Minä olen ensimmäistä kertaa ihan omassa kodissani yksin kahdeksaan vuoteen. Erittäin outoa, tämä on jo toinen yö ilman karvaisia kavereita. Tänä aamuna ihmettelin hetken sängyssä herätyskellon soidessa että missäs koirat (Keeta erityisesti) ovat kun eivät tule varmistamaan heräämistäni. Aamukin oli hyvin outo ja erilainen ilman koiriin liittyviä rutiineja.
Olemme viikonlopun töistä Tampereella joulumarkkinoilla ja päivät ovat sillä reissulla pitkiä, joten koirien kannalta parhain ratkaisu on hoitopaikka. Kelpiet ovat ilostuttamassa Sarin ja kelpiepoikien arkea ja chihut ovat äitini luona.
Hieman treenikuulumisia..
Meidän omat agilitytreenit alkoivat marraskuun alussa Längelmäellä Kana-areenalla. Minin ollessa saikulla on Keeta päässyt tekemään agiliitoa. Kepan kanssa ollaan tähän asti lähinnä keskitytty tekniikkaan ihan vaan muutamalla esteellä ja matalilla hypyillä. Mutta nyt ollaan tehty jo hieman pidempiä rata pätkiä ja voi että tuo koira on juuri sitä mitä minä olen halunnut <3 Keeta on treenatessa ihanan rauhallinen, se vapaana metsässä kaahottava turboeläin on jossain hukassa ja tilalla on tosiaan, miten sen nyt parhaiten sanoisi, hmm... harkitseva ja kuuliainen koira. Se toki syttyy lelulla treenatessa ihan omiin sfääreihin, mutta namilla mielentila pysyy matalalla ja oppiminen menee näin ollen ehkä hitusen paremmin perille ;)
Näin talvella treenimahdollisuudet täällä tuppukylässä ovat lähes olemattomat, ellei halua tuolla tuulessa ja tuiskussa treenata ulkona.. Nämä ulkotreenit vain tarkoittavat sitä että suunnittelen ja toteutan ihan itse omat treenini. Olenkin suurinpiirtein kerran viikossa käynyt Ylöjärvellä Koirakoutsilla ohjatuissa toko/rally-toko/agitreeneissä kelpieiden kanssa. Ihan huippuhienoo sanon minä! Matkaa on kuiteskin sen verran että olen pyrkinyt saamaan kummatkin kelpiet treenaamaan samana päivänä eri lajeja, Kyran kanssa rally-tokoa ja Keetan kanssa tokoa tai agilityä. Nää treenit kuuluvat siihen elämän valinta kysymyksiä -kategoriaan, kun tunnin ajomatkan päähän lähtee arki-iltana treenaamaan kaksi koiraa, niin kotiintuloaika on useimmiten siinä klo 21-23 välisenä aikana. Ja toki seuraavana aamuna töihin.
22. marraskuuta 2014
25. lokakuuta 2014
Seinäjoki KR 25.10
Seinäjoella oli sama tuomari kuin mikä oli Tampereen ryhmiksessä syyskuussa, eli Paavo Mattila. Oli jännä mennä katsomaan mikä on tuomarin mielipide tänään koiristani. Hyvin oli samanlaiset arvostelut ja Kyra uusi ROP tuloksensa ainoana SAn saaneena koirana (kelpoja oli ilmoitettu kuusi, 3 urosta ja 3 narttua).
Keeta: "Hyvin rakentunut nuori narttu, hyvät mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Hyvät korvat. Kaunis kaula. Luusto voisi olla hieman vahvempaa, hieman kevyt runko. Hyvä karvapeite ja liikkeet. Miellyttävä käytös." JUN ERI2
Kyra: "Erinomainen narttu. Kaunis ilmeikäs pää, hyvät korvat, erinomainen kaula. Sopusuhtainen runko, tyylikäs ylälinja. Erinomaiset raajat. Erittäin hyvä karvapeite ja liikkeet. Seistessä hyvin kauniit ääriviivat, miellyttävä käytös." VAL ERI1SA PN1 ROP
Keeta: "Hyvin rakentunut nuori narttu, hyvät mittasuhteet. Kaunis pää ja ilme. Hyvät korvat. Kaunis kaula. Luusto voisi olla hieman vahvempaa, hieman kevyt runko. Hyvä karvapeite ja liikkeet. Miellyttävä käytös." JUN ERI2
Kyra: "Erinomainen narttu. Kaunis ilmeikäs pää, hyvät korvat, erinomainen kaula. Sopusuhtainen runko, tyylikäs ylälinja. Erinomaiset raajat. Erittäin hyvä karvapeite ja liikkeet. Seistessä hyvin kauniit ääriviivat, miellyttävä käytös." VAL ERI1SA PN1 ROP
15. lokakuuta 2014
Aina sattuu ja tapahtuu osa 2
Jos edellinen postaus aloitettiin positiivisesti ja hyvällä fiiliksellä, niin tähän voisi nyt kirjoittaa kaikki maailman kirosanat vaikka ihan kymmeneen kertaan. Ärsyttää, suututtaa, itkettää.
