeissä radalle mentäessä, hyppi mua vasten ja oli ihan innoissaan. Pysyi hyvin paikoillaan, mutta oli koko ajan valmis sinkoamaan täysiä eteenpäin kuin pikkumustasalama <3 Täysiä se menikin ja juuri sinne minne piti, ei ratavirheitä eikä ihanneajan ylityksiä kummaltakaan radalta. Olin ihan varma ettei sijoitukset voi olla kovinkaan hyviä, koska nollia teki mielestäni monta meitä nopeampaakin koiraa, mm. kääpiöpinseri, russeli.. Eihän chihuahua voi olla näitä rotuja nopeampi, eihän? No kyllä voi! Ensimmäinen rata voitettiin tuloksella -4,00 ja toisella radalla sijoitus oli kakkonen tuloksella -9,74. Kävellessäni palkintopallille päin huomasin tuomarin kädessä SEN punamustan ruusukkeen, mutta ajattelin SEN ruusukkeen tulevan kolmanneksi tulleelle kun eihän me voida sitä vastaanottaa. Meille SE ruusuke kuiteskin annettiin, SE punamusta SERTi ruusuke <3 Tosin en ihan uskonut sitä, ja olin varma että mun tuurilla joku on katsonut mein kisakirjaa väärin ja SERTi otetaan meiltä vielä pois. Kotona piti heti tarkistaa agilityn säännöt ja siellähän se lukee: "Agilitytuomarin lukumäärälle ei ole asetettu vaatimuksia, vaan kaikki luokanvaihtoon oikeuttavat nollatulokset voidaan saavuttaa yhden agilitytuomarin arvostelemilta radoilta." lähde
Eli me ollaan ihan oikeesti kolmosluokkalaisia!
Kisoista jäi mahtavat fiilikset, sekä koiralle että ohjaajalle. Pikku hiljaa ollaan palailtu pilvilinnoista takaisin maan päälle ;)
Nyt on Mini pitänyt antaittua taukoa agista ja jatketaan ehkä ensi viikolla agin parissa (jos saadaan ryhmä Kana-areenalle kasaan). Tarkoituksena on loppu/alku vuosi keskittyä tekniikan hiomiseen ja vauhdin maksimoimiseen, jotta kolmosissa päästään näyttämään mistä chihuahua on tehty ;)
Kyran kanssa tokoilut näyttää erittäin hyvältä. Vain seisominen tuottaa suuria ongelmia, mä en vaan osaa opettaa sitä seisomaan paikoillaan..
Lähdin aikaisin aamusta liikkeelle, tarkoituksena oli etsiä puuttuvat joululahjat ennen ensimmäistä rataan tutustumista. Ne löytyivätkin oletettua nopeammin ja Wallsport areenalla olin jo pari tuntia ennen ensimmäistä starttia, olipahan tarpeeksi aikaa tutustuttaa pikkumusta hallin hälinään :)
Ensimmäisen radan tuomaroi Pohjanen ja oletin että myös kakkosissa pitää kolme LUVA tulosta saada kahdelta eri tuomarilta ja siksi "paineet" tehdä tältä radalta nolla oli melko korkealla. Minillähän oli siis Räsäseltä jo yksi nolla, jonka se sai Jyväskylän kisoissa pari viikkoa aikaisemmin. Tästä syystä tosiaan oletin, että jos Pohjasen rata menee pipariksi, emme SERTiä (ja siirtoa 3-luokkaan) voi tänään saada. Ja niinhän siinä kävi, tuntemattomasta syystä Mini meni kaikista kolmesta kontakti esteistä ohi ensimmäisellä kerralla -> HYL. Mielestäni ohjasin kaikille kontakteille samalla tavalla kuin aina ennenkin, mutta tällä kertaa Mini tuli ohi. Muutenkin tämä rata oli vähän tahmea ja fiilis ei ollut koiralla paras mahdollinen = jännitti. Radan viisi viimeistä estettä meni kuitenkin loistavasti minimäiseen tyyliin täysiä ja radan jälkeen itsellä oli vähän ristiriitaiset fiilikset. Huonot fiilikset siksi kun ei onnistuttu ja saatu sitä yhtä nollaa ja hyvät kun edes loppu meni niin loistavasti ja koira oli iloinen, rento oma itsensä maalissa.