Eilen illalla käytiin kelpieiden ja Minin kanssa metsälenkillä. Koirat olivat vapaana ja fiilis oli oikein loistava, oltiinhan me hetkeä aikaisemmin todennäköisesti pelastettu yhden metsästyskoiran henki. Oltiin juuri kääntymässä kantatie 66:lta metsätielle mistä päästään meidän lenkkipaikkaan, kun samaiselta tieltä tuli koira tutkapanta kaulassa. Koira tuli 66:lle, onneksi myös vastaan tuleva auto oli kääntymässä ja takaani tuleva auto huomasi koiran ennenkuin lähti ohittamaan autoani. Omat koirani huomasi vieraan koiran ja siitähän se haukkushow lähti. Koira meni mun auton taakse, jatkoin matkaa metsätielle, jolloin koira lähti onneksi seuraamaan autoani eikä jäänyt isolle tielle hengailemaan. Pian koiran omistaja tuli hakemaan koiraansa ja me päästiin jatkamaan matkaa ilman ylimääräistä kaveria.
Palataan aiheeseen.. Keetalla on usein tapana ensiksi vaania ja sitten hyökätä Miniä päin (tekee samaa Kyralle, mutta Kyra lähtee leikkiin mukaan ja homma on sillä selvä). Tämän takia pyrin pitämään Minin lähelläni, jotta saan estettyä/kiellettyä Keetaa tekemästä tätä. Keeta ei oikein usko ja minä en osaa/saa sitä lopettamaan tuota inhottavaa tapaa. Se osaa kotona jätä käskyn, mutta sitä pitäisi vielä vahvistaa muuallakin ja varsinkin tuossa kyyläily vaiheessa Kepa ei kuule/näe mitään.
Eilen Mini oli hieman kauempana haistelemassa jotain, kun Keeta säntäsi sitä päin. Huudoistani/kielloista ei ollut mitään hyötyä, vaan kelpie törmäsi chihun takapäähän. Mini vinkasi ja piti vasenta takastaan ylhäällä, en reagoinut mitään siihen vaan ajattelin sen menevän ohi kun ei saa huomioo. Eipä mennyt, vaan hyppi kolmijalkaisena. Ei reagoinut kääntelyyn/paineluun mitenkään, mutta ei laittanut jalkaa maahan ollenkaan.
Kotona kylmäsin jalan ja jälleen kääntelin ja painelin hieman jalkaa, mutta edelleenkään ei reagoi mitenkään. Tosin Mini on vähän sellainen ressukka ettei välttämättä uskalla näyttää sattuuko vai ei. Vielä tänä aamuna Mini oli kolmijalkainen, joten soitin Reviiriin.
Lääkärissä Mini varasi hyvin kevyesti jalalle, mutta jalan asento oli suora ja askel lyhyempi. Jalassa ei ollut turvotusta, eikä epänormaalia vetolaatikkoliikettä ja polvilumpio pysyi paikoillaan. Tunnusteltaessa kun ei havaittu mitään, niin koira laitettiin nukkumaan ja röntgeniin. Kuvat otettiin lonkista ja polvista sekä edestä että sivulta. Kuvissa ei näkynyt mitään mikä voisi ontumisen aiheuttaa, mutta lonkat olivat epämuodostuneet; reisiluun pää ei istu täydellisesti lonkkamaljaan (pää on neliön muotoinen) ja pää on melko ulkona maljasta. Nivelrikkoa ei näkynyt missään, mutta lonkkiin hyvin todennäköisesti sellaista voi jossain vaiheessa kehittyä.
Ontumisen syy jäi tällä kertaa arvoitukseksi. Kyseessä voi olla pehmytkudosvamma (revähdys tai venähdys). Kuten esimerkiksi vaikka osittainen ristisiteen repeämä, joka voi jossain vaiheessa revetä kokonaan.
Nyt koira on kipulääkekuurilla ja sairaslomalla ainaki muutaman viikon. Jos ei sillä parane niin sitten ollaan uudestaan yhteydessä Reviiriin..
Onkohan seuraavaksi Kyran vuoro saada jonkinlainen jalkavamma? Kun ensiksi oli Mersu, sitten Keeta ja nyt Mini.
Eilen illalla käytiin kelpieiden ja Minin kanssa metsälenkillä. Koirat olivat vapaana ja fiilis oli oikein loistava, oltiinhan me hetkeä aikaisemmin todennäköisesti pelastettu yhden metsästyskoiran henki. Oltiin juuri kääntymässä kantatie 66:lta metsätielle mistä päästään meidän lenkkipaikkaan, kun samaiselta tieltä tuli koira tutkapanta kaulassa. Koira tuli 66:lle, onneksi myös vastaan tuleva auto oli kääntymässä ja takaani tuleva auto huomasi koiran ennenkuin lähti ohittamaan autoani. Omat koirani huomasi vieraan koiran ja siitähän se haukkushow lähti. Koira meni mun auton taakse, jatkoin matkaa metsätielle, jolloin koira lähti onneksi seuraamaan autoani eikä jäänyt isolle tielle hengailemaan. Pian koiran omistaja tuli hakemaan koiraansa ja me päästiin jatkamaan matkaa ilman ylimääräistä kaveria.
Palataan aiheeseen.. Keetalla on usein tapana ensiksi vaania ja sitten hyökätä Miniä päin (tekee samaa Kyralle, mutta Kyra lähtee leikkiin mukaan ja homma on sillä selvä). Tämän takia pyrin pitämään Minin lähelläni, jotta saan estettyä/kiellettyä Keetaa tekemästä tätä. Keeta ei oikein usko ja minä en osaa/saa sitä lopettamaan tuota inhottavaa tapaa. Se osaa kotona jätä käskyn, mutta sitä pitäisi vielä vahvistaa muuallakin ja varsinkin tuossa kyyläily vaiheessa Kepa ei kuule/näe mitään.
Eilen Mini oli hieman kauempana haistelemassa jotain, kun Keeta säntäsi sitä päin. Huudoistani/kielloista ei ollut mitään hyötyä, vaan kelpie törmäsi chihun takapäähän. Mini vinkasi ja piti vasenta takastaan ylhäällä, en reagoinut mitään siihen vaan ajattelin sen menevän ohi kun ei saa huomioo. Eipä mennyt, vaan hyppi kolmijalkaisena. Ei reagoinut kääntelyyn/paineluun mitenkään, mutta ei laittanut jalkaa maahan ollenkaan.
Kotona kylmäsin jalan ja jälleen kääntelin ja painelin hieman jalkaa, mutta edelleenkään ei reagoi mitenkään. Tosin Mini on vähän sellainen ressukka ettei välttämättä uskalla näyttää sattuuko vai ei. Vielä tänä aamuna Mini oli kolmijalkainen, joten soitin Reviiriin.
Lääkärissä Mini varasi hyvin kevyesti jalalle, mutta jalan asento oli suora ja askel lyhyempi. Jalassa ei ollut turvotusta, eikä epänormaalia vetolaatikkoliikettä ja polvilumpio pysyi paikoillaan. Tunnusteltaessa kun ei havaittu mitään, niin koira laitettiin nukkumaan ja röntgeniin. Kuvat otettiin lonkista ja polvista sekä edestä että sivulta. Kuvissa ei näkynyt mitään mikä voisi ontumisen aiheuttaa, mutta lonkat olivat epämuodostuneet; reisiluun pää ei istu täydellisesti lonkkamaljaan (pää on neliön muotoinen) ja pää on melko ulkona maljasta. Nivelrikkoa ei näkynyt missään, mutta lonkkiin hyvin todennäköisesti sellaista voi jossain vaiheessa kehittyä.
Ontumisen syy jäi tällä kertaa arvoitukseksi. Kyseessä voi olla pehmytkudosvamma (revähdys tai venähdys). Kuten esimerkiksi vaikka osittainen ristisiteen repeämä, joka voi jossain vaiheessa revetä kokonaan.
Nyt koira on kipulääkekuurilla ja sairaslomalla ainaki muutaman viikon. Jos ei sillä parane niin sitten ollaan uudestaan yhteydessä Reviiriin..
Onkohan seuraavaksi Kyran vuoro saada jonkinlainen jalkavamma? Kun ensiksi oli Mersu, sitten Keeta ja nyt Mini.
11. lokakuuta 2014
Paimenkoira paimentaa
Alkuun voisin kirjoittaa pitkän tarinan siitä kuinka upea, ihana ja paras paimenkoira miulla on, mutta jotta kaikki pysyy kärryllä siitä mitä täällä tapahtuu aloitetaan keskiviikon tapahtumista.
Keskiviikko iltana huomasin facebookin valmennustapahtumat ryhmässä ilmoituksen yhdestä vapaasta paimennuskurssista ja laitoin muutaman minuutin miettimisen jälkeen järjestäjälle viestiä, että onko paikka vielä vapaana. Olihan se ja meille se varattiin. Keetan ensi kosketus lampaisiin tapahtui siis tänään Somerolla Swedun paimennuskoulussa. Jälleen niitä elämän suuria valinta kysymyksiä, kun kello soi aamuyöstä 4.11.