Räsäsen radoille lähdettiin rennosti ilman minkään valtakunnan paineita nollista, lähdettiin vetämään vaan täysiä hyvällä fiiliksellä. Mini oli ihan liekeissä radalle mentäessä, hyppi mua vasten ja oli ihan innoissaan. Pysyi hyvin paikoillaan, mutta oli koko ajan valmis sinkoamaan täysiä eteenpäin kuin pikkumustasalama <3 Täysiä se menikin ja juuri sinne minne piti, ei ratavirheitä eikä ihanneajan ylityksiä kummaltakaan radalta. Olin ihan varma ettei sijoitukset voi olla kovinkaan hyviä, koska nollia teki mielestäni monta meitä nopeampaakin koiraa, mm. kääpiöpinseri, russeli.. Eihän chihuahua voi olla näitä rotuja nopeampi, eihän? No kyllä voi! Ensimmäinen rata voitettiin tuloksella -4,00 ja toisella radalla sijoitus oli kakkonen tuloksella -9,74. Kävellessäni palkintopallille päin huomasin tuomarin kädessä SEN punamustan ruusukkeen, mutta ajattelin SEN ruusukkeen tulevan kolmanneksi tulleelle kun eihän me voida sitä vastaanottaa. Meille SE ruusuke kuiteskin annettiin, SE punamusta SERTi ruusuke <3 Tosin en ihan uskonut sitä, ja olin varma että mun tuurilla joku on katsonut mein kisakirjaa väärin ja SERTi otetaan meiltä vielä pois. Kotona piti heti tarkistaa agilityn säännöt ja siellähän se lukee: "Agilitytuomarin lukumäärälle ei ole asetettu vaatimuksia, vaan kaikki luokanvaihtoon oikeuttavat nollatulokset voidaan saavuttaa yhden agilitytuomarin arvostelemilta radoilta." lähde
Eli me ollaan ihan oikeesti kolmosluokkalaisia!
Kisoista jäi mahtavat fiilikset, sekä koiralle että ohjaajalle. Pikku hiljaa ollaan palailtu pilvilinnoista takaisin maan päälle ;)
Nyt on Mini pitänyt antaittua taukoa agista ja jatketaan ehkä ensi viikolla agin parissa (jos saadaan ryhmä Kana-areenalle kasaan). Tarkoituksena on loppu/alku vuosi keskittyä tekniikan hiomiseen ja vauhdin maksimoimiseen, jotta kolmosissa päästään näyttämään mistä chihuahua on tehty ;)
Kyran kanssa tokoilut näyttää erittäin hyvältä. Vain seisominen tuottaa suuria ongelmia, mä en vaan osaa opettaa sitä seisomaan paikoillaan..
19. marraskuuta 2012
Voittajana maaliin
Tässä välissä ollaan Minin kanssa käyty kaksissa kisoissa: Riihimäellä ja Jyväskylässä.
Riihimäen kisat olivat marraskuun alussa ja ne menivat niin penkin alle kun vaan voi olla. Kaikki meni pieleen, siis ihan kaikki. Halli missä kisat pidettiin oli todella ahdas, siellä oli paljon koiria ja ihmisiä, joten pikkumusta oli koko ajan jännittynyt ja pelokas. Tiesin jo ensihetkistä asti ettei näistä kisoista tule nollia. Mini ei muka ollut koskaan ennen nähnyt keppejä, rengasta saati sitten pussia, se oli ihan pihalla kummallakin radalla. Lisäksi ratatyöntekijät olivat erittäin pelottavia, nehän olisivat voineet vaikka syödä pikkuisen chihuahuan välipalakseen..
Heidi Viitaniemi oli suunnitellut kaksi oikein kivaa rataa (hyppäri ja agi), me vain vähän sovellettiin ja tehtiin hyvänmielen radat ja vauhdilla tultiin kyllä maaliin, mutta fiilikset olivat silti täysi nolla. Miten koira voi mennä noin paniikkiin ja toimintakyvyttömäksi kun treeneissä se on ihan täysin toisenlainen? Ei edes superkehut ja superpalkka auttanut mitään..
Tuloksena kaksi hylkyä ja ajatuksissa lopettaa koko agility.
Ilmoittauduin kuiteskin kaverin ansiosta Jyväskylän kisoihin. Matkalla sinne sanoinkin kaverille että me ei ehkä kisata enää ensi vuonna ollenkaan, kun koira ei kerta tykkää kisatilanteista niin miksi kiusata sitä (ja "nolata" itsensä siksi kun koira ei muka osaa mitään muuta kuin pelätä..). Mini ilmeisesti kuuli ja tajusi sanani ja näytti mistä pienimustasalama on tehty.
Veimme häkit hallin perälle missä ei ollut juurikaan muita vieraita koiria saati ihmisiä. Pidin muutenkin Mini kaukana kaikesta mikä sitä voisi jänskättää ja saada sen fiilikset laskemaan. Radalle mentiin ilman hihnaa, koira sylissä ja viime hetken hetsaukset juuri ennen kun starttiviivalle astuttiin.
Minna Räsänen oli suunnitellut kaksi agirataa ja yhden hyppyradan. Radoilla sai välillä juosta täysiä ja välillä piti koiruus ottaa haltuun.