En tiennyt yhtään miten Keeta lampaisiin reagoi, koska ei ollut aikaisemmin niitä nähnyt. Hevosia ja lehmiä on aiemmin nähnyt joista viimeksi mainitut ovat pelottavia otuksia. Hevosiin ei juuri reagoi, katsoo vaan ja antaa sitten olla, mutta lehmät nostattavat niskakarvat pystyyn ja pikkukelpie sinkoaa hyvin kauas ihmeellisistä eläimistä. En tiedä toimisiko lehmien suhteen sama mikä toimi lampailla, ei vaan taida tulla koskaan mahdollisuutta kokeilla. Lehmiä kun ollaan nähty vain laitumella eikä oikein viitsi mennä kenenkään maille leikkimään suurta paimenkoiraa ;)
Ensimmäisellä kierroksella koira oli liinassa jä käveltiin lampaiden takana kehuen koiraa aina kun se katsoi lampaita. Keetan ensi ajatukset paikoillaan olevaan viiden lampaan laumaan oli suurinpiirtein tällaiset: Apua, en varmana uskalla mennä noita katsomaan! Se pakitti, juoksi vähän eteenpäin, pakitti, haukkui.. Lauman lähdettyä liikkumaan kelpie oli äärimmäisen kiinnostunut niistä, veti ihan hirveesti kohti, mutta pakitti samantein jos lauma teki jonkinlaisen liikkeen sitä kohti. Ekasta kierroksesta jäi hyvä mieli sekä koiralle että ohjaajalle. Keetan sai oikein vetää aitauksesta pois :)
Toinen kierros aloitettiin samalla tavalla lampaiden takana kävellen, mutta tällä kertaa Keeta oli innokkaampi ja itsevarmempi lampaita kohtaa. Kouluttaja otti liinan ja minä menin lampaiden eteen. Keetalla oli hieman vauhtia ja neliveto vetikin tehokkaasti lampaita kohden. Se jätti lampaisiin kuiteskin sellaisen sopivan välin, eikä rynninyt aivan päin. Keeta tarjoili muutaman kerran itsenäisesti maahanmenoa, jos meni liian liki lampaita. Mutta ei osannut mennä käskystä maahan saati sitten istua.. Kouluttaja päästi liinan hetkeksi aikaa maahan ja silloin kelpiin tuli vauhtia ja ehkä vähän vaarallisia tilanteitakin kun jokainen tarhassa olija meinasi sotkeutua liinaan.. Keeta juoksi lähinnä lauman ulkopuolella, eikä yrittänyt innostuneena hajottaa laumaa. "Vapaana olo" kesti vain lyhyen pätkän jonka jälkeen rauhoituttiin jälleen siihen, että kouluttaja roikkui liinan perässä ja minä menin lampaiden edellä. Hyvä fiilis senkun kasvaa ja pikkukelpiekin tuntuu nauttivan.
Kolmannella kierroksella aloitettiin heti niin, että kouluttaja otti liinan ja minä menin lampaiden eteen. Pian kelpie päästettiin vapaaksi ja arvatkaapas mitä teki miun kelpini! Se haki nuoreksi aloittavaksi koiraksi hienoja kaaria lampaiden taakse. Se haki kaksi kertaa laumasta melkein karanneen lampaan takaisin laumaan. Se piti lampaat hyvin minun luonani. Aivan uskomaton eläin!Hallintaa ei vaan ollut nimeksikään, mutta eipä se juuri haitannut. Keeta ei yrittänyt kertaakaan napsia lampaita, vaan piti sen sopivan etäisyyden ihan itse lampaisiin. Viimeisellä kierroksella Keeta vaan väsähti ihan ykskaks ja alkoi lopussa lähinnä syömään kakkaa, nuuskimaan..jne. Kiinnostuneena se silti lampaita katseli, kun tarhasta lähdettiin pois.
Aivan huippu päivä paimennuksen parissa tuli vietettyä. Oli hieman siistiä katsella viereisellä laitumella jo kauemmin paimentaneita koirakoita, jotka haki lampaita jostain monien kymmenien metrien päästä ja liikkui pillin vihellyksen mukaan oikeaan suuntaan.
Olisi kyllä todella kiva jos jostain löytyisi lähempää jokin paimennuspaikka, ei oikein kannata ajella melkein kolmea tuntia suuntaansa montaa kertaa kuukaudessa.. Keetan kanssa kun olisi tästä niin kiva jatkaa vielä hieman pidemmälle..
Keskiviikko iltana huomasin facebookin valmennustapahtumat ryhmässä ilmoituksen yhdestä vapaasta paimennuskurssista ja laitoin muutaman minuutin miettimisen jälkeen järjestäjälle viestiä, että onko paikka vielä vapaana. Olihan se ja meille se varattiin. Keetan ensi kosketus lampaisiin tapahtui siis tänään Somerolla Swedun paimennuskoulussa. Jälleen niitä elämän suuria valinta kysymyksiä, kun kello soi aamuyöstä 4.11.
En tiennyt yhtään miten Keeta lampaisiin reagoi, koska ei ollut aikaisemmin niitä nähnyt. Hevosia ja lehmiä on aiemmin nähnyt joista viimeksi mainitut ovat pelottavia otuksia. Hevosiin ei juuri reagoi, katsoo vaan ja antaa sitten olla, mutta lehmät nostattavat niskakarvat pystyyn ja pikkukelpie sinkoaa hyvin kauas ihmeellisistä eläimistä. En tiedä toimisiko lehmien suhteen sama mikä toimi lampailla, ei vaan taida tulla koskaan mahdollisuutta kokeilla. Lehmiä kun ollaan nähty vain laitumella eikä oikein viitsi mennä kenenkään maille leikkimään suurta paimenkoiraa ;)
Ensimmäisellä kierroksella koira oli liinassa jä käveltiin lampaiden takana kehuen koiraa aina kun se katsoi lampaita. Keetan ensi ajatukset paikoillaan olevaan viiden lampaan laumaan oli suurinpiirtein tällaiset: Apua, en varmana uskalla mennä noita katsomaan! Se pakitti, juoksi vähän eteenpäin, pakitti, haukkui.. Lauman lähdettyä liikkumaan kelpie oli äärimmäisen kiinnostunut niistä, veti ihan hirveesti kohti, mutta pakitti samantein jos lauma teki jonkinlaisen liikkeen sitä kohti. Ekasta kierroksesta jäi hyvä mieli sekä koiralle että ohjaajalle. Keetan sai oikein vetää aitauksesta pois :)
Toinen kierros aloitettiin samalla tavalla lampaiden takana kävellen, mutta tällä kertaa Keeta oli innokkaampi ja itsevarmempi lampaita kohtaa. Kouluttaja otti liinan ja minä menin lampaiden eteen. Keetalla oli hieman vauhtia ja neliveto vetikin tehokkaasti lampaita kohden. Se jätti lampaisiin kuiteskin sellaisen sopivan välin, eikä rynninyt aivan päin. Keeta tarjoili muutaman kerran itsenäisesti maahanmenoa, jos meni liian liki lampaita. Mutta ei osannut mennä käskystä maahan saati sitten istua.. Kouluttaja päästi liinan hetkeksi aikaa maahan ja silloin kelpiin tuli vauhtia ja ehkä vähän vaarallisia tilanteitakin kun jokainen tarhassa olija meinasi sotkeutua liinaan.. Keeta juoksi lähinnä lauman ulkopuolella, eikä yrittänyt innostuneena hajottaa laumaa. "Vapaana olo" kesti vain lyhyen pätkän jonka jälkeen rauhoituttiin jälleen siihen, että kouluttaja roikkui liinan perässä ja minä menin lampaiden edellä. Hyvä fiilis senkun kasvaa ja pikkukelpiekin tuntuu nauttivan.
Kolmannella kierroksella aloitettiin heti niin, että kouluttaja otti liinan ja minä menin lampaiden eteen. Pian kelpie päästettiin vapaaksi ja arvatkaapas mitä teki miun kelpini! Se haki nuoreksi aloittavaksi koiraksi hienoja kaaria lampaiden taakse. Se haki kaksi kertaa laumasta melkein karanneen lampaan takaisin laumaan. Se piti lampaat hyvin minun luonani. Aivan uskomaton eläin!Hallintaa ei vaan ollut nimeksikään, mutta eipä se juuri haitannut. Keeta ei yrittänyt kertaakaan napsia lampaita, vaan piti sen sopivan etäisyyden ihan itse lampaisiin. Viimeisellä kierroksella Keeta vaan väsähti ihan ykskaks ja alkoi lopussa lähinnä syömään kakkaa, nuuskimaan..jne. Kiinnostuneena se silti lampaita katseli, kun tarhasta lähdettiin pois.
Aivan huippu päivä paimennuksen parissa tuli vietettyä. Oli hieman siistiä katsella viereisellä laitumella jo kauemmin paimentaneita koirakoita, jotka haki lampaita jostain monien kymmenien metrien päästä ja liikkui pillin vihellyksen mukaan oikeaan suuntaan.
Olisi kyllä todella kiva jos jostain löytyisi lähempää jokin paimennuspaikka, ei oikein kannata ajella melkein kolmea tuntia suuntaansa montaa kertaa kuukaudessa.. Keetan kanssa kun olisi tästä niin kiva jatkaa vielä hieman pidemmälle..