Ensimmäinen agirata meni erittäin hyvin, Mini kulki täysiä juuri niin kuin treeneissä. Toiseksi viimein este oli rengas, nolla alla siihen asti joten arvaa kuinka paljon jännitti hyppääkö sivusta vai keskeltä?! Keskeltä rengasta se pomppas ja viimeinen aita vielä puhtaasi ja saatiin nolla! Pessimisti kun olen en uskonut sen oikeuttavan LUVAan, en edes vielä siinä vaiheessa kun epäviralliset tulokset tulivat seinälle. Palkintojen jaossa se oli kait jo pakko uskoa: me voitettiin, me tultiin voittajana maaliin! Mini on <3
Toinen rata oli hyppäri ja jälleen koira kulki täysiä ja täydellisesti. Nollalla maaliin ja kolmannelle sijalle. Vain kaksi ensimmäistä saivat LUVAn, mutta se ei haitannut yhtään, meillä oli Minin kanssa erittäin kivaa näyttää kaikille kuinka upea mustasalama miulla on <3
Viimeinen rata oli agirata ja vain ohjaaja mokasi tällä kertaa, koira oli täydellinen. Ohjaaja ei ilmeisesti osannut sanoa kiipee, kiipee, kiipee... Koira tuli puomista ohi, kun ei sillä ollut lupaa mennä sinne. Viitosella ja yliajalla maaliin, sijoitus muistaakseni neljäs.
Tätä mä juuri tarttin, onnistumisen iloa. Taas jaksaa mennä kohti uusia pettymyksiä ;)
Riihimäen kisat olivat marraskuun alussa ja ne menivat niin penkin alle kun vaan voi olla. Kaikki meni pieleen, siis ihan kaikki. Halli missä kisat pidettiin oli todella ahdas, siellä oli paljon koiria ja ihmisiä, joten pikkumusta oli koko ajan jännittynyt ja pelokas. Tiesin jo ensihetkistä asti ettei näistä kisoista tule nollia. Mini ei muka ollut koskaan ennen nähnyt keppejä, rengasta saati sitten pussia, se oli ihan pihalla kummallakin radalla. Lisäksi ratatyöntekijät olivat erittäin pelottavia, nehän olisivat voineet vaikka syödä pikkuisen chihuahuan välipalakseen..
Heidi Viitaniemi oli suunnitellut kaksi oikein kivaa rataa (hyppäri ja agi), me vain vähän sovellettiin ja tehtiin hyvänmielen radat ja vauhdilla tultiin kyllä maaliin, mutta fiilikset olivat silti täysi nolla. Miten koira voi mennä noin paniikkiin ja toimintakyvyttömäksi kun treeneissä se on ihan täysin toisenlainen? Ei edes superkehut ja superpalkka auttanut mitään..
Tuloksena kaksi hylkyä ja ajatuksissa lopettaa koko agility.
Ilmoittauduin kuiteskin kaverin ansiosta Jyväskylän kisoihin. Matkalla sinne sanoinkin kaverille että me ei ehkä kisata enää ensi vuonna ollenkaan, kun koira ei kerta tykkää kisatilanteista niin miksi kiusata sitä (ja "nolata" itsensä siksi kun koira ei muka osaa mitään muuta kuin pelätä..). Mini ilmeisesti kuuli ja tajusi sanani ja näytti mistä pienimustasalama on tehty.
Veimme häkit hallin perälle missä ei ollut juurikaan muita vieraita koiria saati ihmisiä. Pidin muutenkin Mini kaukana kaikesta mikä sitä voisi jänskättää ja saada sen fiilikset laskemaan. Radalle mentiin ilman hihnaa, koira sylissä ja viime hetken hetsaukset juuri ennen kun starttiviivalle astuttiin.
Minna Räsänen oli suunnitellut kaksi agirataa ja yhden hyppyradan. Radoilla sai välillä juosta täysiä ja välillä piti koiruus ottaa haltuun.
Ensimmäinen agirata meni erittäin hyvin, Mini kulki täysiä juuri niin kuin treeneissä. Toiseksi viimein este oli rengas, nolla alla siihen asti joten arvaa kuinka paljon jännitti hyppääkö sivusta vai keskeltä?! Keskeltä rengasta se pomppas ja viimeinen aita vielä puhtaasi ja saatiin nolla! Pessimisti kun olen en uskonut sen oikeuttavan LUVAan, en edes vielä siinä vaiheessa kun epäviralliset tulokset tulivat seinälle. Palkintojen jaossa se oli kait jo pakko uskoa: me voitettiin, me tultiin voittajana maaliin! Mini on <3
Toinen rata oli hyppäri ja jälleen koira kulki täysiä ja täydellisesti. Nollalla maaliin ja kolmannelle sijalle. Vain kaksi ensimmäistä saivat LUVAn, mutta se ei haitannut yhtään, meillä oli Minin kanssa erittäin kivaa näyttää kaikille kuinka upea mustasalama miulla on <3
Viimeinen rata oli agirata ja vain ohjaaja mokasi tällä kertaa, koira oli täydellinen. Ohjaaja ei ilmeisesti osannut sanoa kiipee, kiipee, kiipee... Koira tuli puomista ohi, kun ei sillä ollut lupaa mennä sinne. Viitosella ja yliajalla maaliin, sijoitus muistaakseni neljäs.
Tätä mä juuri tarttin, onnistumisen iloa. Taas jaksaa mennä kohti uusia pettymyksiä ;)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)