21. syyskuuta 2014
Tampere 20.9
 |
| Kiitos Sarille kuvasta ja anteeksi kuvan lainaaminen ilman lupaa. |
Keetan jalkaan ei onneksi tullut mitään näkyvää vammaa torstaisen äksidentin jäljiltä. Ei ole ontunut tai edes kävellyt mitenkään epäpuhtaasti sitten tortai-illan jälkeen. Ehkä hieman ylireagoin, mutta pidän sen nyt muutaman päivän Kyrasta erossa jotteivät riehu ihan hirveesti keskenään. Jos jalassa onkin (ja varmasti on) jonkin asteinen lihasrevähtymä niin saa parantua kunnolla ennenkuin lähtee jälleen riehumaan.
Tuomarina näyttelyssä oli Paavo Mattila.
Keetan arvostelu: "Kaunis, hyvin rakentunut pentu. Kaunis pää ja ilme. Erittäin hyvä runko. Raajaluusto voisi olla aavistuksen vahvempaa. Hyvä ylälinja ja liikkeet. Polvikulmaa voisi olla hieman enemmän. Miellyttävä käytös."
Kyran arvostelu: " Erinomainen narttu. Kaunis pää, ilme ja korvat. Kaunis kaula. Erinomainen runko ja ylälinja. Erittäin hyvin kulmautuneet raajat. Hyvä karvapeite ja liikkeet. Miellyttävä käytös. Seistessä kauniit ääriviivat."
Ryhmäkisassa tuomari koski Kyraan kerran: silitty päästä hännän juureen ja jatkoi matkaa. Ei kysellyt ikää tai mitään, joten ei tullut yllätyksenä ettei tullut ryhmäsijoitusta ;)
18. syyskuuta 2014
Aina sattuu ja tapahtuu
Kolme vuorokautta oli Kyra kakkaamatta Inupekt forte tablettien syönnin jälkeen. Kuulemma ei tuollainen määrä kyseistä lääkettä pelkästään tekisi tuollaista tukosta koiralle, mutta perjantaiaamuna annettu luupitoinen ruoka + pektiiniä sisältävät tabletit = huono yhdistelmä. Kyra oli kuiteskin koko ajan iloinen ja reipas oma itsensä, joten mistään kovin vakavasta asiasta ei ellin mukaan ollut kyseessä. Tavara liikkui suolessa eteenpäin, joskin todella hitaasti. Kun jos se tukos ei olisi liikkunut, olisi koira ollut huonommassa kunnossa: oksennellut, ollut haluton syömään..jne. Pienellä avustuksella peräsuolesta saatiin enimmät pois ja sen jälkeen ei ole ollut mitään ongelmia.
Pessimistisenä ihmisenä ajattelin jo pahinta vaihtoehtoa, eli leikkausta. Mutta onneksi Kyraa ei vielä tarvinnut alkaa leikkelemään. Katsotaan josko tossa loppu syksystä/alku talvesta leikattaisiin lisääntymis härpäkkeet pois. Kyralle on parin viime juoksun älkeen tullut melko selvät/rajut valeraskaus oireet, enkä halua sille mitään märkäkohtua.
Jotta elämä ei olisi liian helppoa, teki Keeta tänään sen mitä olen pahimmissa painajaisissani nähnyt. Se kun ei ole vapaana ollessaan kovinkaan rauhallinen ja paikoillaan viihtyvää sorttia, olen monen monta kertaa kauhulla katsonut sen päätöntä juoksemista pitkin maita ja mantuja. Tänään oltiin kaverin koiran kanssa leikkimässä meidän agilitykentän vieressä hiekkamontulla ja siellä on isohkoja kiviä, paljon. Yllä olevassa kuvassa näkyy pienimpiä kiviä mitä montulla on, isommat ovat jopa kaksi kertaa noiden kokoisia. Olen useasti ajatellut ja sielujeni silmin nähnyt koiran astuvan kovassa vauhdissa jonkun kiven päälle ja kivi lähtee ikävästi tassun alta ja seurauksena on mm. venähdys tai pahimmassa tapauksessa jopa murtuma.
Tänään Keetalla ja corgipojalla oli tosiaan oikein hauskat leikit, kunnes Keeta sen miljoonannen juoksu pyrähdyksen jälkeen ontui vasenta etujalkaansa. Tässä vaiheessa mielessä pyöri kaikki maailman kirosanat ja itsesyytöksen määrä siitä että Keetan sinne montulle päästin vapaana juoksemaan oli valtava. Lähempi tutkimus osoitti, ettei koira arista jalkaansa mistään, sitä sai käännellä ja painella ihan mistä vaan ilman minkäänlaista reaktiota. Ja ontuminen väheni lopulta epäpuhtaaksi askeleeksi, tosin sitä vasemman etujalan rannetta se piti sillain ihmeellisesti koukussa, varsinkin ravissa. Kotona kylmäsin jalan varpaista aina lapaan asti, mä en todellakaan halua että sille tulee tästä jotain ongelmia nyt tai koskaan tulevaisuudessakaan. Keeta saa olla nyt hetken aikaa levossa, se on vaan helpommin sanottu kuin tehty. Tuota sähköjänistä ei ole luotu olemaan rauhallisesti kovinkaan kauaa, se on muutenkin joutunut jo olemaan koko viikon vähemmällä liikutuksella itseeni iskeneen flunssan takia. Ja nyt kun alkaisi itse olemaan pikku hiljaa takaisin elävien kirjoissa, niin koira teloo itsensä sairaslomalle. Ärsyttävää.
Keeta on koira, jolle on tulevaisuudessa erittäin suuria suunnitelmia ja unelmia. Se on koira, jota kyylään koko ajan sillä silmällä, että onko siinä jotain "vikaa" jossain. Se on koira, jonka kietoisin pumpuliin jos vain se olisi mahdollista rajoittamatta koiran liikkumista mitenkään. Se on täydellinen koira, jonka kanssa eläminen on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita ♥
5. syyskuuta 2014
Voiko koira olla liian ahne?
Mielestäni voi!
Tänään töistä tullessani oli olohuoneessa tällainen näky:
Hieman sydän hyppäsi kurkkuun, kun ajattelin näiden olevan jotain särkylääke levyjä. Mutta ei onneksi ollut. Kyra oli pöydältä kurottamalla saanut Inupekt Forte nimisen lääkepaketin. Paketissa oli jäljellä noin 50 tablettia ja tuo ahne pikkupossu oli syönyt kaikki. Itse en olisi viitsinyt nähdä sitä vaivaa saada nuo pillerit haltuuni paikasta mistä Kyra nämä on ottanut, mutta ilmeisesti kelpien suolisto tarvitsi noin 500 kiloisen koiran edestä puhdistusta... Oli pakko soittaa eläinlääkärille mitä tuollainen määrä kyseistä lääkettä tekee 15 kiloisen koiran sisällä, ja vastaus oli että ei pitäisi ummetusta lukuunottamatta tulla muita oireita. Annoin varmuuden vuoksi Kyralle hieman parafiiniöljyä ja toivon totisesti ettei tästä seuraa mitään vakavampaa.
Ahne koira on koulutus mielessä erittäin hyvä asia, mutta toisinaan ahneus voi mennä hieman liian pitkälle. Meillä ei voi olla mitään syötäväksi kelpaavaa missään koirien ulottuvilla. Ei edes pienenpientä murusta jossain taskun pohjalla. Kaikki paikat kaahitaan, tutkitaan ja mahdollisesti revitään jotta se milli kertaa milli kokoinenkin herkkupala saadaan syötyä. Lattialle on muutaman kerran levitetty repun sisältö, jossa ollut mm. Hesen pieniä suola/pippuri/ketsuppi annospusseja, annos sokeripusseja, (onneksi) tyhjiä karkkipusseja, käsirasva purkki... jne.. kaikki revittynä ja syötynä tai ainakin nuoltuna. Kerran unohdin roskapussin eteiseen, enkä vienyt sitä ulkoroskikseen kun lähdin töihin. Jokainen voi mielessään ajatella mitä niille mm. koirien raakapakasteiden pusseille, perunan kuorille, maito/mehupurkeille oli työpäivän aikana tapahtunut...
Vaatteet joiden taskuissa on tai on joskus ollut jotain ruokaa, täytyy kotoa poistuessa laittaa niin ylös kuin mahdollista, jos ei halua ylimääräisiä reikiä taskujen kohdalle. Vaatehuoneen ovi täytyy aina muistaa laittaa lukkoon, jottei kelpie avaa sitä ja mene syömään siellä säilytyksessä olevia koirien nappuloita (muutaman kerran se on sinne päässyt ja tuloksena on hieman ylensyönyt kelpie..). Pöydiltä täytyy katsoa kaikki mm. lasit/mukit/kulhot pois jottei ne päädy lattialle (sirpaleiksi) ja siitä turhan aikaiseen pesuun. Pöydillä ei myöskään saa olla mitään huuli/käsi jne. rasvoja, deodorantti/saippuapulloja tai vaikka purkkia missä on lukkosulaa. Nämä kaikki kuuluvat ainakin erään vanhemman kelpien ruokalistalle... Myös chihut (varsinkin Mersu) ovat erikoistuneet ruuan etsimiseen, mutta ovat minun poissa ollessani keittiössä ja siellä eivät pääse muualle kuin pöydälle jos tuolit ovat jääneet laittamatta pöydän alle. Tai saattaa ne roskiskaappiin päästä jos ovi on jäänyt hieman raolleen...
Syy miksi tuo Inupekt Forte paketti oli tänään sillain suht helposti saatavilla on Keeta. Pikkukelpiellä meni pari päivää sitten maha ihan kuralle raa'asta possun jauhelihasta mitä lisäsin sen ruokaan, tai näin ainakin oletan tapahtuneet kun mitään muuta erikoista se ei ollut syönyt. Keeta on aikaisemmin meillä saanut lähinnä broilerin ja kalkkunan jauhelihoja ja vain pieniä maistiaiseriä punaisia lihoja. Rajasin sille eteiseen/hieman olohuoneen puolelle oman alueen mistä oli helpompi siivota ripaskat pois lattialta.. Ja siis siitä syystä Kepardi ei ollut Kyran kanssa ahmimassa pillereitä, tosin pikkukelpie ei varmasti olisi tyytynyt pelkästään pillereihin vaan olisi vetänyt kitusiinsa myös paketin ja levyt.
Tänään töistä tullessani oli olohuoneessa tällainen näky:
Hieman sydän hyppäsi kurkkuun, kun ajattelin näiden olevan jotain särkylääke levyjä. Mutta ei onneksi ollut. Kyra oli pöydältä kurottamalla saanut Inupekt Forte nimisen lääkepaketin. Paketissa oli jäljellä noin 50 tablettia ja tuo ahne pikkupossu oli syönyt kaikki. Itse en olisi viitsinyt nähdä sitä vaivaa saada nuo pillerit haltuuni paikasta mistä Kyra nämä on ottanut, mutta ilmeisesti kelpien suolisto tarvitsi noin 500 kiloisen koiran edestä puhdistusta... Oli pakko soittaa eläinlääkärille mitä tuollainen määrä kyseistä lääkettä tekee 15 kiloisen koiran sisällä, ja vastaus oli että ei pitäisi ummetusta lukuunottamatta tulla muita oireita. Annoin varmuuden vuoksi Kyralle hieman parafiiniöljyä ja toivon totisesti ettei tästä seuraa mitään vakavampaa.
Ahne koira on koulutus mielessä erittäin hyvä asia, mutta toisinaan ahneus voi mennä hieman liian pitkälle. Meillä ei voi olla mitään syötäväksi kelpaavaa missään koirien ulottuvilla. Ei edes pienenpientä murusta jossain taskun pohjalla. Kaikki paikat kaahitaan, tutkitaan ja mahdollisesti revitään jotta se milli kertaa milli kokoinenkin herkkupala saadaan syötyä. Lattialle on muutaman kerran levitetty repun sisältö, jossa ollut mm. Hesen pieniä suola/pippuri/ketsuppi annospusseja, annos sokeripusseja, (onneksi) tyhjiä karkkipusseja, käsirasva purkki... jne.. kaikki revittynä ja syötynä tai ainakin nuoltuna. Kerran unohdin roskapussin eteiseen, enkä vienyt sitä ulkoroskikseen kun lähdin töihin. Jokainen voi mielessään ajatella mitä niille mm. koirien raakapakasteiden pusseille, perunan kuorille, maito/mehupurkeille oli työpäivän aikana tapahtunut...
Vaatteet joiden taskuissa on tai on joskus ollut jotain ruokaa, täytyy kotoa poistuessa laittaa niin ylös kuin mahdollista, jos ei halua ylimääräisiä reikiä taskujen kohdalle. Vaatehuoneen ovi täytyy aina muistaa laittaa lukkoon, jottei kelpie avaa sitä ja mene syömään siellä säilytyksessä olevia koirien nappuloita (muutaman kerran se on sinne päässyt ja tuloksena on hieman ylensyönyt kelpie..). Pöydiltä täytyy katsoa kaikki mm. lasit/mukit/kulhot pois jottei ne päädy lattialle (sirpaleiksi) ja siitä turhan aikaiseen pesuun. Pöydillä ei myöskään saa olla mitään huuli/käsi jne. rasvoja, deodorantti/saippuapulloja tai vaikka purkkia missä on lukkosulaa. Nämä kaikki kuuluvat ainakin erään vanhemman kelpien ruokalistalle... Myös chihut (varsinkin Mersu) ovat erikoistuneet ruuan etsimiseen, mutta ovat minun poissa ollessani keittiössä ja siellä eivät pääse muualle kuin pöydälle jos tuolit ovat jääneet laittamatta pöydän alle. Tai saattaa ne roskiskaappiin päästä jos ovi on jäänyt hieman raolleen...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)